Mielipide

Ville Niemisen kuuluu saada arvoisensa vastaanotto

LIIGA / Kolumni
Ville Nieminen palaa Hakametsään ensi kertaa kasvattiseuraansa Tapparaa vastaan. Hakametsän sinioranssin yleisön tulisi ottaa Nieminen vastaan kuin yhtenä omistaan.

Laitahyökkääjä Ville Nieminen on perjantai-illan Tappara-Lukko-ottelun keskipisteessä.

Tamperelainen kiekkoyleisö voi osoittaa perjantaina lajituntemuksensa.

Nieminen ei ole enää joukkueensa tähtipelaaja. Lisäksi Nieminen on jo Raumalla kohdannut kasvattiseuransa silmästä silmään ja palannut Hakametsäänkin aiemmin tässä kuussa ottelussa Ilvestä vastaan.

Kyseessä on siis enää yhden, viimeisen vaiheen ylittämisestä. Niemisen on palattava Tappara-fanien eteen vierasjoukkueen pelaajana. Siitä on perjantaissa kyse.

Niemisen paluun tulisi luoda pääosin positiivisia ja kunnioittavia tunteita Tapparan kannattajissa. Nieminen halusi viime kauden jälkeen jatkaa Tapparassa, oli valmis keskustelemaan jatkosta, mutta Tappara käänsi selkänsä seuralegendalleen tylysti. Nieminen oli vajonnut leveyshyökkääjäksi ja seuran optio jäi näin käyttämättä.

Tämän vuoksi Tappara-fanien odottaisi antavan kunnian miehelle, joka yhä osallistuu Tapparan junioritoimintaan ja kuuluu harvoihin seuraikoneihin nykypäivän Liigassa. Laitahyökkääjä on antanut jäällä kaikkensa Tapparalle ja ollut esimerkillinen kannattajia kohtaan kaukalon ulkopuolella. 

Nieminen ei ansaitse Hakametsän kotiyleisöltä buuauksia tai huuteluita. Hän ei hylännyt seuraa, eikä ansaitse seuran johtopäätöksistä kuraa niskaansa.

Tappara on markkinoinut ottelua Facebookissaan pelinä, jossa Niemiseltä "laitetaan luukut kiinni". Kaukalossa kamppailu ei taukoa ennen loppusummeria, mutta tamperelainen kiekkoyleisö voi osoittaa perjantaina lajituntemuksensa. Niemiselle kohdistettu kunnioitus ja arvostus olisivat hieno näyte tästä.

Vaikka Ville Nieminen saapuukin Tampereelle Lukko-hyökkääjänä, Tappara-fanien soisi kohtelevan numero seitsemäätoista kuin yhtenä omistaan. Sen Nieminen olisi ansainnut.

» Lähetä palautetta toimitukselle