HPK vei taiston suorasta pudotuspelipaikasta – erikoistilanteet ratkaisivat

LIIGA / Raportti
HPK rankaisi ylivoimalla.
HPK karkasi kurittomalta HIFK:lta toisessa erässä. Perjantai-illan ottelussa oli kiihkeä tunnelma ja muutama pystypaini käytiin.
Lähtökohdat 

HPK aloitti viikon voittamalla TPS:n tiistaina kotonaan. Tämän kauden aiemmat ottelut Kerhon ja HIFK:n välillä olivat Rinkelinmäellä päättyneet vasta jatkoajalla. HPK ei ollut viimeiseen kuuteen kotiotteluun hävinnyt varsinaisen peliajan puitteissa. Eemil Larmi loukkaantui edellisessä joukkueiden kohtaamisessa 16.helmikuuta. Tämän jälkeen torjuntavastuu on ollut Antti Karjalaisella.

Maalivahtipelaaminen 

Karjalainen on pelannut jo seitsemän ottelua putkeen. Tänään hän selvisi varsin vähillä töillä, mutta oli vakuuttava HPK:n puolustuksen takana.

Puolustuspelaaminen 

HPK karvasi voimakkaasti ylhäältä kiinni HIFK:n puolustajiin. Kotijoukkueen viisikot tekivät kurinalaisesti töitä koko kentän alueella eikä päästänyt HIFK:ta ylivoimahyökkäyksiin.
HPK oli erityisen vahva oman maalinsa edustalla.

Hyökkäyspelaaminen 

Kotijoukkue aloitti vahvasti ja pääsi ottelussa 1–0-johtoon, kun kakkosketju oli toista kertaa jäällä. Otto Paajanen pääsi laukomaan takatolpalta Valtteri Puustisen hienosta poikittaissyötöstä.

Kahden ylivoimamaalin jälkeen, toisen erän lopussa, HPK sai vastahyökkäyksen, jossa Miro Karjalainen voitti luistelukilpailun ja laukoi kiekon takatolpalta tyhjään reppuun. Kahden erän jälkeen HPK oli jo 4–1-johdossa.

HPK:n viidennessä maalissa oli jo onnea mukana, kun Niklas Frimanin lauottua kiekko vaihtoi suuntaa HIFK:n Erik Thorellin mailasta.

Erikoistilanteet 

Toisen erän HPK pääsi aloittamaan ylivoimalla. Petteri Nikkilä laukoi komean lämärin verkon perukoille Eetu Tuulolan tehdessä maskia. Tällä maalilla HPK siirtyi 2–1-johtoon. HPK teki toisen erän aikana vielä toisen ylivoimamaalin ja karkasi kahden maalin etumatkalle.

Kotijoukkue pelasi vakuuttavasti omat alivoimatilanteensa toisessa erässä. HIFK ei päässyt kunnon maalintekopaikoille.

Lähtökohdat 

HIFK hävisi kotonaan keskiviikkona Pelicansille. Edellinen reissu Hämeenlinnaan päättyi HIFK:n jatkoaikavoittoon. HIFK oli ennen ottelua seitsemäntenä tasapisteissä HPK:n kanssa, jolla oli yksi ottelu enemmän pelattuna. Kokenut Tommi Santala ei ollut perjantai-iltana kokoonpanossa, muttei myöskään loukkaantuneiden tai sairastuneiden listalla.

Maalivahtipelaaminen 

Atte Engren on selkeä HIFK:n ykkösvahti. HPK:n toisen erän tulitus oli kuitenkin liikaa  Engrenille. Kolmannessa erässä Markus Ruusu otti torjuntavastuun. Ruusu ei voinut mitään HPK:n viidennelle maalille kiekon vaihdettua suuntaa Thorellin mailasta hanskapuolelta kilpipuolelle.

Puolustuspelaaminen 

HIFK ei saanut paineistettua HPK:n puolustajia. Joukkue tyytyi miehittämään keskialueen.

HIFK jaksoi puolustaa kurinalaisesti tasaviisikoin toisen erän loppuun asti, mutta kahdesti Kerho kuritti HIFK:ta ylivoimalla. Erän lopussa HPK.n puolustaja Karjalainen karkasi Anton Lundellita HPK:n vastahyökkäyksessä ja vei HPK:n ratkaisevaan kolmen maalin johtoon.

Kolmas erä oli parempa peliä HIFK:lta, mutta ottelu oli jo menetetty.

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK:n ykkösketju vastasi ensimmäisessä erässä 1–1-tasoitusmaalista. Erik Thorell sai siniviivan ylitettyään kiekon haltuunsa Juhani Tyrväisen syötöstä. Thorell laukoi poikittaisliikkeestä kiekon maalin takakulmaan. Joonas Rask ajoi maalivahti Karjalaisen eteen maskiin.

Kolmannessa erässä sama ketju toi HIFK:n kahden maalin päähän jälleen vastahyökkäyksestä. Tyrväinen laukoi suoraan Thorellin syötöstä.

HIFK sortui turhiin jäähyihin hyökkäyspäässä. Tänään ne koituivat HIFK:n kohtaloksi.

Erikoistilanteet 

HIFK jatkoi vahvaa alivoimapelaamistaan ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä paketti ei enää pysynyt kasassa, ja Kerho rankaisi kahdesti ylivoimalla.

HIFK:n oma ylivoimapeli oli vaisua. Kolmannen erän alun HIFK:n ylivoimatilanne päättyi rangaistukseen väärästä vaihdosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo