Mielipide

Venäjä: Kadonneen mitalin metsästäjät; Episode IX

MAAJOUKKUE / Kolumni
Suuressa Itäisessä Naapurimaassamme aletaan kahdeksien peräkkäisten mitalittomien MM-kisojen jälkeen olla valmiita iloitsemaan jo muunkin värisistä kuin kultaisista mitaleista. Naganon olympiahopea ja Salt Lake Cityn olympiapronssi ovat sentään riittäneet estämään varsinaisen lynkkausmielialan syntymisen sikäläisissä jääkiekkopiireissä. Jollain lailla tutun tuulahduksen menneistä "sotaanlähdön tunnelmista" on tuonut Venäjän maajoukkueen nykyisen pääsponsorin Gruppa Aljans'in johtajan uho Venäjän (kiekkoilun?) suurvalta-aseman palauttamisesta, mutta varsin kohtuullisin odotuksin mm. venäläinen lehdistö omat suosikkinsa kisoihin lähettää. Joukkueen tunnelmat lentokentällä kisoihin lähtiessä olivat tosin kuuleman mukaan vakavat, eivätkä lainkaan hilpeät, kuten viime vuonna vastaavassa tilanteessa. Hiusmuotikin oli useilla pelaajilla mallia "gulag"!

Venäjän päävalmentajana jatkaa edelleen Boris Mihailov, jonka kisamiehistö poikkeaa varsin paljon Saksassa 2001 esiintyneestä Venäjän joukkueesta. Vain viisi samaa pelaajaa oli mukana myös vuosi sitten.

Venäjän joukkue Göteborgissa 2002:

Maalivahdit:


Jegor Podomatski (Lokomotiv Jaroslavl)

Maksim Sokolov (Severstal Tsherepovets, muk. myös -01)

Viktor Tshistov (Severstal Tsherepovets)

Puolustajat:


Sergei Vyshedkevitsh (Dinamo Moskova)

Aleksandr Judin (Neftehimik Nizhnekamensk)

Sergei Zhukov (Lokomotiv Jaroslavl, mukana myös -01)

Aleksandr Guskov (Lokomotiv Jaroslavl)

Anton Voltshenkov (Krylja Sovjetov)

Dmitri Bykov (AK Bars Kazan)

Dmitri Rjabykin (Avangard Omsk)

Dmitri Kalinin (Buffalo Sabres)

Hyökkääjät:


Andrei Kovalenko, "C" (Lokomotiv Jaroslavl)

Vjatsheslav Butsajev (Lokomotiv Jaroslavl)

Ivan Tkatshenko (Lokomotiv Jaroslavl)

Vladimir Antipov (Lokomotiv Jaroslavl)

Valeri Karpov (Metallurg Magnitogorsk, mukana myös -01)

Ravil Gusmanov (Metallurg Magnitogorsk, muk. myös -01)

Aleksandr Prokopjev (Avangard Omsk, mukana myös -01)

Dmitri Zatonski (Avangard Omsk)

Maksim Sushinski (Avangard Omsk)

Aleksei Koznev (Avangard Omsk)

Maksim Afinogenov (Buffalo Sabres)

Roman Ljashenko (New York Rangers)

NHL-miehiä on siis mukana vain kolme; vammojensa takia jäivät pois mm. Ilja Kovaltshuk, Oleg Tverdovsky ja Aleksei Kovalev - väsymykseen vetosi Nikolai Habibulin. Pavel Buresta ei tällä kertaa paljon edes keskusteltu. NHL-miesten MM-osallistumisella spekulointi on nykyään väistämätön ja ylikorostunut osa myös Itänaapurimme MM-kisoja koskevaa ennakkokeskustelua - niin nytkin: paljon porua, vähän villoja.

Venäjän mestaruuden 2002 voittaneesta Jaroslavlin Lokomotivista pääsi kisoihin peräti 7 miestä, hopeajoukkue AK Barsista vain puolustaja Bykov, pronssille selviytyneestä Magnitogorskista kaksi pelaajaa ja neljänneksi jääneestä Avangardista viisi. Ehkä suurinta kohua aiheutti viimevuotiseen tapaan Dmitri Kvartalnovin huomioimatta jättäminen. Washingtonissa varsin hyvän kauden pelannut Andrei Nikolishin ei hänkään kuulemma ole valmennusjohdon suosiossa.

Maalivahdeista Podomatski lienee ykkösmaalivahti ellei mitään suurta romahdusta tapahdu. Sokolov on kakkonen ja Tshistov pysynee sivussa tositoimista mikäli muut kaksi vain säilyvät ehjinä. Podomatskia pidettiin yhtenä ratkaisevana tekijänä Jaroslavlin Torpedon voittaessa Venäjän mestaruuden. Siitä huolimatta olisi tänäkin vuonna yllätys, mikäli Venäjän joukkueen sankari löytyisi maalin suulta - syntipukin osaa veräjänvartijoille varmasti paljon kärkkäämmin tarjotaan.

Puolustus on nimenomaan kansainvälisen kokemuksen suhteen varsin vihreä; varsinkin sen jälkeen kun sen runkopelaajiin kuuluneet Orehovski ja Skopintsev loukkaantuivat Karjala-turnauksessa. Parit ovat myös toisilleen vielä melko vieraita, poikkeuksena vain pari Bykov-Rjabykin, jotka pelaavat Prokopjevin johtaman Omskin ketjun takana. Kokeneen Zhukovin rinnalla onnistui Helsingissä hyvin toinen ikämies Aleksandr Judin, ja he jatkanevat yhdessä myös Göteborgissa; heidän kanssaan muodostavat kentällisen Kovalenko-Butsajev-Karpov. Buffalon nuori (21 v.) Kalinin on mielenkiintoinen tuttavuus; omien sanojensa mukaan hän ei kuitenkaan ole valmis ottamaan joukkueessa minkäänlaista johtajan roolia. Kalininin parina pelannee ainakin aluksi Vyshedkevitsh eli neljäs pari olisi siinä tapauksessa Guskov-Voltshenkov.

Yllämainittu Butsajevin kenttä sekä Prokopjevin - laidoillaan Sushinski ja Zatonski - ovat valmiita kokonaisuuksia. Mihailovin miehistöllä on hieman pulaa keskushyökkääjistä, ja siksi Roman Ljashenkon saamiseksi mukaan on kai nähty niinkin paljon vaivaa. Minään sateentekijänä eivät kaikki venäläiset kiekkokommentaattorit suinkaan Roman-poikaa pidä, ja parempia senttereitä olisi kuulemma ollut kotimaassa tarjolla. Ljashenko saanee vierellensä Afinogenovin ja Gusmanovin; nelosketju olisi siinä tapauksessa jo Helsingissä yhdessä pelannut Antipov-Koznev-Tkatshenko. Venäläiseen tapaan ei yksikään neljästä ketjusta tule olemaan mikään jarruketju: hyökkäys on paras puolustus.

Venäjän Superliigan maalipörssin kärkinimet, maajoukkueen 1- ja 2-kentällisten oikeat laitahyökkääjät Kovalenko ja Sushinski ovat tyyppeinä erilaisia: yhdeksällä NHL-kaudellaan (viimeinen seura Boston) 176 maalia tehnyt kapteeni Kovalenko on "venäläinen tankki" eli voimahyökkääjä ja Sushinski puolestaan pieni ketterä kikkailija ja kiemurtelija. Samaa sarjaa Sushinskin kanssa on tietysti myös Afinogenov, jonka luistelua on ilo katsella - tosin kiemurat eivät johda niin usein punavalon syttymiseen kuin tilanteiden määrä edellyttäisi. Hyökkääjistä kannattaa lisäksi seurata Ravil Gusmanovin sekä Vladimir Antipovin otteita. Ja mahdollisissa rankkarikisoissa venäläiset luottavat Valeri Karpoviin kuin vuoreen.

Göteborgissa Venäjän odotetaan luonnollisesti selviävän alkulohkostaan välisarjaan sijalla 1. tai 2. - lohkon toinen kova on Ruotsi. Välisarjassa vastaan tulee Suomi, Slovakia ja joku kääpiömaista. Puolivälierissä Venäjä saattaa siten joutua heti kovaan puntariin - ellei voita välisarjalohkoaan - sillä kaavion toisella puolella odottavat Tsekki, Kanada ja USA. Varsinkin pohjoisamerikkalaiset joukkueet ovat olleet viime vuosina venäläisille lähes ylikäymättömiä vastustajia, kun taas Tsekin kanssa taisto on ollut tasaista. Ennuste: Venäjän selviytyminen välieriin asti on täysin mahdollista, mutta todennäköisempää on, että noutaja tulee jo puolivälierissä ellei Venäjä niissä onnistu välttämään Kanadaa tai Yhdysvaltoja. Mahdollisessa välierässä on sitten vastassa joko Suomi tai Ruotsi - senhän nyt ainakin tietää miten ensinmainitussa tapauksessa käy...

» Lähetä palautetta toimitukselle