Pelicans–HIFK, ottelusarjaraportti: HIFK hyppäsi kuskin paikalle vakuuttavan vierasvoiton myötä − Kangasniemi ratkaisi trillerin jatkoerässä

LIIGA / Raportti
Pelicansin puolustuspelaaminen ei tällä kertaa riittänyt vieraiden ryövättyä tärkeän toisen voiton vieraskentältä.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Pelicans ja HIFK kamppailivat Lahden maanantai-illassa pidemmän kaavan mukaan toisesta kiinnityksestä välieräpaikkaan. Ottelun ykköspelaaja oli Jussi Olkinuora, joka tylsytti vieraiden hyökkääjät kerta toisensa perään. Voittomaalin 1−2 teki Iikka Kangasniemi ensimmäisessä jatkoerässä ylivoimalla.
Lähtökohdat 

Vakuuttavan runkosarjan pelannut Pelicans aloitti pudotuspelit hurjalla 6−0-voitolla vastustajastaan HIFK:sta. Toisessa osaottelussa helsinkiläiset oikaisivat rivinsä ja ottivat kotikentällään sarjan kannalta tärkeän 3−2-voiton.

Varsinkin kotonaan kauden mittaan vakuuttanut pelikaaniparvi epäonnistui edeltävässä ottelussa ylivoimalla, minkä lisäksi lahtelaiset joutuivat ajoittain vaikeuksiin vastustajan karvauspelaamisen kanssa. Sarjan toisessa kotiottelussaan Pelicans hamuaa jälleen kuskin paikalle sarjassa.

Maalivahtipelaaminen 

Pelicansin luottovahti Jussi Olkinuora pelasi myös tämän ottelun kotijoukkueen maalilla. Ottelun ensimmäisessä erässä maalivahti vaikutti epävarmalta pyrkiessään pelaamaan mailalla. Näiden virheiden myötä HIFK sai muutaman yllättävän maalipaikan.

Ottelun varttuessa Olkinuora nousi kentän hahmoksi ottamalla lukuisia näyttäviä torjuntoja, joiden mukaan mahtui kaksi erinomaista tuplatorjuntaa. Pelicansin paras pelaaja löytyi tänään tolppien välistä.

Puolustuspelaaminen 

Ottelun alussa kotijoukkue oli ajoittain suurissakin vaikeuksia HIFK:n saatua pidettyä painetta kotijoukkueen puolustusalueella. Näistä peleistä syntyi lukuisia maalipaikkoja puolustuksen pyörittyä aavistuksen hölmistyneinä kiekon liikuttua maalin takana ja kulmissa.

Kotijoukkueen pelaamista leimasi kummalliset kiekonmenetykset ja harhasyötöt, minkä lisäksi HIFK pääsi luvattoman monesti ylivoimahyökkäykseen hakemalla pitkän syötön Pelicansin puolustuslinjan taakse.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelicansin pelaaminen ottelun ensimmäisessä erässä havaittiin poikkeuksellinen ilmiö: joukkue näytti kotikentällään vastustajaansa hitaammalta, eikä pelikaanien keskialueen ylittäminen vaikuttanut onnistuvan tavalla tai toisella.

Ottelun alun käännekohtana voidaan nähdä HIFK:n hylätty maali ensimmäisessä erässä. Maalia tarkasteltiin hyvän tovin verran, minkä aikana Pelicans ryhdistäytyi silmin nähden. Syötöt alkoivat osua kohteisiinsa ja hyökkäysten vauhti kasvoi merkittävästi. Piristyminen ei siltikään kestänyt koko ottelun ajan, vaan myöhemmin ottelussa lahtelaiset taantuivat hieman värittömämpään hyökkäyspeliin.

Yleisesti ottaen kotijoukkueen hyökkäykset jäivät usein joko tehottomiksi tai satunnaisiksi. Maalin eteen Pelicansilla ei tällä kertaa ollut juurikaan asiaa.

Erikoistilanteet 

Pelicansin ylivoimapeli toisessa erässä oli hermostunutta ja huolimatonta, eikä joukkueen onnistunut saada edes välttävää pakkopeliä käyntiin hyökkäysalueella. Runkosarjassa säihkynyt ylivoimapeli pysyi siis jälleen pimennossa.

Alivoimastaan Pelicans sen sijaan suoriutui papukaijamerkin arvoisesti. Vieraat saivat luotua maalipaikkoja, mutta varsinaista paniikkia saati heiluvia maaliverkkoja ei siltikään nähty Olkinuoran maalin lähettyvillä. Pelicans teki maalinsa alivoimalla vieraiden huolimattoman oman alueen kiekonhallinnan seurauksena.

Alivoima petti lopulta kriittisellä hetkellä jatkoerässä HIFK:n tehtyä voittomaalin kimmonneesta kiekosta.

Lähtökohdat 

Helsinkiläisten alku tämän kevään pudotuspeleissä oli murheellinen, mutta kotonaan punanutut osoittivat olevansa täysin rinnoin kilpailemassa paikasta välierissä.

Kotivoiton peruspalikoina toimi Atte Engrenin parantuneet otteet veräjän suulla, onnistunut alivoimapelaaminen sekä aktiivinen peli-ilme, jota ei hetkauttanut edes Tommi Santalan saama viiden ottelun pelikielto saati nuoren huippulupaus Anton Lundellin saama ulosajo. Nuori hyökkääjä oli kuitenkin kokoonpanossa maanantai-illan ottelussa

Maalivahtipelaaminen 

Atte Engrenin suoritusvarmuuden kohentuminen kielii siitä, että kokeneen maalivahdin päätä ei vanne liikoja kiristä. Illan ottelussa Engren oli maalivahdeista vähemmin työllistetty. Hän esiintyi mallikkaasti vaikuttaen rauhalliselta läpi ottelun.

Puolustuspelaaminen 

Helsinkiläiset pelasivat pääosin kypsän ottelun, jossa se oli jatkuvasti valmis vastaanottamaan lahtelaisten hyökkäyksiä. Joukkueen onnistui tyrehdyttämään kotijoukkueen nopeat hyökkäykset kiekottomalla pelillään, mikä auttoi heitä merkittävästi kontrolloimaan ottelun kulkua.

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK tuli peliin erinomaisella otteella saaden luotua monta pitkää hyökkäystä, joista myös syntyi maalipaikkoja. Vieraiden näkyvimmän ja vaarallisimman hyökkäysvitjan muodosti Erik ThorellJuhani TyrväinenJoonas Rask. Thorell voitti ensimmäisessä erässä kiekon kulmasta juuri kotijoukkueen käännyttyä hyökkäyssuuntaan, minkä myötä Rask pääsi kaikessa rauhassa veivaamaan kiekon maaliin.

Vieraat olivat iskeä ensimmäisessä erässä toisenkin maalin joukkueen puolustajan Teemu Erosen tehtyä harvinaislaatuisen nousu maalille. Pelicansin puolustus ei pysynyt tässä mukana, mutta Iikka Kangasniemen tekemä maali hylättiin lopulta maalivahdin estämisen takia. Kangasniemi esiintyi paluuottellussaan vakuuttavasti tuoden HIFK:n hyökkäyspelaamiseen oman pikantin lisämausteensa viimeistellen lopulta ottelun voittomaalin jatkoerässä.

HIFK oli joukkueista tuottavampi hyökkäyspäässä, jossa se sai merkittävästi enemmän maalipaikkoja ja laukauksia ykkössektorista verrattuna kotijoukkueeseen. Suurilukuisen voiton esteenä oli lopulta joukkueen tehoton viimeistely sekä erinomaiseen vireeseen päässyt Olkinuora.

Erikoistilanteet 

HIFK sai ottelussa muutaman mahdollisuuden ottaa ottelusta väkevä ote, mutta ylivoima ei tässäkään ottelussa tuottanut tulosta ennen jatkoerän ylivoimaa. Vaikka joukkue saikin luotua maalipaikkoja, niin tulostaululle pääsi ensiksi alivoimalla pelannut Pelicans.

HIFK ratkaisi ottelun jatkoerässä ylivoimalla lahtelaisille kovin tutun Kangasniemen iskettyä kiekon vastustamattomasti nuottaan.

Ottelun ratkaisu 

HIFK sai ylivoimapeliinsä tehokkuutta kriittisellä hetkellä ylivoimalla ja nappasi itselleen ansaitun vierasvoiton. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Ottelusarjan muut raportit

Pelicans-HIFK, ottelusarjaraportti: Virheistä oppinut HIFK tasoitti ottelusarjan

Lauantain kamppailu Helsingissä henki pudotuspelihenkeä. Kovat taklaukset siivittivät ja yleisön vimmattu vihellyskonsertti sävyttivät vauhdikasta kiekkoilua. Loppuunmyydyssä hallissa kotivoiton kairasi Juho Keränen.

HIFK

Lähtökohdat

HIFK sortui jäähyilyyn torstaina. Pelicans pääsi ylivoimalla rokottamaan kilpakumppaniaan kahdesti. Tommi Santala uupuu lauantaina joukkueen kokoonpanosta hölmöiltyään itselleen viiden ottelun pelikiellon sarja-avauksessa.

Maalivahtipelaaminen

Atte Engren pelasi perusvarman ottelun. Pelicansin avausmaalia edesauttoi se, että tilanteessa maalivahti hukkasi täysin kiekon, jonka luuli ilmeisesti olevan varusteissaan. Jesse Saarisen 2-2-tasoitus syntyi "vanhanaikaisella".

Puolustuspelaaminen

HIFK taklasi ja ajoi kovaa vastustaan kiinni. Fyysisyys oli kotijoukkueen valttikortti lauantai-iltana.

Hyökkäyspelaaminen

IFK tuli ottelun alkuun pirteästi. Mojovat taklaukset ja sujuva kiekonliikuttelu hyökkäyspäässä mahdollistivat monta maukasta maalintekopaikkaa. Toisessa erässä IFK haki vimmatusti tasoitusta. Joonas Rask tasoitti numerot 1-1, kun hyökkääjä pääsi ajamaan maalille ohi Pelicansin puolustuksen. Voittomaalin mahdollisti maalinedustalle luotu tilanne.

Erikoistilanteet

HIFK loi hyviä pyörityksenaihioita ylivoimalla ensimmäisessä erässä. Tulosta ei kuitenkaan tullut. Alivoimanelikko testattiin ensimmäisen kerran, kun Anton Lundelille tuomittiin pelirangaistus huitomisesta ja joukkue joutui pelaamaan viisi minuuttia alivoimalla. Pelicans kävi lähellä, mutta ylivoimalla ei juhlittu.

Pelicans

Lähtökohdat

Pelicans oli tyly isäntä stadilaisille torstain ottelussa Lahdessa. 6-0-lopputulos kertoi selvää kieltä. Lahtelaiset olivat lähes joka osa-alueella askeleen vastustajaa edellä. Oliwer Kaski osui kahdesti ja Juha-Matti Aaltonen alusti kaksi joukkueensa maalia.

Maalivahtipelaaminen

Juho Olkinuora oli mies paikallaan IFK-viisikon luodessa painetta. Helsinkiläisten 2-1-johtomaali syntyi erikoisella tavalla. Kiekko nousi ylärimasta ilmoihin ja tipahti Olkinuoran selän taakse.

Puolustuspelaaminen

Pelicansin puolustus rehki hiki hatussa töitä IFK:n paineistaessa hyökkäysaluetta. Onnikin oli välillä vieraan puolella. Isäntien ajaminen laitoihin mahdollisti kiekonriistoja.

Hyökkäyspelaaminen

Lahtelaiset eivät ensimmäisen erän aikana saavuttaneet kiekkokontrollia erikoistilannetta lukuun ottamatta. Pelicans onnistui luomaan tilanteita vastahyökkäysten kautta ja iskikin ensin. Toisen erän tullen Pelicans pääsi paremmin peliin mukaan, mutta ei saanut pakkopeliä käyntiin tehokkaasti.

Erikoistilanteet

Pelicans pyrki tukkimaan siniviivan alivoimalla koko nelikon voimin ja käytti tehokkaasti purkupaikat. Jesse Mankinen pääsi kokeilemaan rangaistuslaukausta, mutta yrityksestä uupui puhti.

Pelicans-HIFK, ottelusarjaraportti: Lahtelaisten huima kotipelien liito jatkuu yhä, HIFK:lle karu selkäsauna

Pelicans avasi pudotuspelit ällistyttävällä 6−0-voitolla kotikaukalossaan. Lahtelaiset jatkoivat kotona puolivälierissä siitä, mihin se runkosarjassa jäi. Hurmiossa pelaava Pelicans on hävinnyt mastokaupungissa edellisen kerran 30. tammikuuta.

Pelicans

Lähtökohdat

Pelicans oli kevään ensimmäisessä pudotuspelissä ennakkoon vahvoilla runkosarjakohtaamisten perusteella. Joukkue oli antanut jokaisessa HIFK-mittelössä helsinkiläisille nokkaan.

Lisäksi lintuparvi jäi yhdeksässä viimeisessä runkosarjan ottelussa vain kerran pisteittä. Hyökkäysvoittoinen peli oli uomissaan talvella ja niin oli ennen pudotuspelejäkin.

Maalivahtipelaaminen

Jussi Olkinuora oli maalillaan läpi illan betonia. Ei kiekon pudottamisia eteen, ei nyt uhkarohkeaa pelaamista mailalla, eikä muutenkaan mitään ylimääräistä kohellusta lukuun ottamatta päätöserän muutamia sooloiluita mailan kanssa.

Puolustuspelaaminen

Mikko Kousan taklausten vastaanottotaito sekä jäätävyys ja idioottivarma luutiminen omissa on nostettava tapetille. Tuntui, kuin yhteensä 60 pudotuspeliottelua pelanneen pakin varmuus olisi tarttunut muihinkin pelikaaneihin. HIFK ei tahtonut päästä parhaille paikoille millään.

Hyökkäyspelaaminen

HIFK-taustansa takia, ironista kyllä, puolivälieräsarjalle alkutahdit löi Juhamatti Aaltonen. Pudotuspelien avauksessa tehot 0+3 kerännyt hyökkääjä kunnostautui isäntien kahden ensimmäisen maalin ykkössyöttäjänä, ja ensimmäinen osuma syntyi hyökkääjän hankkiman ylivoiman aikana. Nähtiinpä taituri myös välillä alimpana pelaajana Pelicansin omalla puolustusalueella.

Aaltosen panos oli kuin koko kotijoukkueen hyökkääminen pienoiskoossa. Nokkelaa ja nöyrää.

Erikoistilanteet

Pelicans oli tarpeeksi terävä, mutta eniten mieleen jäi päätöserän koomailu ylivoimilla Oliwer Kasken kahdesta ylivoimahäkistä huolimatta.

Liekö joukkue jättänyt jotain varastoon, kun suurempia haluja ei näyttänyt olevan. Pitää muistaa, että taulussa oli 4−0-numerot ennen Kasken maalia.

HIFK

Lähtökohdat

Runkosarjan kutosen osalta aika ennen pudotuspelejä loi kasan kysymysmerkkejä. Se hävisi runkosarjan viimeisissä koitoksissaan Pelicansille ja parille muulle kärkipään poppoolle, eli HPK:lle ja Tapparalle. Kolme tappiota viikkoon kärkijoukkueita vastaan on iso ja mietintää aiheuttava otanta.

Maalivahtipelaaminen

Kiekon torjuminen suoraan eteen Pelicansin 4−0-maalissa oli ottelulle vihoviimeinen niitti. Atte Engren ei ollut huono, mutta ei hän parhaimpaan pystynyt. Isäntien maaleista kaikki tulivat otollisimmalta mahdolliselta tekosektorilta, joten maalivahti jäi turhan usein liian yksin.

Puolustuspelaaminen

HIFK ei saanut pidettyä isäntiä kurissa parhailla tekosektoreilla Engrenin naaman edessä. Eihän iltapuhde silloin ole onnistunut. Neljä ensimmäistä maalia omiin b-pisteiden ja veskarin välistä on liikaa.

Toisaalta kotijoukkue ei onnistunut luomaan tavaramerkkiään, pitkiä hyökkäyspään paineita. Siitä vieraille erityismaininta.

Hyökkäyspelaaminen

HIFK:n alku oli todella lupaavan oloinen. Joukkue pisti Pelicansin juoksemaan omissa paiskomalla kiekkoa isäntien puolustusalueelle ja painamalla itse perään. Tämä ei kuitenkaan johtanut maaleihin - eivätkä kyllä johtaneet muutkaan paikat. HIFK sai pikkumustan parhaimillaan vain rimoihin.

Helsinkiläiset saivat väkevän alun lisäksi otetta ajoittain myös toisessa erässä, mutta Olkinuora oli jäätävä. HIFK:llä oli aihoita maalipaikkoihin, mutta parhaalle tekosektorille pääseminen tuotti tuskaa.

Erikoistilanteet

Ei mitään järisyttävää suuntaan tai toiseen. HIFK piti runkosarjan parhaan ylivoiman kyllä hyvin kurissa, mutta vastaavasti se ei pystynyt omilla ylivoimillaan nousemaan peliin mukaan.

Pelicansin viides ja kuudes osuma tulivat lopussa ylivoimilla, mutta niistä ei ehkä kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä. Ottelu oli ratkennut jo aiemmin.

Helsinkiläiset saivat Pelicansin nelikon liikkumaan, mutta ei rikki missään vaiheessa.

Erikoista

Pelicansin kotihallin äänentoisto temppuili toisessa erässä. Pelikatkomusiikkia ei kantautunut yleisön korville periodin loppupuolella. Kuuluttaja Ili Varmavuo otti tilanteen haltuun tyylikkäästi kehottaen yleisöä laulamaan.

Erikoista oli sekin, että Pelicansin tehopakki Kaski viiletti päätöserässä hyökkääjänä.

Kuuman ottelun lopussa nähtiin ikävä tilanne. Tommi Santala lensi 12 sekuntia ennen loppua suihkuun kolattuaan Kousan kylmäksi 5−0-tilanteessa. Sen jälkeen Kaski tylytti HIFK:tä latomalla tauluun 6−0-luvut.

Ottelun ratkaisu

HIFK aloitti räväkästi, mutta joutui antautumaan heti alussa suhteellisen halvasti. Kyle Quinceyn typerä jäähy kostautui ja siivitti 1−0-isännät johtoon. Takaisku oli raskas hyvin aloittaneelle vieraslaumalle.

Miska Siikonen runnoi pikkumustan toisen erän alussa maaliin väkisin muuttaen tilanteen jo 3−0:aan. HIFK haastoi videoiden jälkeen hyväksytyn osuman - turhaan. Tuntui, että tämän jälkeen vieraiden korttitalo murtui.

Ne kliseiset pienet asiat kääntyivät vieraita vastaan ratkaisevan isosti.

Otteluvideo