Kärppien ja Ilveksen sarjassa vaa'ankielitilanne − Kumpi hyödyntää kytevät tunteet paremmin?

LIIGA / Ennakko
Pelaako Osala enää puolivälierissä?
Kuva © Jarno Hietanen
Kärpät on voittanut puolivälieräsarjan kaksi ensimmäistä ottelua, vaikka Ilves onkin pystynyt haastamaan ennakkosuosikin hyvin. Edelliskamppailussa jäähyiltiin urakalla ja Oskar Osalan törkytemppu heijastelee varmasti vaikutuksiaan myös maanantaille. Pelaako Oskari Laaksonen?

Kärppien ennakkosuosikin asemasta ei saa aikaiseksi kummoista keskustelua, mutta Ilves on osoittanut pystyvänsä haastamaan ja jopa pelillisesti haavoittamaan oululaisia.

Kärpät on ollut vastustajaansa parempi selvästi vain Tampereella pelatun kamppailun päätöserässä, jolloin se takoi neljä osumaa. Runkosarjan voittajan isot tykit ovat toistaiseksi olleet unten mailla. Muun muassa Ville Leskisen maalivireen heräämistä on syytä odottaa.

Mestarisuosikin riveistä eniten edukseen ovat olleet nelosketjun hyökkääjät sekä kiekollisesti pätevät puolustajat Shaun Heshka ja Teemu Kivihalme.

Toisessa kamppailussa Tampereella joukkueet pääsivät kokeilemaan ylivoimiaan oikein urakalla. Oskar Osalan taklauksella Oskari Laaksoseen lienee vaikutuksia myös maanantaille. Lähteekö käyntiin koston kierre vai pystyvätkö joukkueet valjastamaan tunteensa voimavaraksi voiton tavoittelussa?

Ilves kärsi edellisottelussa isoista poissaoloista. Ovatko Laaksonen, kapteeni Eemeli Suomi tai Joose Antonen pelikuntoisia?

Mikäli tupsukorvat mielivät yllättää Kärpät, on joukkueen maalivahtipelin onnistuttava täydellisesti. Jos Lukáš Dostál ottaa kaikki kiekot kiinni, on voittaminen tamperelaisittain ajateltuna huomattavasti helpompaa.

Seuraa Heitä

Ville Leskinen #12 | KooKoo

Laitahyökkääjä

Runkosarjan maalipörssin kakkosnimi on toistaiseksi ollut puolivälierissä nallipyssyllä liikkeellä. Kolme syöttöpistettä kertoo kuitenkin siitå, että Leskinen on tekemisessään ajan tasalla.

Mike Halmo #91 |

Laitahyökkääjä

Jenkkihyökkääjä on ollut joukkueensa taistelun ruumiillistuma. Halmo ei ole tehopisteillä mässäillyt runkosarjankaan aikana, mutta tiukassa tilanteessa sisukas hyökkääjä on kuin kala vedessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärpät sysää Ilveksen kuilun reunalle
Ilves oli voittaa ensimmäisen ottelun Oulussa ja pysyi pitkään Kärppien mukana myös kotipelissään lauantaina. Tamperelaisten eväät tälle keväälle on nyt syöty kahden edellisen tappion myötä ja kotonaan oululaiset pökkäävät Ilveksen kuilun reunalle, mistä enää ihme pystyy nostamaan tamperelaiset taisteluun välieräpaikasta.
4 5
0 1