Videotarkistus päivän sana Kuparisaaressa - Talaja ratkaisi voiton kolmella maalilla

LIIGA / Raportti
Edustuksessa debytoinut Santeri Haarala nappasi syöttöpisteen.
Kuva © Samppa Toivonen - https://www.samppas.net
Torstai-iltaan Kuparisaaressa sisältyi videotarkistuksia ja pöytien kääntelyä tulostaululla. Tasaväkinen kamppailu Sportin ja Jukureiden välillä ratkaistiin lopulta jatkoajalla kotijoukkueen eduksi.
Lähtökohdat 

Sport lähti otteluun tavoitteenaan palata takaisin voittokantaan. Edelliset kaksi ottelua päättyivät tappioon Tapparaa ja KalPaa vastaan.

Aleksi Ainalin ollessa pois kokoonpanosta A-junioreissa vahvan alkukauden pelannut Santeri Haarala pääsi tekemään debyyttinsä edustusjoukkueessa.

Maalivahtipelaaminen 

Mika Järvinen joutui mikkeliläisvirkaveljeä enemmän torjuntatöihin, mutta ei Sport-veräjänvartijakaan päässyt parhaimmalle tasolleen.

Puolustuspelaaminen 

Puolustus onnistui pitämään Jukureiden tehokkaimmat pelaajat poissa parhaimmilta paikoilta, paitsi Mikkelin venäläisvahvistusta. Vadim Pereskokov oli piikkinä Sportin lihassa iskiessä kiekon Sport-verkkoon kahdesti.

Hyökkäyspelaaminen 

Kultakypärä Antti Kalapudas ei saanut täysosumia kovista yrityksistä huolimatta, mutta ketjukaveri Roope Talaja käytti tilaisuutensa erittäin tehokkaasti.

Erikoistilanteet 

Sport-kapteeni Erik Riska näytti erinomaista esimerkkiä alivoimapelaamisesta. Riskan lisäksi alivoima toimi koko ottelussa mallikkaasti.  Ylivoima puolestaan ei saanut tuulta alleen ensimmäistä tasoitusosumaa lukuunottamatta.

Viimeisellä minuutilla tasoitus syntyi 14 sekuntia ennen päätössummeria. Talajan siirto maalia kohti kimposi Jukurit-verkkoon mikkeliläispelaajan jalan kautta.

Jatkoajalla ratkaisun iski Talaja lähes klassisesta vastahyökkäyksestä kahdella yhtä vastaan.

Lähtökohdat 

Jukurit saapui Vaasaan seitsemän peräkkäistä tappiota takanaan. Mikkeliläispuolustus joutui selviämään ottelusta ilman Mikko Kokkosta ja Teemu Suhosta. Kokkonen on maajoukkueen mukana Kanadasssa ja Suhonen on kokoonpanoista pois luultavasti loukkaantumisen takia.

Maalivahtipelaaminen 

Jukureiden ykkösveskari Sami Rajaniemi ei kokonaisuudessaan kovaan kiekkosateeseen joutunut. Vaikka kotijoukkueen osumat tulivat hyvistä tonteista ja livahtivat myös omien puolustajien kautta, ei 17 torjuntaa kaunistele Rajaniemen suoritusta.

Puolustuspelaaminen 

Mikkeliläisvieraiden alakerralla oli isoja ongelmia pitää Sportin hyökkäys maalin läheisyydestä, mikä lopulta kostautui kahdeksantena peräkkäisenä tappiona.

Hyökkäyspelaaminen 

Pereskokov oli jälleen tehokkaana Sportia vastaan, vastaten Jukurien noususta tasoihin ja ensimmäisen kerran johtoon. Pereskokovin aisaparina toimi hyvin otellut Turo Asplund

Erikoistilanteet 

Jukureiden alivoima pelasi isäntien lailla hyvin. Ylivoimakuviot eivät olleet toimiakseen, kunnes Miika Roine siirsi Jukurit toisen kerran ottelussa johtoon. 

Valitettavasti johtoasema suli viimeisellä minuutilla Julius Vähätalon toimiessa epäonnen soturina.

Erikoista 

Colby Robakin avausmaali hylättiin ensimmäisessä erässä korkeana mailana. Lisäksi mikkeliläisten yksi osuma ja Sportin kolmas osuma käytiin varmistamassa videolta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo