KalPa nappasi kauden ensimmäisen kolmen pisteen vierasvoittonsa − häikäisevä Godla päästi nolla, Nuutinen teki kaksi

LIIGA / Raportti
Sami Kapanen joukkoineen on kääntänyt hurjan tappiosuman voittokannaksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Kaksi tappioiden tiellä olevaa joukkuetta kohtasivat Hakametsän lauantai-illassa. Kamppailussa riitti yllin kyllin vauhtia, eikä kumpikaan peruutellut, vaikka ahdinko pisteiden suhteen on kasvavaa sorttia.
Lähtökohdat 

Tupsukorvat ovat luisuneet tappiokierteeseen. Maalivahtipeli on ollut viime peleissä heikkoa, joten alkukauden selkäranka on tällä hetkellä nitisemässä liitoksistaan. Puolustaja Cam Barker on sivussa.

Maalivahtipelaaminen 

Vaikka Antti Lehtonen ei pettänyt Ilveksen maalilla, ei hän pystynyt tarjoamaan joukkueelleen mahdollisuutta voittoon. Tupsukorvien torjujaosasto on ollut viime aikoina turbulenssissa, ja nähtäväksi jää, mikä on marssijärjestys tulevissa otteluissa.

Puolustuspelaaminen 

Ilveksen tappioon johtavat syyt löytyivät lauantai-iltana puolustuksesta. Vaikka maalisarake jäi liian laihaksi, ei pakkiosasto pystynyt toisaalta tukemaan liukkaita hyökkääjä, eikä antamaan Lehtoselle tarvittavaa apua omaan työskentelyynsä.

Hyökkäyspelaaminen 

Ilves onnistui käyttämään aseenaan tunnetuksi tullutta kovaa liikettä, ja aiheutti KalPa-puolustukselle tiukkoja tilanteita. Tehottomuuden kanssa tuskaileva Mike Halmo oli pirteä otteineen.

Joukkueen hyökkäämisessä riitti energiaa ja yritystä, mutta kuten Halmo, niin koko joukkuekin kärsii märän ruudin takia.

Erikoistilanteet 

Ilves-ylivoima oli kuin varjo alkukauden aistikkaasta kiekonsiirtelystä. Ratkaisut eivät näyttäneet tulleen selkärangasta, vaan onnistumisia haettiin väkisin opetelluilla kuvioilla. Tilaisuuksia erikoistilanneosumiin kotijoukkueella oli aivan riittävästi.

Ilves joutui pelaamaan alivoimaa, myös kahden miehen vajaalla. Mikko Nuutinen ei säästänyt kotijoukkuetta takaiskulta. Samainen hyökkääjä rokotti vastustajaa vielä päätöserässä 3−0-osuman myötä.

Lähtökohdat 

Kuopiolaiset seilasivat ennen Tampereen-kamppailua kahden ottelun voittoputkessa. Voittoja edelsi hurja tappioputki.

Maalivahtipelaaminen 

Denis Godla oli hyvällä pelipäällä ja etenkin ottelun alkupuolella oli KalPan tuki ja turva, kun Ilves ryskytti kohti. Päätöserässä slovakkiveskari tyylitteli muutaman sen luokan kopin, että niitä näytetään kaikissa mahdollisissa huippuhetkikoosteissa.

Puolustuspelaaminen 

Joukkueen puolustus pysyi pelin sisällä, vaikka Hakametsässä toisinaan vastustajien peräpää joutuu juoksemaan mieliäkseen voittoon.

Hyökkäyspelaaminen 

Vaikka Ilves sai pitkiä pyörityksiä hyökkäyspäätyyn, oli KalPan hyökkäyspeli oivaltavaa. Kai Kantolan tekemä avausmaali oli osoitus kärsivällisyydestä ja tilanteiden hyödyntämisestä. Maalien myötä kuopiolaiset saivat lisää puhtia tekemiseensä.

Erikoistilanteet 

KalPa joutui pelaamaan huomattavasti enemmän ali- kuin ylivoimaa. Kuopiolaiset saivat pidettyä erikoistilanteet hallinnassaan, eikä niistä aiheutunut ongelmia voiton tavoitteluun.

Erikoista 

KalPa on miekkaillut pitkään ilman voittoja, mutta joukkue on pelannut liki koko tähänastisen kauden ilman vierasvoittoa. Ennen Ilvekseltä saatuja kolmea pistettä edellinen voitto Kuopion ulkopuolella oli syyskuulta − sekin jatkoajalla. Ilves-voitto oli KalPan ensimmäinen kolmen pisteen vierasvoitto tällä kaudella.

Ottelun ratkaisu 

KalPa kesti Ilveksen alun rynnistyksen, ja oli omissa ratkaisun paikoissaan isäntiä tehokkaampi joukkue. Vaikkei Lehtonen pelannut Ilves-veräjällä huonosti, oli Godla omalla työpisteellään huomattavasti vireämpi − siitä osoituksena nollapeli huikeilla kopeilla maustettuna.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo