JYP kaivoi taas verta nenästään – dominointi kääntyi pelokkuudeksi

LIIGA / Raportti
JYP päästi Jukurit peliin mukaan kriittisillä hetkillä.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Ottelun ensimmäisen puoliskon perusteella Jukureilla ei ollut mahdollisuuksia voittoon. JYPin herpaantuminen kuitenkin keikautti ottelun käsikirjoituksen täysin.
Lähtökohdat 

Traktori puksuttaa lämpimillä dieseleillä viikonloppuun. Kolmen ottelun voittoputki on antanut rohkaisevia merkkejä parantuneesta pelistä ja itseluottamuksen kasvusta. Kauden aiemmissa kohtaamisissa Jukurit on ollut hankala vastustaja JYPille, mutta nyt kotijoukkue on parempi kuin syyskauden otteluissa.

Maalivahtipelaaminen 

JYPin tapana tällä kaudella on ollut peluuttaa Joona Voutilaista Jukureita vastaan, eikä tämä ilta tehnyt poikkeusta. Ottelun ensimmäisellä puoliskolla Voutilainen ei joutunut torjuntapuuhiin, mutta sen jälkeen Voutilainen joutui olemaan valppaana. Päätöserässä Voutilainen teki muutaman todellisen huipputorjunnan.

Puolustuspelaaminen 

Kun JYPin ei tarvinnut puolustaa ensimmäisen puolen tunnin aikana juuri lainkaan, kyseinen osa-alue oli pahasti jäässä. Jukurien otettua komennon pelistä JYP sortui hätäilyyn ja roiskimaan kiekkoa. Johtoaseman menetyksen pelko heijastui juuri puolustukseen näkyvästi.

Hyökkäyspelaaminen 

JYP dominoi ottelua hyökkäyspelillään pitkälle toisen erän puolelle asti. Hyökkääjät ajoivat röyhkeästi maalille, mutta tulosta ei taaskaan syntynyt toivotulla tavalla. Paikkoihin nähden peli olisi voinut olla taputeltu jo avauserän jälkeen. Päätöserässä JYP ei enää saanut hyökkäyksiin rakennetta ja laukaukset jäivät tasolle toivotaan toivotaan.

Erikoistilanteet 

JYPin herpaantuminen pelistä näkyi tyhminä jäähyinä toisessa erässä. Juurikin alivoimien takia Jukurit otti otetta pelistä. Alivoimalla JYPin peli kuitenkin toimi hyvin, eikä Jukurit päässyt huippupaikoille. Ylivoimalla JYP pyöritti vahvasti, mutta terävyys puuttui.

Lähtökohdat 

Jukureiden mahdollisuudet pudotuspeleihin alkavat käydä hyvin pieniksi, mutta viime lauantain ryöstöretki Ouluun toi toivonpilkahduksen. Tällä kaudella Jukurit on hakenut täydet pisteet Jyväskylästä kaksi kertaa. Tällä kertaa joukkueen on pelattava paremmin kuin aiemmilla vierailuilla, jotta kolmas voitto toteutuisi.

Maalivahtipelaaminen 

Sami Rajaniemen huippuottelulla Hippoksella alkaa olla jo tehtaan takuu. Avauserän Rajaniemi piti Jukureita yksinään pystyssä ja välillä Pohjanmaan jokilaaksojen kasvatti äimistytti venytyksillään.

Puolustuspelaaminen 

Jukurit joutui puolustuskannalle heti avauskiekosta alkaen. Aika ajoittain Jukurien puolustus oli pahassa pinteessä, mutta JYPin tuhlailevat maalintekoyritykset pelastivat mikkeliläiset. Ottelun loppua kohden pelin avaaminen ja toiminta puolustusalueella rauhoittui selvästi.

Hyökkäyspelaaminen 

Vierasjoukkue sai hyökkäyspelistään kiinni vasta toisen erän viimeisen viiden minuutin aikana. Aktivoitunut yrittäminen tuottikin tulosta, kun Joonas Kalliola kavensi eron yhteen maaliin. Päätöserässä Jukureilla oli mahdollisuus karata johtoon, mutta ainoaksi osumaksi jäi Mika Partasen tasoitusmaali.

Erikoistilanteet 

Kotijoukkueen jäähyily avasi Jukureille useita mahdollisuuksia ylivoimilla. Heikon suorittamisen takia ylivoimaan jäi rutkasti parannettavaa. Alivoimalla Jukurit puolusti miehekkäästi oman maalin edustaa.

Ottelun ratkaisu 

JYPin toisen erän lopun jäähyily käänsi ottelun kulun täysin ja Jukurit hallitsi lopun pelistä. Jatkoajalla JYPin kurimuksesta pelasti Julius Nättinen komealla yksilösuorituksella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo