Lukko jatkoi Jukureiden tappioputkea

LIIGA / Raportti
Janne Keränen vastasi illan voittomaalista.
Kuva © Arno Hämäläinen
Rauman Lukko nappasi toisen peräkkäisen täyden pistepotin kotikaukalostaan tiukan taistelun jälkeen, kun se kaatoi Jukurit 2-1-lukemin. Mikkeliläisryhmälle tappio oli kolmas peräkkäinen.
Lähtökohdat 

Lukko lähti Jukurit-otteluun voitto alla, sillä se kaatoi lauantaina TPS:n 5-2-lukemin. Raumalaisryhmän tuloksia on kuitenkin leimannut vaihtelevuus: joukkue oli viimeisten 10 ottelun aikana voittanut vain kerran kaksi tai useamman ottelun putkeen. Muutoin voittoa on aina seurannut tappio.

Maalivahtipelaaminen 

Lassi Lehtinen oli maalillaan itse varmuus ja pysäytti Jukureiden yritykset varmasti. Miika Roineen hienolle ohjausmaalille hän ei voinut mitään.

Puolustuspelaaminen 

Avauserässä Lukon puolustuspelaaminen oli hieman hapuilevaa, mutta pelin edetessä otteet varmistuivat. Se jätti tiiviillä pelaamisella Jukurit toisessa sekä kolmannessa erässä vähille maalipaikoille ja tylsytti mikkeliläisryhmän kirin täysin.

Hyökkäyspelaaminen 

Raumalaisten hyökkäyspeli haki vielä avauserässä puolustuspelin tavoin uomiaan, mutta jälkimmäisissä erissä tilanteita alkoi syntymään ja raumalaisryhmä teki voittoon tarvittavat osumat. Erityisesti kakkosketjun ulkomaalaiskaksikko Brandon DeFazio-Justin Danforth sekä Eetu Koivistoisen johtama nelosketju saivat aikaan hyviä pyörityksiä ja paikkoja Rajaniemen maalille.

Erikoistilanteet 

Raumalaisryhmän ylivoima ei suuremmin vakuuttanut, vaikka Janne Keränen ottelun voittomaalin ylivoimalla iskikin. Jukurit sai rikottua raumalaisten pakkopelin melko helposti. 

Alivoimalla Lukko oli jämäkkä ja selvitti vajaamiehiset hetkensä varsin helposti.

Lähtökohdat 

Jukureilla lähti Lukko-kamppailuun kahden ottelun tappioputkessa, kun se kärsi edellisviikon peleissään tappiot Tapparalle ja KalPalle. Edellisistä seitsemästä ottelustaan se on voittanut vain kaksi.

Maalivahtipelaaminen 

Rajaniemi pelasi varman ottelun Jukureiden maalilla ottaen 32 torjuntaa ja kuului joukkueensa parhaimmistoon kamppailussa.

Puolustuspelaaminen 

Jukurit paransi puolustuspelaamistaan edellisestä ottelusta, sillä oman pään pelaaminen oli huomattavasti varmempaa. Lukkokaan ei aivan huippupaikkoja hirveän montaa saanut, sillä maalinedustaa mikkeliläisryhmä puolusti varsin tiiviisti.

Hyökkäyspelaaminen 

Avauserässä Jukurit loi useamman tilanteen Lehtisen vartioimalle maalille, mutta ratkaisut pysähtyivät turhan usein Lukko-pelaajiin tai menivät ohi maalin. Kahdessa jälkimmäisessä erässä Lukko puolusti tiiviisti ja sai pidettyä Jukureiden hyökkäyspelin aisoissa. Kavennusmaalinkaan jälkeen Jukurit ei enää kunnon kiriä saanut aikaan.

Hyvässä iskussa ollut kaksikko Miika Roine- Mika Partanen oli illan näkyvintä osaa jukurijoukkueesta. Se sai avauserässä pari tilannetta aikaan ja vastasi myös Jukureiden ainoasta osumasta.

Erikoistilanteet 

Jukureiden ylivoimapelaaminen oli heikkoa, eikä se saanut kunnon tilanteita aikaa kummallakaan illan ylivoimistaan. Alivoimalla se päästi yhden maalin, mutta muutoin pelasi vahvasti miesvajaalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo