Ilves hieroi vajaalla hyökkäyskalustolla jatkoaikavoiton nuorten veskarien kalistellessa peitsiään

LIIGA / Raportti
Tamminen ratkaisi Ilvekselle jatkoaikavoiton.
Ilves havittelee paikkaa Auringossa, sillä suora pudotuspelipaikkakin on tamperelaisten näpeissä. KooKoo sen sijaan on enemmän tai vähemmän menettänyt mahdollisuutensa kevään ratkaisupeleissä.
Lähtökohdat 

Kouvolalaiset ovat menettäneet mahdollisuutensa pudotuspeleihin, ja joukkueen riveistä puuttui muun muassa pistelinko Malte Strömwall. Myös maalivahtirintamalla oli poissaoloja.

Maalivahtipelaaminen 

Nuori Oskari Salminen pelasi kokolailla mukiinmenevän kamppailun. Melko paineettomassa tilassa torjumaan päässeen kookkaan vahdin otteissa näkyivät kauden aikana kertyneet minuutit.

Puolustuspelaaminen 

KooKoo-puolustus pääsi helpommalla kuin varmasti ajatteli. Toisen erän jäähyt sekoittivat kouvolalaisten pakkaa, mutta Ilveksen kesystä peli-ilmeestä johtuen hikipisaroita ei tarvinnut määräänsä enempää vuodattaa.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoon hyökkäyspeli tyrehtyi toiseen erään kuin seinään. Ainoastaan Miikka Pitkäsen tolppalaukaus hätyytteli maaliverkkoja. Jos avauserästä kehkeytyi Ilveksen kannalta murheellinen jäähyjen kannalta, oli toinen kaksikymppinen kotijoukkueelle korpivaellusta.

KooKoolla oli ottelun ratkaisuhetkillä omat paikkansa voittoon, mutta karannut pudotuspelipaikka saattoi näkyä kotijoukkueen otteissa puuttuvana tiikerinsilmänä.

Erikoistilanteet 

Kotijoukkueelle tarjottiin avauserässä aimo kasa ylivoimaa. Strömwallin poissaolosta tai jostain muusta syystä johtuen KooKoolla oli kuitenkin vaikeuksia saada erikoistilanteita uomiinsa.

Toisessa erässä KooKoo antoi Ilvekselle oman momentumhetkensä tarjotessaan tamperelaisille pitkän tovin kahden miehen ylivoimaa.

Lähtökohdat 

Ilveksellä oli kierrokseen lähdettäessä vain kaksi pistettä kuudenteen sijaan. Nuori tšekkivahti Lukáš Dostál jatkoi heti debyyttinsä jälkeen toiseen otteluunsa tupsukovien veräjällä.

Maalivahtipelaaminen 

Dostál pelasi jälleen Ilveksen maalilla varmaotteisesti. Nuorukainen kesti paineet hyvin, ja oli yksi iso tekijä ottelun tuloksen takana.

Puolustuspelaaminen 

Ilveksen peräpää tuki hyökkäyksiä tasapainoisesti sen verran kuin hyökkäyksiä tuettavissa oli. Erityisesti lahjakas Oskari Laaksonen oli nälkäisellä pelipäällä. Myös toinen hyökkäysorientoitunut puolustaja Niko Peltola laukoi hanakasti pitkin iltaa.

Hyökkäyspelaaminen 

Vieraiden kapteeni Eemeli Suomi joutui jäämään pelistä sivuun viime hetkellä flunssan takia. Tästä syystä Ilves pelasi vajaalla hyökkäysarsenaalilla.

Suurten ensimmäisen erän vaikeuksien jälkeen tamperelaiset saivat tasapainoisen hyökkäyspelin käyntiin. Maalinteko tökki kuitenkin suuresti.

Erikoistilanteet 

Ilves lähti kamppailuun huomattavan ylilatautuneena − tuloksena tästä peräti kuusi minuuttia jäähyjä ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin. Joukkue kuitenkin kesti vaikeudet, ja sai viisikkopelinsä kuntoon.

Vieraiden ylivoiman koko kuva oli nähtävissä viidellä kolmea vastaan -tilanteessa, jossa tupsukorvat eivät saaneet juuri mitään aikaiseksi.

Erikoista 

Ottelussa jaettiin peräti kymmenen kahden minuutin jäähyä. Vaikka Ilves pääsi yrittämään kuudesti, ja KooKookin neljään otteeseen, ei ylivoimilla täysosumia nähty.

Ottelun ratkaisu 

Jatkoajalle venynyt ottelu sai lopulta vierasjoukkueen näkökulmasta onnekkaan sinettinsä. Juhani Tamminen kiersi KooKoo-maalin ja napautti kiekon vastustajan puolustajista maalin perukoille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo