Dostál vei tšekkivahtien kohtaamisen Tampereella

LIIGA / Raportti
"Dobrá hra" virkkoivat virkaveljet toisilleen.
Hakametsän kamppailussa mielenkiinto kohdistui maalinsuulle, sillä poikkeuksellisesti molempien joukkueiden maalia vartioi tsekkiläismaalivahti. Liigadebyyttinsä Ilveksen maalilla tehnyt Lukáš Dostál ei turhia jännittänyt, vaan torjui vakuuttavin ottein Ilveksen 5-2 voittoon.
Lähtökohdat 

Ilves pääsi illan otteluun levänneenä, sillä lauantain ottelu oli joukkueelle kuluvan viikon ainoa. Ennen lauantai-iltaa tupsukorvat viilettivät neljän ottelun pisteputkessa ja joukkue hakikin orastavalle voittoputkelleen jatkoa.

Ilves sai sairastuvalta vahvistusta, kun pitkään loukkaantuneena ollut Panu Mieho palasi kokoonpanoon. Kotijoukkueen maalilla esiintyi ensimmäistä otteluaan pelaava Lukas Dostal.

Maalivahtipelaaminen 

Ilveksen maalilla Dostal sai vartoa hyvän tovin ennen ensimmäisiä torjuntojaan, eikä Pelicans saanutkaan järjestettyä vaarallisia paikkoja huolimatta Ilves puolustuksen säheltämisestä.

Dostalia ei avausottelu vaikuttanut jännittävän, sillä tämän torjuntatyöskentely oli läpi ottelun hyvin vähäeleistä ja varmaa. Nuori veskari sijoittui tilanteissa erinomaisesti ja Dostalin rauhallisuus sai torjuntatyöskentelyn näyttämään ajoittain jopa passiiviselta.

Pelicansin avausmaali kimposi hivenen epäonnekkaasti suoraan Jesse Saarisen lapaan ja hyökkääjä pääsi iskemään kiekon vapaasti Ilveksen verkkoon aivan maalin edestä. Taavi Vartiaisen maali olisi ehkä ollut otettavissa, mutta tilanteesta suuremman risukimpun voisi ojentaa kuitenkin pehmeästi pelanneelle Ilves puolustukselle.

Puolustuspelaaminen 

Avauspelaaminen oli vaikeaa alkukympillä. ja Ilveksellä oli selkeitä hankaluuksia päästä pois omalta puolustusalueeltaan. Purkuyritykset olivat kehnoja ja kiekko poltteli pakkien lavassa useampaan otteeseen. Etenkin Nikolas Matinpalo oli muutamaan otteeseen todellisissa vaikeuksissa paineen alla.

Hyökkäyspelaaminen 

Pirteästi aloittanut Ilves onnistui maalinteossa jo ottelun alkuvaiheessa, kun Arttu Ruotsalaisen johtama hyökkäysvitja onnistui voittamaan selkeästi hyökkäyspään aloituksen. Tilanteessa kiekko pelattiin nopeasti Teemu Rautiaiselle, joka onnistui nousemaan kenenkään estelemättä maalin kulmalle ja lusikoimaan kiekon verkkoon.

Kotijoukkue tuli otteluun kovalla intensiteetillä ja painoikin varsinkin avauserässä lukuisia painavia taklauksia ympäri kenttää. Ilveksen 2-0 maalissa Juhani Tammisen hieno syöttö vapautti hyökkäyssinisellä väijyneen Lepauksen läpiajoon, jonka päätteeksi hyökkääjä siirsi kiekon ohi Jakub Skarekin.

Ilves pystyi hyödyntämään lepoetuaan ja onnistui tuomaan kiekkoa hyvin Pelicansin alueelle. Erityisesti Juho Liuksiala ja Oskari Laaksonen olivat hyvällä jalalla liikeellä.

Erikoistilanteet 

Kotijoukkueen alivoima toimi huomattavasti ylivoimaa paremmin. Uhrautuva ja hyvin sijoittunut alivoimaneliö piti tehokkaasti Pelicansin hyökkääjät poissa maalintekopaikoilta.

Lähtökohdat 

Pelicans matkasi Tampereelle löylytettyään edellisessä ottelussaan KooKoota peräti yhdeksällä maalilla. Voitolla joukkue sai katkaistua kahden ottelun tappioputkensa ja pestyä kasvojaan muutaman runsasmaalisen tappion jälkeen.

Pussinokkien hyökkäyspeli olikin edellisessä ottelussa iskussa ja onnistumisia nähtiin laajalla rintamalla. Paluun turkoosipaitaan tehnyt Juha-Matti Aaltonen nakutti paluuottelussaan tehot 2+1.

Hynek Zohornan poissaolo näkyy etenkin vierailijoiden erikoistilannepelaamisessa, mutta joukkue on kuitenkin pystynyt säilyttämään asemansa liigan kärkikuusikossa. .

Toinen kriittinen poissaolo löytyy puolustuksesta, sillä Pelicansin ohut puolustus kapeni entisestään Aleksandr Shchemerovin loukattua itsensä perjantain ottelussa.
Joukkueen vahvuudesta olivat poissa lisäksi Miihkali Teppo ja Nico Manelius.

Maalivahtipelaaminen 

Jos oli ottelun alku vaikea Dostalille, ei maanmiehellä ainakaan helpompaa ollut.
Avauserässä tsekkiveskarin maalia kohti lauottiin harvakseltaan, eikä torjuttavaksi asti päätynyt kuin ainoastaan neljä laukausta, joista yksi luiskahtikin Jakub Skarekin selän taakse.

Pelicansin päästyä paremmin peliin mukaan, muuttui Skarekin torjuntatyöskentely myös varmemmaksi. Toisessa erässä Skarek ottikin tukun tärkeitä torjuntoja ja piti Pelicansia mukana pelissä. Skarek kuitenkin tiputteli useasti irtokiekkoja pelattavaksi ja kadotti usein kiekon näköpiiristään. Kolmannessa erässä Skarek teki minkä pystyi ja piti vieraat pitkään mukana pelissä.

Puolustuspelaaminen 

Ilveksen paineistuksesta huolimatta Pelicans pelasi omalla puolustusalueellaan maltillisesti ja huolellisesti. Puolustajat onnistuivat ottelun alussa pitämään Ilveksen poissa sektorilta ja ohjattua hyökkääjät pyörimään kulmiin.

Edellispäivän ottelu alkoi kuitenkin vähitellen painaa vieraiden jaloissa ja Ilveksen lisätessä luisteluaan, alkoi Pelicansilla olla vaikeuksia pysyä vikkelän kotijoukkueen perässä. Miesvartiointi pettikin ottelussa pahasti Ilveksen 2-1 sekä 4-2 maaleissa.

Hyökkäyspelaaminen 

Pelicans tuli otteluun hyvällä jalalla ja sai alkuun lyötyä hyvin painetta Ilveksen puolustajiin, jotka olivatkin varsinkin alussa vaikeuksissa avauspelaamisensa kanssa. Hyvästä paineestaan huolimatta Pelicans ei kuitenkaan päässyt vaarallisille maalintekopaikoille.

Kotijoukkueen keskialueen tarkka puolustuspeli ja etenkin avauserässä nähdyt painavat taklaukset olivat myrkkyä Pelicansin hyökkääjille, joilla oli vaikeuksia päästä hyviin maalintekopaikkoihin.

Pääosin Pelicansin hyökkäyspelaaminen olikin ottelussa melko mielikuvituksetonta ja laukaukset tulivat melko kaukaa ja ilman maskia. Edellipäivän ottelulla oli varmasti vaikutusta, sillä ratkaisuyritykset olivat melko löysän tuntuisia.

Vasta kolmannessa erässä Pelicans onnistui saamaan kirivaiheen päälle, mutta ei kuitenkaan onnistunut tasoittamaan ottelua hyvästä yrityksestään huolimatta.

Erikoistilanteet 

Pelicansin ylivoima pyöri näennäisen vaarallisesti, mutta kuvio oli hyvin yksiulotteinen joukkueen pelatessa pääosin vetopaikkaa Oliwer Kaskelle.

Erikoista 

Ottelun avauserässä kummallakin joukkueella vaikeuksia osua putkien väliin. Yhteensä molempien joukkueiden maalivahdeille kirjattiin avauserässä ainoastaan seitsemän torjuntaa.

Ottelun ratkaisu 

Pelicansin hakiessa tasoitusta, onnistui Ilves siirtämään paineen vierasjoukkueen päätyyn ja sai aikaan maalinedustalle tilanteen, josta lopulta Topias Haapanen onnistui kauhomaan kiekon verkkoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo