Jääkiekon Mestareiden liiga eli CHL on saanut rutkasti kuraa niskaansa. Sarjaa pidetään harjoituspelien kansainvälisenä ilmentymänä, jolla on sirkusmaisia piirteitä. On 11 alkulohkoa, hassuja pelipaitoja parhaasta pistemiehestä alkaen ja mainokset sotivat jo Suomen lakejakin vastaan.
Totuus kuitenkin on, että Mestareiden liigan ottelut eivät ole harjoitusotteluita, kun katsoo kaukalon tapahtumia.
Jos laitamme itsemme eteenpäin pyrkivän pelaajan asemaan, CHL on loistava mahdollisuus. Pääset kohtaamaan kansainvälisiä haasteita, mittaamaan omaa tasoasi ja näyttämään taitosi potentiaalisille tuleville työnantajille, joilla on rahaa kuin roskaa maksettavana kärkipelaajilleen. Alkaako kiinnostaa?
Innostun itse henkilökohtaisesti näistä CHL-peleistä. Tampereelle tuleekin yhtäkkiä jonkun tutun suomalaisseuran sijaan sveitsiläisjengi, jonka valmentaja on koutsannut NHL-seuran Itäisen konferenssin finaaleihin. Ja ykkösketjun vasen laita on SHL:n arvokkain pelaaja toissa kaudelta.
Saatan olla hullu, mutta kyllä minä kiinnostun näistä aspekteista.
Toimiakseen Mestareiden liigan täytyy kuitenkin karistaa heikkouksiaan matkanvarrella. Vaikka onkin 26 perustajajäsentä, ei sarjassa voi pelata 44 joukkuetta, joista liian iso osa tulee liigaan läpisurkean floppikauden jälkeen.
Urheilullisuus kunniaan, suomeksi. Mitä esimerkiksi KalPa teki viime kaudella ansaitakseen paikkansa sarjaan, joka viittaa nimessään mestareihin?
CHL tulee kärsimään vähättelystä aikansa. Paikan päälle tulevat vain innostuneimmat fanit, media suhtautuu kyynisesti ja valmentajia ei kiinnosta peluuttaa vuodenvaihteen jälkeisissä ratkaisupeleissä parhaita pelaajiaan.
Jos CHL pystyy ravistamaan sarjasta tiiviin urheilullisen paketin, sen suurin ase tarjoaa sille mahdollisuuden muuttaa tapaa, miten ajattelemme eurooppalaisesta jääkiekosta. Aseen nimi on pitkäjänteisyys.
CHL:n suurimmat seurat ovat tehneet tietoisen panostuksen sarjan tulevaisuuteen. Joukkueet ottavat persnettoa muutaman vuoden, katsovat kortin loppuun asti ja ovat paikalla, mikäli rusina mehustuu vesimeloniksi esimerkiksi viiden vuoden päästä.
170 000 euron pääpotti voittajalle on pelkkiä taskurahoja ottaen huomioon sarjan läpikäymisestä johtuvat kulut. Todellinen pääpotti voikin siintää vasta viiden tai kymmenen vuoden päässä.
Vain kärsivällisellä sarjan kehittämisellä potti voi realisoitua ja pitkäjänteisyys on huokunut CHL-seurojen johtohenkilöiden puheista. Hävittävää on todellisuudessa melko vähän, voitettavaa puolestaan rutkasti. Aina voi perääntyä, jos kortti on omalta kohdalta katsotun oloinen.
Mikäli kortit täräyttävätkin CHL:n ässähaista värisuoraksi, ulkopuolisten suomalaisseurojen korvat punoittavat kuin Petteri Punakuonon nenä joulun tullen.
