Neljän vuoden kirous päättyi − Virran puolen tunnin kyykytys kaatoi JYPin

LIIGA / Raportti
Lukko oli hallitseva osapuoli kriittisillä hetkillä.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
JYPin terävä alku ei riittänyt Lukkoa vastaan, vaan Lukko haki vakuuttavalla vieraspelaamisella täydet pisteet. Loppulukemat kirjattiin 6−3 raumalaisten hyväksi.
Lähtökohdat 

JYP lähtee otteluun neljän ottelun voittoputkessa. Kova pistetahti on tuonut sarjataulukon ylemmät sijat lähemmäksi, kun taas ero alaspäin on kasvanut. Pudotuspelipaikka näyttääkin melko todennäköiseltä.

JYP sai kokoonpanon osalta ilouutisia, sillä Eetu Laurikainen ja Juuso Vainio palasivat joukkueen maalin suulle viime viikonlopun väliinjääneiden otteluiden jälkeen. David Tomasek nousi ylimääräiseksi kenttäpelaajaksi.

Maalivahtipelaaminen 

Eetu Laurikainen palasi maalin suulle hapuillen. Tältä kaudelta tuttu varmuus ei ollut nähtävillä otteissa, sillä paketti oli levällään ja kiekot hieman pomppivat. 

Puolustuspelaaminen 

JYP tuli ottelun alkuun antamaan fiksua painetta ja tukki keskialuetta tiiviisti. Avausmaalin jälkeen JYPin keskialueen trap laski sen verran, että Lukko pääsi paremmilla vauhdeilla keskialueen yli. Puolustusalueella esimerkiksi Julius Nättisen ilta oli synkkä, kun nuorukainen otti 1−1-maaliin johtaneen jäähyn ja uinui Ville Heinolan iskiessä vieraiden toisen maalin.

Hyökkäyspelaaminen 

Sapluuna oli melko yksinkertainen, sillä Lukko yritettiin saada menettämään kiekko lähellä omaa maaliaan väkevän päätypelaamisen kautta. Isäntien kannalta liian usein nopeat hyökkäykset kuitenkin tyrehtyivät huonoihin hyökkäyksen rakenteisiin, joten kiekot jäivät joko pyörimään keskialueelle tai päätykiekko tuli huonoilla ajoituksilla. Myös Lukon virtauksen hallinta söi terää vastaiskuista. 

Päätöserän alussa viisikon pelaaminen oli eheämpää, minkä johdosta Lukon vastaanottokyky joutui testiin.

Erikoistilanteet 

Jarkko Immosen johtama ylivoimaviisikko sai onnistumisen heti ottelun alkuun, kun Mikko Mäenpään laukaus kimposi Lukon pelaajasta maaliin. Alivoimalla JYPin neliö oli passiivinen, ja raumalaiset käyttivät tilat hyväkseen kahden maalin arvoisesti. 

Lähtökohdat 

Lukko saapuu Jyväskylään allaan kotivoitto KalPasta. Neljän kotiottelun jälkeen edessä on ensimmäinen vierasottelu lähes kolmeen viikkoon. Brandon DeFazion kymppitili tuli täyteen, mikä nosti Linus Nymanin Justin Danforthin ketjuun.

Maalivahtipelaaminen 

Lassi Lehtinen heitettiin heti syvään päätyyn, kun ensimmäinen torjunta tuli läpiajosta. Avausmaalille nuorukainen ei voinut mitään. Lehtisen otteet olivat hyviä läpi ottelun, eikä hermoilua ollut nähtävillä.

Puolustuspelaaminen 

Lukko puolusti ennen kaikkea kiekolla erinomaisesti. Lukko pakotti kiekonhallinnallaan JYPin juoksemaan perässä, minkä jälkeen vasta aukesi mahdollisuus hyökätä. Päätöserän alkupuolella Lukko ei pyrkinyt kiekolle enää yhtä aktiivisesti, minkä johdosta JYP kipusi maalin päähän. 

Hyökkäyspelaaminen 

Lukko haki ottelun alussa askelmerkkejään hyökkäyssuuntaan, minkä takia peli meni selviytymiseksi. Ensimmäisestä teknisestä aikalisästä eteenpäin raumalaiset alkoivat päästä paremmilla vauhdeilla koko viisikon voimin keskialueen yli, minkä kautta hyökkäyspeliä oli helpompi rakentaa. Erot liikkeessä näkyivät karusti Lukon eduksi hyökkäysalueella.

Arttu Ilomäki oli tuttu kapellimestari, mutta taustalta Eetu Koivistoinen kuului ehdottomasti illan hahmoihin. Miehen liike oli useaan otteeseen pahaa myrkkyä JYPille. 

Erikoistilanteet 

Lukon alivoima oli melko passiivista avaten tiloja huonompiin sektoreihin. Ylivoimalla Lukko käytti tyhjät tilat hanakasti hyväkseen ollen myös maalinedustan kaksinkamppailuissa terävä. Myös ylivoimalla raumalaisten liikkuvuus oli myrkkyä JYPille.

Erikoista 

JYPille illan ottelu oli 1000. kotiottelu Liiga-historian aikana. Juhlaottelu ei kuitenkaan sujunut JYPin suunnittelemalla tavalla, kun Lukko haki ensimmäisen voittonsa Jyväskylästä yli neljään vuoteen. Edellinen kolmen pisteen voitto oli helmikuulta 2014. Peräkkäisiä tappioita oli seitsemän kappaletta.

Ottelun ratkaisu 

JYP tuli otteluun pirteästi haastamaan Lukkoa, muttei pysynyt kyydissä sen jälkeen. Mäenpään iskemän avausmaalin jälkeen raumalaiset hallitsivat kenttätapahtumia selvästi yli puolen tunnin ajan.

− Näissä peleissä mennään paljon ketju ketjua vastaan. Tehtiin pieniä muutoksia kenttiin, kun historia osoittanut, että puolustuspelin kanssa on ollut haasteita, Pekka Virta kertaa.

Tänä aikana nähtiin käytännössä ottelun ratkaisu. JYP pääsi ylivoimalla hakemaan 2−2-tasoitusosumaa, ja Nolan Yonkmanille aukesi kaksi loistavaa maalipaikkaa. Puolustaja ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa. Alle kymmenen minuuttia myöhemmin Lukko oli karannut jo 4−1-johtoon. Erityisesti toisessa erässä Virta vei Risto Dufvaa, mikä heijastui kentälle kauniina kiekollisena pelaamisena.

− Parhaimmillaan hyvää pelaamista, heikkoina liian huonoa, Virta pyörittelee.

Päätöserän alkupuolella JYP pääsi vielä peliin mukaan, Jani Tuppuraisen ja Mäenpään osumilla Lukon johto oli enää maalin verran. Pian tämän jälkeen Toni Koivisto iski kuitenkin vapauttavan maalin, jonka jälkeen raumalaisten puolustustaistelu riitti loppupelin ilman lisätakaosumia.

− Meillä on iso työ, että saadaan liike pelin tarvitsemalle tasolle. Pelin loppuun olen tyytyväinen, Dufva kertaa.

Puolustuspelin spesialisti Dufvan joukkueelle kuuden maalin päästäminen on harvinaista. Edellisen kerran tämä tapahtui syyskuussa 2017 Jukurien taipuessa Ässille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo