Škarek torjui täyden pistepotin Peliitoille – KeuPa nukkui Ruususen unta

MESTIS / Raportti
Jani Keinänen löysi poppakonstit kotikirouksen taltuttamiseksi.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - miikka@mjfoto.fi
Heinolan Peliitat onnistui lopullisesti murtamaan pitkään riivanneen kotikirouksensa ottamalla ensimmäisen kolmen pisteen kotivoiton lähes kolmeen kuukauteen. Peliittojen ja KeuPan välinen ottelu oli maalivahtien näytöstä. Vähämaalinen ottelu päättyi 2–1-kotivoittoon.

Toista otteluaan Peliitoissa lainalla pelanneen maalivahti Jakub Škarekin loistotorjunnat petasivat voiton mustapaitaiselle kotijoukkueelle. Huonommaksi ei jäänyt keuruulaismaalilla kerta toisensa jälkeen kiekon eteen venynyt Paavo Hölsä.

Peliitat tulitti Hölsän maalia ahkerammin KeuPan hyökätessä harvemmin, mutta sitäkin vaarallisemmin.

Ottelun avausmaali nähtiin ensimmäisen erän alkuminuuteilla, kun heinolalaispuolustaja Aleksi Ek vei Peliitat 1–0-johtoon uransa ensimmäisellä Mestis-maalilla.

– En tiedä mikä valmistautumisessa meni mönkään, mutta ei ollut kaikki pelaajat ihan hereillä alusta alkaen. Muutama Prinsessa Ruusunen siellä oli. Toivottavasti eivät sataa vuotta nuku, että heräävät sitten lauantaina matsiin, satuili KeuPan päävalmentaja Niko Härkönen.

Peliittojen päävalmentaja Jani Keinäsen murheena oli jälleen pelin karkaaminen toisessa erässä.

– Ekassa erässä kiekoteltiin ihan hyvin, mutta vaarallisimmat paikat tuli KeuPalle. Onneksi Jakub oli loistava maalilla. Tokassa peli lähti taas viemään meitä. Tulee vääriä valintoja, lähdetään hyökkäämään, kun pitäisi mennä jo puolustamaan.

Härkösen KeuPan peliä sekoittivat uudet kuviot.

– Eka ja toka erä oli vähän sekavaa ja arpomista. Kokeiltiin muutamia uusia juttuja ja pelaaminen meni vähän miettimiseksi. Siinä sitten katosi se tempo ja rytmi.

Seuraavaa maalia saatiin odottaa pitkään. Peliittojen kokoonpanoon palannut Roope Mäkitalo heilutti verkkoja ajassa 53:03 vieden kotijoukkueen 2–0-johtoon. Alkukaudesta tehottomuudesta kärsineelle hyökkääjälle maalissa oli hunajan makua.

Peliittojen kotikirous ei hellittänyt helpolla. Valtteri Pihlajamäen tahtomaali ajassa 56:25 toi KeuPan maalin päähän. Keuruulaisjoukkue painoi päälle yrittäen tasoitusta kuuden kenttäpelaajan voimin, mutta Peliitat kesti mainiosti pelanneen maalivahti Skarekin johdolla.

– En tiedä oliko kolmannessa erässä se kotikirous mikä painoi jätkiä. Vähän passivoiduttiin ja oltiin arkoja. Toki KeuPa nosti omaa peliään ja luisteluaan tuoden painetta. Hyvä taistelu. Maalivahtipeli oli loistavaa, kuten Škarekilta sopi odottaa, ylisti Keinänen Pelicansista lainalle saadun maalivahdin otteita.

Ryhtiliikkeestä huolimatta KeuPa ei pystynyt kampeamaan peliä tasoihin.

– Kolmannessa ei enää mietitty, vaan sitten mentiin. Meillä oli paikkamme, mutta tällä kertaa kävi näin, Härkönen sanoi.

Joukkueet ovat seuraavan kerran tositoimissa ensi lauantaina. Peliittojen kotiotteluiden putkeen tulee katkos joukkueen reissatessa Kokkolaan Hermeksen vieraaksi. KeuPa yrittää palata voittojen tielle kotijäällään saaden vastaansa sarjajumbo KooVeen.

Keinänen tietää lauantain vieraspelin olevan Peliitoille kaikkea muuta kuin helppo.

– Lauantaina pitkä reissu Kokkolaan. Siellä on todella kova haaste meille.

» Lähetä palautetta toimitukselle