Mielipide

Viiden suora: Nuorten MM-kisojen viisi parasta maata syynissä

MAAJOUKKUE / Kolumni
Nuorten MM-kisojen viisi parasta joukkuetta vuosimallia 2005 olivat Kanada, Venäjä, Tshekki, USA ja Suomi, eli samat maat jotka ovat olleet viime vuosina oikeastaan jokaisessa nuorten turnauksessa pinnalla. Mutta kuka kisoissa onnistui ja kuka ei? Siitä seuraavassa.

Kanadan vahvuutena puolustus ja erikoistilanteet

Kanadan ykkösketjussa kisojen 17-vuotias kohupelaaja Sidney Crosby sai tervetulleen ketjukaverin kisoihin kun NHL/AHL pelaaja Patrice Bergeron saapui vahvistamaan kesken AHL kauden joukkuetta. Ketjun kolmas lenkki vaihtui kisojen ensimmäisessä pelissä kun Jeremy Colliton loukkaantui ja hänen paikkansa otti OHL liigajoukkue Londonin pistehai Corey Perry, jota Kanada peluutti puolustavammassa roolissa. Kanada odotti paljon ketjulta Bergeron-Crosby-Perry ja ketjun peli lähtikin erinomaisesti käyntiin.

Ensimmäisissä kolmessa pelissä turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Bergeron kuittasi pisteet 3+5 ja Crosby 6+1. Ketjun peli oli turnauksen alussa omaa luokkaansa ja Crosby sivuutti heti kisojen alkuun Eric Dazen kymmenen vuotta vanhan Kanadan nuorten maajoukkueen ennätyksen ylivoimamaaleissa. Tämän jälkeen heidän pelinsä tuli hieman tehottomammaksi, mutta paljon maalipaikkoja se pystyi luomaan koko turnauksen ajan. Kokonaisuudessaan ketju oli yksi kisojen parhaista ja se teki 13 maalia ja 29 pistettä kuudessa pelissä.

arvostelu

Mestareiden pelaaja-arvostelu
[lue lisää]

Kanadan kakkonen kasattiin kahden sentterin, Jeff Carterin ja Ryan Getzlafin varaan. Toisen laidan paikan ketjusta sai fyysinen Andrew Ladd, viime kesän NHL Draftin neljäntenä varattu pelaaja. Kanadan kakkosta voidaan hyvin sanoa koko kisojen parhaaksi ketjuksi ja roolijako oli selvillä jo alusta saakka. Jeff Carter ampui maaleja, Ryan Getzlaf pelasi puolustuspäätä ja nousi maalille maskiin ja Andrew Ladd kaivoi kiekkoja kulmista ja loi tilaa ketjukavereilleen.

Ketjun peli ihastutti monessa ottelussa. Jeff Carter olikin kisojen maalipörssin ykkönen yhdessä Venäjän Alexander Ovechkinin ja Tshekin Rostislav Oleszin kanssa. Ryan Getzlaf oli puolestaan turnauksen pistepörssin kakkonen ja voitti tehopörssin. Ladd jäi nuorimpana ketjun pelaajana tehollisesti kaksikosta, mutta hyvät kisat hänkin pelasi omassa roolissaan. Mielenkiintoista on se, että Kanadan tätä ketjua vastaan ei tullut yhtäkään tasakentin tehtyä maalia koko turnauksen aikana.

Kanadan kolmonen kasattiin joukkueen tärkeän kapteenin Mike Richardsin ympärille. Laidoilleen Richards sai viime vuoden kisoissa hienosti pisteitä takoneen tummapintaisen Anthony Stewartin sekä viime vuoden kisojen pistepörssin voittajan tankkimaisen Nigel Dawesin. Tämän ketjun tehtävänä oli pelata enemmän omaakin päätä ja tässä ketju onnistuikin varsin hyvin. Ketju sai pelata miesten erikoistaitojen vuoksi myös yli- ja alivoimia. Dawes ja Stewart jäivät näissä kisoissa tehollisesti viime vuoden Suomen kisoista, mutta pelaajien rooli olikin tarkoitettu enemmän puolustavaksi. Kokonaisuudessaan tämäkin ketju onnistui varsin hyvin omassa tehtävässään.

Kanadan neloseen koottiin roolipelaajia rikkoviin rooleihin. Pienikokoinen sentteri Stephen Dixon toi ketjuun luistelua, hyvän pelisilmän ja aloitusosaamista. Ketjun toinen laita Clarke MacArthur fyysistä puolta ja maalintekijän pelotteen. Colin Fraser oli puolestaan loistava etukarvaaja, taistelija ja alivoimapelaaja. Clarke MacArthur oli ehkä joukkueen suurin yllätys. Aika harva odotti mieheltä kuitenkaan edes paikkaa Kanadan joukkueesta, mutta hän otti sen kovalla asenteella ja iski kiitokseksi neljä maalia. Kanada peluutti järkevästi nelostaankin aika paljon. Hyvin ketju taistelikin ja toi energiaa kentälle.

Mutta vaikka Kanadan hyökkäys oli loistava, puolustus oli vielä kovempi. Se oli kisoissa musertavan dominoiva ja paitsi pakotti vastustajat kauas omalta maaliltaan, myös tuki hyökkäyksiä enemmän kuin muiden joukkueiden puolustukset. Dominointia ei tarvitse ihmetellä kun katsoo puolustuksen nimilistaa. Braydon Coburn, Dion Phaneuf, Brent Seabrook ja Shawn Belle ovat kaikki ykköskierroksen varauksia, Shea Weber on kakkoskierroksen varaus. Puolustuksessa pelasi toki yksi outo lintu, OHL seura Londonin taitava Danny Syvret, jota ei yksikään NHL joukkue ole varannut - toistaiseksi.

Kanadan puolustuksessa suuri mielenkiinto kohdistui eittämättä pariin Phaneuf-Weber, jolla oli finaalissakin suuri tehtävä; pelata Venäjän supertähti Alexander Ovechkin ja hänen johtama ketjunsa pois pelistä. Tämä oli useammalle turnauksen maalle ja puolustajalle erittäin vaikea tehtävä, mutta Phaneuf ja Weber tekivät Ovechkinista paitsi tehottoman, myös pelasivat hänet pois kaukalosta. Kanadan puolustus piti siniviivan kiinni jokaisessa pelissä idioottivarmasti ja jos joku yritti tulla keskeltä läpi, hänet taklattiin tylysti pois pelistä. Vastustajien peliä vaikeuttivat suuresti myös päätykiekot ristikulmaan, joihin heidän pakotettiin aggressiivisen siniviivan tukkimisen vuoksi. Päätykiekot kun menivät myös Kanadalle lähestulkoon aina fyysisen kulmapelin voittamisen ansiosta ja näin ollen joukkueelle tarjoutui paljon vastahyökkäyksiä.

Parin Phaneuf-Weber lisäksi Kanadalla oli laittaa kentälle isokokoinen ja loistava luistelija Shawn Belle, jättikokoinen puolustava puolustaja Braydon Coburn ja kahden suunnan fyysinen puolustaja Brent Seabrook. Kuudentena pakkina peluutettiin Kanadan lahjakkaimman hyökkäävän puolustajan Cam Barkerin loukkaannuttua Danny Syvretia, joka onnistui turnauksessa hienosti ja teki finaalissa turnauksen voittomaalin. Kanadan puolustus oli Syvretia lukuunottamatta siis erittäin isokokoinen ja fyysinen. Coburn on noin 195-senttinen, Belle, Seabrook ja Weber päälle 100 kiloisia. Phaneuf ei ollut fyysisiltä mitoiltaan joukkueen suurin puolustaja, mutta muuten hän on kova kuin kivi.

Usein hyvän puolustuksen omaavat joukkueet pelaavat myös hyvää erikoistilannepelaamista. Niin myös Kanada. Joukkueen ylivoima oli erittäin kova Sidney Crosbyn ja Jeff Carterin ketjujen ansiosta ja kun viivalla oli Phaneufin kaltainen pommittaja, vastustajan maalivahdit olivat helisemässä. Loppusarjan peleissä etenkin kakkosketjun Carter, Getzlaf ja Ladd nousi ylivoimissa hienosti esiin. Kanadan laaja ylivoimamateriaali ulottui kahta ensimmäistä ketjua pidemmälle ja esimerkiksi tankkimaista Nigel Dawesia vastustajien oli erittäin hankala siirtää maalin edestä pois.

Alivoimilla Kanada oli myös vakuuttava. Esimerkiksi mitalipelien vastustajat Tshekki ja Venäjä onnistuivat tekemään Kanadaa vastaan yhteensä 13 ylivoiman aikana tasan yhden maalin. Kanadan joukkue oli rakennettu erikoistilanteita silmällä pitäen. Joukkueessa oli hyviä kahden suunnan pelaajia ja muutamalla pelaajalla nimenomaan puolustuspeli erittäin hyvällä tasolla. Puolustuksesta joukkue pystyi peluuttamaan oikeastaan jokaista pakkia ja oman maalin edessä ei ollut kuin makuupaikkoja. Kanadan tapauksessa pystyttiin tosin puhumaan siitä, että Kanadan siniviivan kohdalla ei ollut kuin makuupaikkoja. Joukkue hallitsi nimittäin alivoimiaankin usein niin selvästi, että oman maalin eteen ei tilanteita tai miehiä edes tullut vaan he pysähtyivät jo siniviivalla.

Hyökkäyksestä kapteeni Mike Richards, Colin Fraser ja Stephen Dixon olivat puolustuspelin erikoismiehiä ja kaikki heistä ovat erinomaisia peliälyltään. Nigel Dawesilla oli myös nopeutensa ansiosta suuri rooli karvaajana, samoin kuin Clarke MacArthurilla kovan taistelijan sydämensä ansiosta. Ykkösketjussa Corey Perry pelasi hienosti omaa päätään ja kakkosessa "kahden sentterin ketjussa" loistavana kahden suunnan sentterinä tunnettu Ryan Getzlaf oli jälleen oma hyvä ja luotettava itsensä. Turnauksen tehopörssin voitto menikin oikeaan osoitteeseen kun Getzlaf sijoittui ykköseksi.

Ovetshkin ja Malkin loistivat Venäjällä

Venäjä aloitti turnauksensa tappiolla USA:lle ja päätti sen tappioon Kanadalle. Ensimmäisen USA pelin Venäjä olisi paremmalla huolellisuudella hyvin voinut voittaa, Kanadaa vastaan loppuottelussa ei sen sijaan ollut mitään mahdollisuuksia. Tässä välissä joukkue esitti välillä erittäin hyviä esityksiä ja voitti mm. Tshekin maalein 4-1 sekä USA:n semifinaaleissa maalein 7-2. Tämä jälkimmäinen peli oli numeroiden valossa selvempi, mitä se oli kentällä, mutta siitä huolimatta Venäjä antoi varoituksen osaamisestaan ja yksilöiden taidoistaan. Kokonaisuudessaan Venäjän turnaus meni aika tavalla odotusten mukaan. Joukkueen piti haastaa ennakkosuosikki Kanada, mutta tämä haastaminen jäi puheiden tasolle, kuten oli odotettavissakin. Hopea on kuitenkin aina hyvä saavutus kansainvälisiltä kentiltä.

Etenkin Venäjän kohutut suurpelaajat Jevgeni Malkin ja Aleksandr Ovetshkin olivat maineensa ja meriittiensä arvoisia. Ovetshkin arvostettiin turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi tehoilla 7+4 ja Malkin johti Venäjän kakkosketjua omaan häikäisevään tyyliinsä iskien 10 (3+7) tehopistettä. Etenkin tärkeässä pelissä Tshekkia vastaan taitavan Malkinin otteet olivat loistavia, saldoksi 4-1 voitossa 1+2 ja valinta Venäjän parhaaksi pelaajaksi. Ovetskinin ketjukaverit huippunopea Enver Lisin ja huippuluokan pelisilmän omaava nopea sentteri Dmitri Pestunov tukivat joukkueen ykköstähteään kykyjensä mukaan, mutta jäivät aika kauas lähes täydellisen kiekkoilijan Ovetshkinin tasosta. Malkinin ketjukaverit nopea ja taitava Sergei Shirokov sekä Quebecin junioriliigassa pelaava Aleksandr Radulov onnistuivat hommassaan ehkä Malkinin kanssa paremmin.

Varaamattoman Sergei Shirokovin esitykset miellyttivät kovasti scoutteja ja ensi kesänä kahdeksan tehopistettä (4+4) turnauksessa iskenyt hyökkääjä saattaa hyvin olla kahden ensimmäisen kierroksen varauksia. Sen sijaan räiskyvä Radulov oli ketjussa pieni pettymys ja jäi turnauksessa kolmeen (2+1) pisteeseen. Myös Venäjän kolmosketju Shafigulin-Galimov-Nikulov sekä nelonen Parshin-Voloshenko-Junkov olivat tehoiltaan pettymyksiä. Kokonaisuudessaan Venäjän peli oli odotetustikin pitkälle kahden suurpelaajan Ovetshkinin ja Malkinin varassa. Radulovilta moni olisi odottanut enemmän Malkinin laidassa, mutta tällä kerralla Radulov oli jostain syystä aika pimennossa.

Venäjän puolustus jäi odotetustikin tasoltaan selvästi hyökkäyksestä. Puolustuksessa ykköspari Dmitri Vorobjev-Denis Jezhov oli hyvä, mutta ei missään nimessä loistanut. Buffalon viime kesän viidennen kierroksen varauksen Jezhovin rooli ykkösparissa kertoi joukkueen puolustuksen ilmeen karusti ja hän olikin roolimalli Venäjän joukkueen puolustajasta; fyysinen, enemmän puolustava kuin hyökkäävä sekä perustaidoiltaan ja tekemisiltään kaikessa tasainen, ilman mitään loistokkuutta missään asiassa.

Joukkueen puolustus oli täynnä Jezhovin tyylisiä pelaajia, joilla on lahjoja NHL:ssä korkeintaan kuudennen puolustajan paikkaan, mutta ei ylemmäksi. Toisin sanoen, joukkueen puolustajat tekevät perushommansa, mutta eivät mitään muuta. Oikeastaan ainoa puolustaja, josta saattaa vielä kehittyä NHL joukkueen 3-4 puolustaja, oli joukkueen selkeä ykköspakki Dmitri Vorobjev. Vorobjev keräsi turnauksessa kuusi pistettä (1+5) ja peräti neljä näistä tuli semifinaaliottelussa USA:ta vastaan, jossa hänet valittiin Venäjän parhaaksi pelaajaksi.

Vorobjevin ja Ezhovin lisäksi Venäjän puolustuksesta voidaan mainita ainakin fyysinen Jakov Rylov sekä toinen kova taklaaja Grigori Panin. Rylov pelasi välillä erittäin kovilla otteilla ja keräsi yhteensä 14 minuuttia jäähyjä, joista tosin 12 minuuttia tuli Tshekki-pelissä selästä taklaamisesta. Paninin komein suoritus oli Kanadan puolustajaan Dion Phaneufiin kohdistunut komea taklaus finaalissa. Phaneuf paljon taklaavana puolustajana on saanut vastaavanlaisia kovia niittejä tietenkin vastaansa paljonkin kivikovassa WHL:ssa ja hän jos kuka ymmärtää tämän, mutta nuorten MM-kisoissa tämä taklaus oli kyllä harvinainen ja positiivinen näky.

Kokonaisuudessaan Venäjällä oli hyökkäyksessä taitoa, nopeutta ja pelisilmää ja muutamalla loistoyksilöllä joukkue ratkoikin kaikki muut pelinsä, paitsi finaalia ja ensimmäistä USA ottelua. Muutamalta hyökkääjältä olisi toivonut kuitenkin enemmän apuja kahden supertähden, Malkinin ja Ovetshkinin auttamiseen. Puolustus oli kokonaisuudessaan fyysinen ja tasainen, mutta samalla sitä leimasi kädettömyys. Puolustajat pelasivat tasan oman hommansa puolustuspäässä, mutta Vorobjevia lukuunottamatta kenelläkään muulla ei ollut kykyjä auttaa hyökkääjiä tulemalla toiseen aaltoon tai hyökkäykseen ylipäänsä. Ehkä siksi joukkueen hyökkääjät Malkinia, Ovetshkinia ja yllättäjää Shirokovia lukuunottamatta kärsivät tehottomuudesta.

Schwarzilla ja ykkösketjulla pronssille

Tshekit pelasivat aika tavalla odotetun alkusarjan, eivätkä jatkopelitkään suuria yllätyksiä tarjonneet. Alkusarjassa joukkue kaatoi ensin Valko-Venäjän tylysti 7-2, hävisi tämän jälkeen Venäjälle 1-4 ja otti voitot Sveitsistä ja USA:sta. Mitään yllättävää ei tapahtunut puolivälierissäkään kun joukkue kaatoi Suomen maalein 3-0. Kanada oli semifinaaleissa aivan liian kova, joten joukkueen oli tyytyminen tasolleen, pronssipeliin USA:ta vastaan. Tässä pelissä joukkue taisteli hienosti pronssia jatkoajalla ja sai kisoista kaiken kaikkiaan tyydyttävän tuloksen. Korkeammalle ei joukkueen materiaali olisi riittänytkään.

Tshekkien joukkue menestyi hyvin pitkälle muutamalla loistoyksilöllä. Tärkein heistä seisoi maalilla. Viime kesän St. Louis Bluesin ykkösvaraus ja tällä kaudella kiekkoja WHL joukkue Vancouver Giantseissa torjuva Marek Schwarz oli turnauksen paras maalivahti ja allekirjoittaneen mielestä ehkä koko turnauksen arvokkain pelaaja joukkueelleen. Monet NHL scoutit pitävät Schwarzia parempana maalivahtina kuin Dominik Hasekia saman ikäisenä ja tämä kertoo nuoresta Mlada Boleslavin kasvatista kaiken oleellisen. Schwarzilla, joka aloitti uransa hyökkääjänä ja joka teki junioreissa kahdeksaan ikävuoteen mennessä tasan yhden maalin omien sanojensa mukaan, on mahdollisuuksia olla koko maailman paras maalivahti jonakin päivänä. Tällä hetkellä hänen kehityksensä näyttää ainakin erittäin hyvältä.

Schwarz on henkisesti erittäin vahva maalivahti. Hän on hiljainen kaveri, ei esitä roolia tai anna muiden mielipiteiden tai sanomisten vaikuttaa keskittymiseensä. Hän pelaa perhostyylin ja "standup"-tyylin risteytyksellä, eikä mene jäihin helposti. Schwarzilla on nopeat jalat ja hän on erittäin hyvä liikkumaan sivulta sivulle peittäen laukaisukulmia. Hänellä on myös loistavat refleksit, jotka auttavat nuorta huippumaalivahtia paluukiekkojen torjunnoissa. Ja kun tähän päälle lisätään hyvä pelisilmä, niin nuoren maalivahdin lähes täydellinen paketti on valmis.

Tshekeillä oli Schwarzin lisäksi yksi kisojen parhaista ketjuista. Tätä huippuketjua johti Quebecin junioriliigan Halifaxissa jo kolmatta kauttaan pelaava pienikokoinen, mutta taitava Petr Vrana, joka iski seitsemässä pelissä viisi maalia ja kahdeksan pistettä. Hänen toisella laidallaan pelasi Tshekkien paras hyökkääjä Rostislav Olesz, jonka peliin siirto Vitkovicesta Sparta Prahaan täksi kaudeksi on tehnyt paljon hyvää. Olesz oli Tshekkien paras pistemies ja hän teki turnauksessa 10 tehopistettä ja seitsemän maalia seitsemässä pelissä. Oleszin pelistä näkyi ennen kaikkea hänen hänen tehokkuutensa maalipaikoissa, mutta myös hänen monikäyttöisyytensä. Hän pelasi hyvin omaa päätä ja oli vaikeasti siirrettävä pelaaja vastustajan maalin edestä. Viime kisoissa hän juoksi Dion Phaneufin olkapäähän ja joutui lopettamaan kisansa siihen, mutta näissä kisoissa Olesz pääsi näyttämään hyvin taitojaan ja varmasti ainakin Floridassa ollaan todella tyytyväisiä miehen esityksiin.

Muu Tshekkien hyökkäysryhmä oli melko tasapaksua, vaikka ykkösketjun kolmas lenkki Marek Kvapil ja kakkosketjun nuori, tulevaisuuden tähti Michal Frolik esiintyivätkin välillä edukseen. Etenkin turnauksessa kolme maalia tehneen Frolikin tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä ja hän saakin pelata nuorten kisoissa vielä kolme vuotta. Tshekkien puolustuksesta Ladislav Smid erottui jälleen edukseen kuten viime nuorten kisoissakin. Anaheimin viime kesän ykköskierroksen varaus pelasi molempiin päihin hyvää peliä ja miestä käytettiin kovan laukauksen johdosta ylivoimilla. Myös alivoimia luotettava Liberecin puolustaja sai pelata riittävästi. Vastuuseen nähden tehopisteet jäivät heikoiksi (vain kaksi syöttöä), mutta Smid oli ennen kaikkea luotettava ja varma. Muista Tshekin puolustajista erottuivat parhaiten Martin Tuma ja joukkueen pakkien pistepörssiykkönen varmaotteinen Lukas Bolf.

USA:lla odotettua takapakkia

Viime kisojen mestari ja tämän vuoden kisaisäntä USA lähti kisoihin selvästi kokemattomammalla joukkueella kuin viime vuonna. Pelaajien lahjakkuus etenkin puolustuspäässä ei ollut samalla tasolla ja muutama ihmeellinen valinta puolustukseen herätti keskustelua. Joukkueesta puuttui lisäksi valtava määrä hyökkäysosaamista viime vuodesta kun mm. Zach Parise, Ryan Kesler ja Patrick Eaves loistivat ikänsä vuoksi poissaoloillaan. Toisaalta joukkueessa piti olla edelleen kaksi supertähteä viime vuoden kisoista, maalivahti Al Montoya ja puolustaja Ryan Suter ja lisäksi USA:n kova kasvatusjärjestelmä on tuottanut koko ajan yhä kiihtyneellä tahdilla uusia huippukasvoja kiekkomaailmaan.

USA aloitti kisansa hyvin kun se kaatoi sekä Venäjän (5-4), että Sveitsin (6-4) runsasmaalisissa peleissä. Tämän jälkeen tuli kuitenkin yllättävä 3-5 tappio Valko-Venäjälle ja samalla nähtiin joukkueen ongelma. Puolustuspää vuosi liikaa kun kolmessa pelissä omissa oli soinut peräti 13 kertaa. Joukkueen pelitapa haki itseään ja puolustajat tekivät maalivahtiensa työn liian vaikeaksi. USA otti Valko-Venäjä tappion jälkeen selkäänsä vielä Tshekeilta, ennen kuin pelasi kisojensa parhaan pelin Ruotsia vastaan voittaen peräti 8-2. Tämän jälkeen joukkueen peräpää näytti kuitenkin jälleen osaamattomuutensa ja USA kärsi 7-2 tappion Venäjälle. Pronssipelissä joukkue taisteli hyvin Tshekkejä vastaan ja oli jatkoajalla lähellä jopa voittaa tämän pelin, mutta joutui tyytymään kuitenkin neljänteen sijaan. Tulos oli kisaisännille varmasti pettymys, mutta tulos oli koko lailla odotettu materiaaliin nähden.

USA:n joukkueesta Montoya ei pelannut yhtä hyviä kisoja kuin viime vuonna ja kakkosvahti Cory Schneider ei pelannut kuin Valko-Venäjä pelin alun ja senkin heikosti. Puolustuksessa kisojen pakkipistepörssin voittanut, kahdeksen pistettä seitsemässä pelissä kerännyt Ryan Suter oli yksinäinen tähti ja hän pelasikin välillä uskomattomia minuuttimääriä. Hyökkäyksessä Jenkeillä oli kaksi hyvää ketjua, Kessel-O'Sullivan-Porter ja Weller-Fritche-Stafford, mutta näiden jälkeen pudotus kolmoseen ja neloseen oli suuri. Kolmosessa enemmän oltaisiin odotettu etenkin viimeisen pelinsä ykkösessä pelanneelta, mutta muuten jostain kumman syystä kisat kolmosessa pelanneelta Edmontonin viime kesän ykköskierroksen varaukselta Rob Schrempilta sekä Ryan Callahanilta.

Suomella hyvä tulos, mutta vaisut esitykset

Monikaan ei odottanut Suomelta kisoissa mitään, joten viides sija on joukkueelle varsin kelvollinen sijoitus. Suomen joukkue oli kaiken kaikkiaan erittäin kokematon tälle tasolle ja tämä näkyi hyvin esimerkiksi maalivahtipelissä, jossa kumpikin pelaavista maalivahdeista pelasivat uransa ensimmäiset nuorten MM-kisansa. Myös puolustus oli todella kokematon ja ilman kiekollista johtajaa. Hyökkäyksessä piti olla yksi hyvä ketju ja muut enemmän tai vähemmän kysymysmerkkejä. Joukkueen realistisen tavoitteen piti olla siis viides tai kuudes sija. Viides sija saavutettiin ja tulokseen pitää olla tyytyväinen.

Suomi aloitti kisansa 4-1 voitolla Saksasta Jussi Makkosen tehoillessa pisteet 1+1. Maalissa Tuukka Rask torjui sekä ensimmäisessä, että toisessa erässä läpiajot ja näin Suomen nuori ykkösmaalivahti vakuutti joukkueen kannattajia heti alkuun. Petteri Nokelaiselle kirjattiin pelissä peräti kahdeksan laukausta. Seuraavassa pelissä Suomi sai vastaansa Slovakian, joka otti maalivahtinsa Jaroslav Halakin johdolla 2-0 voiton. Suomen parhaana palkittiin maalivahti Rask.

Alkusarjan kolmannessa pelissä vastaan asettui Ruotsi, joka johti kahden ensimmäisen erän jälkeen jo 1-4. Suomen maalissa aloittaneelle Raskille pelien kiivas tahti oli käynyt raskaaksi ja niinpä kolmanteen erään maalille luisteli kakkosmaalivahti Joonas Hallikainen. Hallikainen piti maalinsa puhtaana ja Suomi tuli takaa kolmannen erän lopussa ohi ensin Iivo Hokkasen ja heti perään Lauri Tukosen maaleilla. Tärkeä peli oli voitettu loppukirin ansiosta ja kolmen pelin jälkeen kasassa oli mukavasti kaksi voittoa ja yksi tappio.

Alkulohkon neljännessä pelissä vastaan asettui kisojen ylivoimainen ykkönen Kanada ja Suomea vietiin pahasti. Kahden ensimmäisen erän jälkeen laukaukset olivat 38-13 ja maalit 7-0. Suomen maalilla edellisen Ruotsi pelin hyvän esityksen johdosta aloittanut Hallikainen joutui Kanadan vietävänä liian suuren paineen alle ja hänet vaihdettiin pelin puolivälissä Raskiin, joka totesikin heti alkuun oman tehtävänsä niin ikään mahdottomaksi. Kanada otti 8-1 voiton pelattuaan kolmannen erän puolivaloilla ja kirjasi pelin laukaukset kolmannen erän pienestä lepsuilustaan huolimatta nimiinsä 51-20. Kanadalta Jeff Carter teki kolme ja Corey Perry kaksi maalia.

Suomen alkulohkon viimeinen peli pelattiin Tshekkeja vastaan ja tuloksena oli jälleen selvä tappio. Kahdessa ensimmäisessä erässä Suomi pystyi laukomaan kohti Tshekkimaalia vain seitsemän laukausta ja ainoastaan Tuukka Raskin hyvät torjunnat pitivät suomea pelissä numeroiden valossa mukana. Kahden erän jälkeiset laukaukset kertovat pelistä aika karua kieltä. Schwarz oli torjunut mainitut seitsemän kertaa, Rask oli torjunut 29 kertaa ja kerran kiekko oli mennyt hänen selkänsä taakse. Kolmannen erän alussa Tshekki siirtyi 2-0 johtoon tähtipelaaja Rostislav Oleszin maalilla ja alkoi tämän jälkeen vain turvaamaan johtoaan. Loppunumerot 3-0 sinetöi Roman Cervenka kolmannen erän lopulla. Suomen parhaana palkittiin maalivahti Rask ja Suomi joutui pelaamaan sijoista 5-6 Ruotsia vastaan.

Ruotsi hallitsi kahta ensimmäistä erää tähtipelaajiensa Carl Söderbergin ja Nicklas Bergforsin johdolla. "Ruotsintappaja" Hallikainen oli torjunut 21 kertaa ja Ruotsin maalivahti Rautio 13 kertaa. Kolmannen erän alussa Aki Seitsonen toi Suomen tasoihin, mutta jälleen iski Bergfors ja tilanne oli kahdeksan minuuttia ennen loppua Ruotsille 3-2. Suomen kova taistelija Teemu Nurmi toi joukkueensa kuitenkin vain 50 sekuntia ennen loppua jälleen tasoihin ja mentiin jatkoajalle. Jatkoajan alussa Janne Kolehmainen sinetöi Suomen viimeisestä pelistä voiton, jonka kanssa oli mukava palata Suomeen. Suomelle viides sija merkitsi tietysti hienoa voittoa rakkaasta naapurista, mutta myös ensi vuoden kisoissa ehkä hieman helpompaa alkulohkoa.

Missä suomalaisten kädet?

Ennen kisoja puhuttiin Suomen heikosta vuonna 1985 syntyneiden pelaajien ikäluokasta. Kisojen aikana nämä puheet kävivät toteen. Suomen joukkueessa monella pelaajalla voi olla edessään maksimissaan hyvä liigaura, mutta todella harvalla NHL tai menestyksekästä kansainvälistä uraa. Joukkueen parhaat pelaajat olivat joukkueen nuorimpia ja tämä näkyi menestyksessä. Suomella saattoi olla käsissään joukkue, jossa pelasi peräti viisi ykköskierroksen varausta (Tukonen, Nokelainen, Korpikoski, Rask, Laakso), mutta nämä kisat tulivat joukkueelle liian aikaisin.

Leimaavaa Suomelle oli kiekollisten puolustajien puuttuminen kokonaan. Hyökkäyksiä ei pystytty tukemaan riittävästi ja hyökkäyksiin lähdöt kestivät usein liian kauan. Alkusarjan Tshekki peli oli hyvä esimerkki pelin käynnistymisen vaikeudesta. Suomi laukoi kahden ensimmäisen erän aikana seitsemän kertaa kohti Tshekki maalia. Katsomoon näytti Tshekin onnistuneen puolustuspelissään hienosti, mutta totuuden nimissä on sanottava, että kyllä joukkueella oli todella paljon aikaa rakentaakin puolustusnippunsa kasaan.

Toinen tekijä Suomen takalinjojen kädettömässä pelissä olivat kiekkojen menettämiset alhaalla kärkikarvaajille. Vastustajat laittoivat kädetöntä puolustusta vastaan rohkeasti kärkikarvaajia ja kiekkojen menetyksistä omassa päässä seurasi vaaratilanteita ja jopa suoranaisia maaleja. Hyvillä käsillä varustettuna puolustus olisi saanut käännettyä peliä ylivoimahyökkäyksiin ja pakottanut pelaamaan samalla varovaisemmin, nyt tuli liian usein joko kauhea paniikki tai kiekon menetys oman maalin edessä.

Suomen joukkueen hyökkäyksessäkin pelasi liian monta kädetöntä pelaajaa. Pelaajat olivat pääsääntöisesti hyviä menemään kulmiin kaivamaan kiekkoa, mutta harva osasi tehdä juuri kulmasta voittamalleen kiekolle mitään. Fyysisesti suomalaiset menestyivät jälleen hyvin, mutta kädet ovat isossa kuvassa katoava luonnonvara. Kisojen jälkeen puhuttiin paljon suomalaisen juniorikiekon jäämisestä jälkeen muista maista. Allekirjoittanut ei näe tätä kuitenkaan kokonaisuutena huolestuttavana asiana, vaan enemmänkin on kyse heikosta ikäluokasta. Slovakia ja Ruotsi ovat Suomen kanssa samassa veneessä tässä ikäluokassa ja varmasti molemmilla on tulossa kovia pelaajia. Paniikkinappulaa on turha painaa.

Kuten mainittua, NHL mittapuulla Suomella saattoi pelata kuitenkin jopa viisi ykköskierroksen varausta, mikä on tämän kokoiselle maalle poikkeuksellisen paljon. Menestykseen ei muutenkaan mitään "poppakonsteja" tarvita. Kovalla työllä, lajirakkaudella sekä kannustamisella ja tiettyjen vapauksien antamisella kentällä, pelaajista saadaan motivoituneita ja kehittyviä jatkossakin. Seuraavissa kisoissa Suomella pitäisi olla jälleen vahvempi ikäluokka kun vuonna 1986 syntyneet Tukosen, Nokelaisen ja Korpikosken kanssa muodostavat päärungon kisojen senioripelaajina ja vuonna 1987 syntyneet Raskin ja Laakson johdolla antavat tukeaan.

Allekirjoittaneen valinnat turnauksen parhaiksi pelipaikoittain

Maalivahti: Marek Schwarz, Tshekki

Turnauksen selvästi paras maalivahti oli Tshekkien Marek Schwarz. Hän oli maalivahdeista paras teknisesti ja näytti myös venyvän kovissa paikoissa parhaimmilleen. Schwarz oli oikeastaan aika lailla selvä valinta turnauksen parhaaksi maalivahdiksi, sillä Kanadan maalivahti Jeff Glass ei saanut tarpeeksi laukauksia, Venäjän maalivahti Anton Khudobin petti finaalissa ja USA:n maalivahti Al Montoya ei pelannut yhtä hyvin kuin viime kisoissa.

Paras puolustaja: Dion Phaneuf, Kanada

Turnauksen paras puolustaja oli Kanadan Dion Phaneuf. Phaneuf oli turnauksen pakkien kesken yhtä ylivoimainen kuin Schwarz maalivahtien kesken. Phaneuf hallitsi omaa päätä fyysisellä pelillään ja pelasi Kanadan ylivoimassa kovan lyöntilaukauksen ansiosta. Taklasi jokaisessa pelissä vähintään yhden komean keskialueen pommin ja vastustajat selvästi varoivat häntä. Phaneuf on loistava paketti fyysistä peliä ja taitoa.

Paras hyökkääjä: Ryan Getzlaf, Kanada

Getzlaf voitti turnauksen tehotilaston (+14) ja oli pistepörssin kakkonen (12 pistettä). Suuri tekijä siihen, että kisojen paras ketju oli Carter-Getzlaf-Ladd. Getzlaf pelasi ketjussa omaa päätä, viihtyi pelaajaruuhkien keskellä, maalin edessä maskina, aloituksissa ja oli aina hyökätessään menossa kohti vastustajan maalia. Teki finaalin huipputärkeän avausmaalin, syötti Carterin 3-1 maalin sekä Phaneufin 6-1 maalin.

» Lähetä palautetta toimitukselle