Sport oli Haaskata tilaisuutensa - Tasoihin ja ohi 187 sekunnissa

LIIGA / Raportti
Valentin Claireaux vastasi Sportin avaus ja -voittomaalista.
Kuva © Saana Hakala
Kankealla jalalla aloittanut Sport mahdollisti Ässien tehokkaan alun, mutta viimeisellä puoliskolla herännyt kotijoukkue nousi kahden maalin takaa tasoihin ja ohi kolmessa minuutissa ja seitsemässä sekunnissa.
Lähtökohdat 

Suoralla voitolla Sport parantaisi asemiaan JYPin kymppisijoituksen uhkaamiseksi. Mikäli Sport halusi pitää toivon elossa pudotuspelipaikasta, tappio ei ollut vaihtoehto.

Maalivahtipelaaminen 

Sami Aittokalliolla ei ollut paras mahdollinen perjantai-ilta Sportin maalin suulla, vaikka häntä yksinään ei voi osoittaa syyttävällä sormella. Ässien jokainen maali syntyi maalin edustalta, joista ensimmäisessä ja viimeisessä osumassa Aittokallio oli voimaton.

Puolustuspelaaminen 

Maalinedustalla Sportilla oli suurimmat vaikeutensa.  Hyökkääjistä ei aluksi suurta apua ollut omassa päässä, kun Ässien avausmaali tarjoutui Antti Kalaputaan kautta. Ottelun loppua kohden pakisto paransi otteitaan ja sai paineistuksen pysymään vieraspäädyssä.

Hyökkäyspelaaminen 

Vaikean alun jälkeen Valentin Claireaux avasi kotijoukkueen pistelukemat tarkalla laukauksella. Päätöserän loppupuolella Sportin hyökkäyspelaaminen sai punaisesta langastaan kiinni. 

Tony Sund, Miro Lehtimäki ja Claireaux onnistuivat tuomaan Sportin rinnalle ja ohi, erän ehtiessä kulua vain kolme minuuttia ja seitsemän sekuntia.

Erikoistilanteet 

Ylivoimalle Sport pääsi Ässien tavoin kolmesti, muttei onnistunut parantamaan lukemiaan erikoistilanteella. Alivoima joutui myös kolmesti jäälle ja hoiti tonttinsa sataprosenttisella varmuudella.

Lähtökohdat 

Ässillä ei ottelussa elämää suurempaa panosta ottelussa ole, mutta voi hiekoittaa Sportin mahdollisuuksia viimeiseen pudotuspelipaikkaan.

Maalivahtipelaaminen 

Henri Kiviahon ollessa loukkaantuneiden listalla Ässät antoi 19-vuotiaalle tšekkiveskari Radek Haasille debyyttiottelunsa. "Vääränkätinen" veräjänvartija pelasi vahvan ottelun alun hermoilun jälkeen ja antoi Ässille mahdollisuuden voittoon 31 torjunnalla.

Puolustuspelaaminen 

Viimeiseen erään saakka Ässien puolustus piti Sportin aisoissa. Viimeisellä kymmenellä minuutilla vastustajien hyökkääjiä pääsi varkain hyville paikoille, eikä porilaisvieraat kyenneet reagoimaan ajoissa.

Hyökkäyspelaaminen 

Lenni Killinen ja Mikael Saha taituroivat Ässien ensimmäisen kahden maalin johdon. Claireaux'n kavennuksen jälkeen Jussi Makkonen uusi tuntuvan johdon jatkotilanteesta vanhanaikaisella. Viimeisessä erässä Sport oli hyökkäysksellisesti kuskin paikalla, eikä porilaisvieraat saaneet muutamaa yritystä enempää Aittokallion suuntaan.

Erikoistilanteet 

Kaikki kolme alivoimakertaa Ässät joutuivat puolustamaan vajaakentällisin ja onnistui hoitamaan kaikki yritykset pois. Aleksi Rekonen otti kymmenen minuutin käytösrangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Ylivoimakoostumukset pääsivät jäälle yhtä monta kertaa, mutta ei onnistunut murtamaan Sportin nelikkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo