Vanhoja ja uusia kasvoja

LIIGA / Yleinen kuvakooste
TPS avasi kauden 2017-18 toukokuisella tilaisuudella, jossa julkistettiin joukkueen runko sekä esiteltiin kannattajille jo aiemmin julkistettuja valmentajia ja taustahenkilöitä. Nähtävillä oli vanhoja ja nuoria kasvoja, vanhoja ja uusia tuttavuuksia. Vanhat konkarit saivat kuitenkin suurimmat suosionosoitukset.
Kuva © Timo Savela
Entinen Jatkoaika-adonis Matias Strozyk kävi kääntymässä lavalla. Toimittaja ei kuitenkaan kuulunut TPS:n tulevaan miehistöön.
Kuva © Timo Savela
Kaj Kunnas hoiti juontotehtävät monikielisesti, kosketusta kaihtamatta.
Kuva © Timo Savela
TPS aloitti esittelemällä valmennustaan. Junioripuolella valmentajat vaikuttavat pituusjärjestyksessä.
Kuva © Timo Savela
Yleisö riemastui Saku Koivun läsnäolosta. Lähinnä jäätelön myymisestä tunnettu Koivu oli yleisön suosikki,
Kuva © Timo Savela
Valokeila kuitenkin seurasi toista konkaria. Henrik Tallinder ei jäänyt kenenkään varjoon.
Kuva © Timo Savela
Jonne Virtanen vakuutti haastattelijansa.
Kuva © Timo Savela
Haastatteluja jatkettiin vapaamuotoisemmin.
Kuva © Timo Savela
Nimikirjoitukset jakoon. Oskari Setäsen ilmeestä olisi saattanut kuvitella, että nimeä piti rustata Aleksandar Georgijevin kuviin.
Kuva © Timo Savela
Kysyttävää riitti pelaajilta.
Kuva © Timo Savela
Omia suosikkeja muistettiin.
Kuva © Timo Savela
Kaikki halukkaat pääsivät kuviin.
Kuva © Timo Savela
Turkulaisyleisölle uusina kasvoina esillä olivat Lucas Ekeståhl-Jonsson...
Kuva © Timo Savela
...sekä Erik Nyström.
Kuva © Timo Savela
TPS:n ruotsalaisten nokkimisjärjestyksestä ei kuitenkaan jäänyt kenellekään epäselvyyttä.
Kuva © Timo Savela
TPS on kaudelle 2017-18 sekoitus uutta ja vanhaa, tavoitteena voittaa kultaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös