Vilttiketjulaiset ja tulokas pieksivät Ilveksen − Nättinen mätti hattutempun

LIIGA / Raportti
JYP juhli useaan otteeseen lauantaina.
Kuva © VesaPhoto / Vesa Pöppönen
JYP ja Ilves tarjosivat vauhdikkaan pelin Hippoksen 4086-päiselle yleisölle. Päätöserässä illan hahmoksi nousi Julius Nättinen, jonka viimeistelemän hattutempun johdattamana isännät voittivat lukemin 5−2.
Lähtökohdat 

JYP katkaisi kuuden ottelun mittaisen tappioputkensa torstaina SaiPaa vastaan. Vaikka JYP menetti yhden pisteen ottelun loppupuolella, voiton henkinen tärkeys jyväskyläläisille oli suuri.

JYPin kokoonpanoon tehtiin pieniä muutoksia, kun Pekka Tuokkola nousee aloittavaksi maalivahdiksi ja Ossi Louhivaara korvaa Markus Jokisen.

Maalivahtipelaaminen 

Tuokkola teki paluun JYPin maalille muutaman viikon tauon jälkeen. Siihen nähden otteet olivat pääosin varmoja, vaikka pari kiekkoa hieman maalinedustalle pomppikin. 

Puolustuspelaaminen 

Eritoten avauserässä JYP onnistui sotkemaan Ilveksen peliä oikein ajoitetulla karvauspelaamisellaan. Pelin edetessä tämä ei ollut enää yhtä olennainen elementti. Isännillä oli välillä vaikeuksia nopeiden vastahyökkäyksien kanssa, mutta puolustusalueen puolustuspelaaminen oli pääosin vahvaa ja tasapainoista.

Hyökkäyspelaaminen 

JYP selvisi vastustajan karvauksen alta pois paremmin kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Yhtenäistynyt viisikkopeli avitti kaikki neljä ketjua luomaan hyvää painetta Ilveksen alueelle. Erityisesti Julius Nättisen tulo Jarkko Immosen ketjuun on nostanut ketjun uudelle tasolle, ja pelissä alkaa näkyä toisteisuutta.

Erikoistilanteet 

Ylivoimakoostumuksia oli muokattu, kun Robert Rooba ja Eric Perrin olivat vaihtaneet paikkoja koostumuksissa. Maaleiksi tämä ei vielä kääntynyt. Alivoimaa leimasi huolimattomuus, kun Ilveksen kahta ylivoimamaalia edelsi epäonnistunut purkukiekko.

Lähtökohdat 

Ilves pelasi perjantaina Tapparaa vastaan vauhdikkaan paikalliskamppailun, josta jäi luu käteen. Lauantaille seurattavaksi teemaksi nousikin luistelun kestävyys toisessa pelissä peräkkäin. Karri Kivi oli reagoinut sekoittamalla jokaista hyökkäysketjua.

Maalivahtipelaaminen 

Edellisessä ottelussa nopeasti vaihtoon pommitetun Riku Heleniuksen ottelu sai jälleen vaikean alun, kun ensimmäinen laukaus maalia kohti upposi vahdin selän taakse. Ottelun edetessä nähtiin muutama pomputus lisää. Ilves-kasvatilta nähtiin kuitenkin myös pari huippupelastusta avauserässä.

Puolustuspelaaminen 

Alussa vaikutti erikoisesti siltä, että Ilves oli puolustuspelissä askeleen JYPiä perässä. Erityisesti puolustusalueen täyttäminen oli haasteelllista, mikä avasi isoja tiloja. Pelin edetessä luistelun löydyttyä myös puolustus alkoi sujua paremmin, eikä JYP enää saanut yhtä paljoa maalipaikkoja.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelin ensimmäisen puolikkaan aikana Ilves ei saanut luotua vaarallisia tilanteita viisi vastaan viisi-pelissä. Luistelun parannuttua nopeat pelin käännöt alkoivat tuottaa paikkoja, jotka myös epäonnisesti eivät kääntyneet maaleiksi. Toisen erätauon molemminpuolin Ilves kolisutteli kiekkoa JYPin maalirautoihin.

Erikoistilanteet 

Aktiivinen alivoimapelaaminen avasi JYPille tiloja nopealla kiekonliikuttelulla, mutta niitä JYP ei onnistunut hyödyntämään. Ylivoimassa yksinkertainen kaava toimi, kun viivalaukaukset tuottivat kaksi ylivoimaosumaa. Erityisesti Oskari Laaksosen tilankäyttö ja laukaus olivat silmiähiveleviä.

Erikoista 

Tuokkola oli torstaina Liiga-kokoonpanossa 500 kerran urallaan. Lauantaina hänet palkittiin saavutuksesta. Tuokkola on toinen aktiivimaalivahti Mika Järvisen jälkeen, joka yltää kyseiseen rajapyykkiin.

Ottelun avausmaalista vastasi Roni Allén, jolle maali oli Liiga-uran ensimmäinen.

Ottelun ratkaisu 

Ottelu eteni pitkään tasaisissa merkeissä, kun päätöserässä mentiin 2−2-tilanteessa. 49.47 Heleniukselle ja Ilves-puolustukselle sattui kommunikaatiokatkos, jonka seurauksena Ossi Louhivaara sai lyödä kiekon tyhjään maaliin.

Tämä antoi JYPille valtaisan lisälatauksen, kun taas Ilveksen selkäranka mureni. Loppu mentiin varsin JYP-merkkisesti, ja pisteet jäivät lopulta Jyväskylään lukemin 5−2.

Illan hahmo oli Nättinen, joka iski kiekon verkkoon kolmesti. Nättinen palasi torstaina viltistä pelaavaan ketjuun. Lauantaina viltistä palannut Louhivaara puolestaan iski ottelun voittomaaliksi jääneen osuman.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo