Keväällä 2004, kymmenen vuotta sitten Keski-Floridan länsirannikolla, palmujen katveessa, juhlittiin NHL-organisaation ensimmäistä ja toistaiseksi viimeistä Stanley Cup –voittoa. Tuolloin vielä siloposkinen nuorukainen Brad Richards johti joukkoaan esimerkillään ja oli osaltaan nujertamassa Calgary Flamesin vastarintaa.
Kymmenen vuotta myöhemmin mies on mahdottomalta tuntuvan haasteen edessä. Jo NHL-uransa ehtoopuolta lähestyvän keskushyökkääjän olisi pystyttävä näyttämään jälleen erimerkkiä ja johdettava joukkojaan edestä. Yksi ottelu ja yksi voitto kerrallaan. Tappioihin ei enää ole varaa.
New York Rangersilla oli paljon pelissä, kun Stanley Cup –finaalisarja siirtyi Los Angelesista New Yorkiin kolmatta ottelua varten. Rangers on taistellut tasapäisesti ja hallinnut otteluiden alkuja, mutta silti hävinnyt molemmat länsirannikon kamppailut, vieläpä katkerasti jatkoajalla. Kolmas ottelu oli (lähes) pakkovoiton paikka.
Epätoivon hetkellä on kokeneiden ratkaisijoiden kannettava vastuunsa.
Toisin kävi. Rangers iski päätään tiilimuuriin nimeltä Jonathan Quick. Samalla Kings rokotti armottomasti kotijoukkueen virheistä.
Koko finaalisarjan ajan New Yorkissa on odotettu Rangersin tähtihyökkääjien heräämistä. Siinä missä Kingsin Jeff Carter ja Mike Richards ovat kevään edetessä nostaneet tasoaan, ovat Rangersin veteraanit (Brad) Richards ja Rick Nash vaeltaneet varjojen mailla. Kummallakin on finaalien pistetili vielä avaamatta eikä etenkään Richardsin peli muutoinkaan ole kehuja kerännyt.
Nash on onnistunut koko pudotuspelikevään aikana vasta kolme kertaa maalinteossa ja hänestä onkin tullut Rangersin turhautumisen ilmentymä. Mies kyllä yrittää, mutta viimeinen tarkkuus Nashin pelaamisesta on puuttunut eikä maaliverkko ole heilunut. Ja mitä pidempään maalittomuus on jatkunut, sitä raskaammaksi ahdistus on noussut.
Richards, Tampa Bayn mestaruuskevään sankari ja Conn Smythe –voittaja kymmenen vuoden takaa on ollut Rangersin takkuavan ylivoimapelin surkeuden symboli. Hitaasti, haluttomasti ja epävarmasti siniviivalla hääräävä kanadalainen on kiekonmenetyksillään aiheuttanut lisää harmaita hiuksia Rangers-valmennusjohdolle.
Rangersin hyökkäyspelin ase koko finaalisarjan ajan on ollut sen kolmosketju ja etenkin tuon kolmikon juonikkain osa, pienikokoinen norjalainen Mats Zuccarello. Vaikka Zuccarello onkin taitava jääkiekkoilija, ei hän yksin riitä. Kärkiketjujen on viimeistään nyt noustava edes lähelle normaalitasoa, mikäli Rangers aikoo jatkaa kauttaan vielä ensi yön jälkeenkin.
Epätoivon hetkellä tarvitaan jokaisen panosta, mutta eritoten nyt on kokeneiden ratkaisijoiden kannettava vastuunsa. Rick Nash ja Brad Richards, on teidän aikanne nousta massasta ja osoittaa olevanne palkkanne arvoisia.
