Mielipide

Vaik' kaikki muut teidät hylkäisi

LIIGA / Kolumni
Kannattajaryhmät tulevat joukkueen tueksi myös silloin, kun peli ei marraskuisena arki-iltana kulje. He ovat niitä, jotka luovat selkärangan jäähallin tunnelmalle. Mutta vaikka Suomessa katsomokulttuuri on mennyt viime vuosina harppauksin eteenpäin, Porissa ryhmien toiminta tuntuu kuihtuvan entisestään.

Tämä on hetkellinen paluu näppäimistön ääreen. En ole kirjoittanut jääkiekosta pitkään aikaan oikeastaan yhtään mitään, mutta koen, että porilainen kannatustoiminta ansaitsee oman juttunsa.

Olen asunut koko elämäni Porissa, tai sen lähikunnissa, joten Isostamäestä on tullut tietyllä tapaa toinen kotini. Sitä se varsinkin on ollut viimeisen viiden kauden ajan, kun olen pyrkinyt antamaan panokseni porilaisen katsomokulttuurin eteen. Elämällä on kuitenkin tapana edetä omia uriaan ja Porista on nyt tullut entinen asuinpaikka.

Samalla aktiivinen toiminta katsomossa on osaltani muuttunut aktiiviseksi sivusta seuraamiseksi. Katsomokulttuuri ilmiönä on edelleen äärimmäisen kiinnostava, mutta jatkossa panokseni katsomossa omalle joukkueelle jää minimaaliseksi. Onkin siis hyvä aika katsoa taaksepäin ja tuumia, mitä katsomossa on tapahtunut viimeisten vuosien aikana.

Pataljoona

Palataan ajassa taaksepäin vuosiin 2006–2008. Näin jälkikäteen ajatellenkin Pataljoona oli tuon aikakauden tasoon nähden oikein hyvä kannattajaryhmä. Se kun oli vielä aikaa, jolloin mannereurooppalaisempi, koko pelin läpi jatkuva aktiivinen kannattaminen ja laulaminen olivat vielä harvojen huvia. Esimerkiksi Porissa siihen liitettiin lähinnä Sportin ja Jokereiden kannattajat, joiden maine oli varsinkin tuolloin hyvin kyseenalainen.

Porissa taas on perinteisesti nojattu isoon seisomakatsomoon, joka syttyessään luo vanhanaikaiseen halliin huikean tunnelman. Parhaimmillaan halli on oikeasti ollut hornankattila. Koko pelin jatkuvan huutamisen ja laulamisen sijaan porilainen kannattaminen on kuitenkin perinteisesti keskittynyt peliin ja siihen reagointiin. Omanlaistaan katsomokulttuuriaan sekin on ja toimiessaan edelleen hienon kuuloista. En usko, että Suomessa on päästy viimeisten vuosien aikana kovin montaa kertaa mestaruuden ratkaisseen finaalin tasoiseen tunnelmaan.

Pataljoona teki reilu viisi vuotta sitten myös Suomen mittakaavassa hienoja tifoja, varsinkin "40 vuotta hulluutta" oli oikein onnistunut. Pataljoona hankki tuohon aikaan paljon rekvisiittaa, kuten esimerkiksi ison kasan erikokoisia lippuja. Tuohon aikaan järjestettiin myös erityisenä porilaisena piirteenä Väriä katsomoon -tapahtumaa, joka toimikin parin vuoden ajan oikein mallikkaasti.

Tulin mukaan Pataljoonan toimintaan kaudella 2008–2009. Takana olivat ensimmäiset kannattajamatkat keväällä, jolloin matkan suuntana oli Vaasa ja pelissä panoksena liigapaikka. Hienojen vierasreissulla vietettyjen hetkien ansiosta huomasin osallistuvani paljon aktiivisemmin toimintaan. Pian olinkin ainakin osittain Pataljoonan oman porukan huudattaja. Työkalupakki tosin oli aika köykäinen. Jos katsomosta ei kuulunut ääntä, ainoa ratkaisu oli yrittää huutaa "Ässät!" vielä aiempaakin lujempaa.

Seuraavalla liigakaudella olin Pataljoonan hallituksessa ja porilaisen tietotekniikan opiskelijan vastuualueeksi annettiin katsomokulttuurin kehittäminen. Täytyy kyllä myöntää, että näkemys kannattamisesta oli tuolloin hyvin erilainen kuin nykyään.

En voinut kuvitellakaan, että Isossamäessä porilaisten joukossa joku joskus laulaisi. Silloin tosin olin sitä mieltä, että "Oi Ässät on" on hyvä laulu erityisesti vierasreissuilla. Ja olin myös sitä mieltä, että vastustajalle kuittailu on oleellinen osa kannattamista. Aloitin myös ensimmäisenä seisomakatsomon keskeltä Risto Dufvalle osoitetun "Uimalakki"-huudon, jota joku aina huutelee tänäkin päivänä. On siinäkin hieno perintö...

Tämän päivän Pataljoona ei ikävä kyllä pääse edes siihen, mihin organisaatio kykeni vielä viisi vuotta sitten. Resursseja löytyisi kyllä, ja jäsenmaksun maksaa edelleen hurja määrä ihmisiä, mutta siihen nähden näkyvää toimintaa saisi olla paljon enemmän. Muutenkin Pataljoonan toiminta kaipaisi pientä kasvojen kohotusta. Hyvä alku olisi esimerkiksi pataljoona.fi -lyhytosoitteen liittäminen uusiin kotisivuihin ja vierasjoukkueiden kirjoittaminen oikein kannattajamatkat-sivulla.

Etulinja

Etulinjan tarina alkoi jo Pataljoonan aikana. Muutama vuosi sitten tuolloinen Pataljoonan puheenjohtaja halusi, että porilaista katsomokulttuuria saataisiin vietyä eteenpäin. Tai ainakin Isoonmäkeen piti saada aiempaa enemmän ääntä. Pieni porukka, minä mukaan lukien, tuumi tapoja, joilla katsomotoimintaa saisi eteenpäin. Aluksi ajatukset olivat hyvin maltillisia, mutta viimeistään Raumam Boikien saavuttua ensi kertaa Poriin tuntui siltä, että käsijarru pitää ottaa pois päältä.

Kannattajaryhmiä kohtaan kohdistuu aina kritiikkiä. Sillä ei ole väliä, mitä tekee tai mitä ei tee. Aina on kehittämisen kohteita ja ihmisiä, joilla on parempi ajatus siitä, miten hommat pitäisi tehdä. Osa ajatuksista on aina kehittäviä, osa taas ei.

Joka tapauksessa tuolloin ajatukseksi muodostui se, että parempi kuulla kritiikkiä siitä, että tehdään jotain kuin ettei tehtäisi mitään. Pataljoona perustikin oman "lauluryhmänsä", josta muodostui parin kuukauden päästä Pataljoonan alajaosto Etulinja. Tuolla kyseisellä kaudella ei kuitenkaan mitään isompaa kehitystä tapahtunut. Porukka oli pieni, laulujen määrä oli vähäinen, eikä esimerkiksi omia lippuja vielä ollut.

Seuraavan kauden alussa tehtiinkin paljon tulevaisuutta määrittänyt päätös. Pataljoonan tuolloinen hallitus päätti, että Etulinja toimii jatkossa itsenäisesti. Pääsyynä tuolloin taisi olla Etulinjan halu päättää omista, lähinnä kannatukseen liittyvistä asioista.

Etulinjan porukassa oli jo tuolloin mukana niitä, joita katsomokulttuuri kiinnosti laajemminkin, kun taas Pataljoonan hallituksessa ei tuntunut olevan todellista kiinnostusta katsomotoiminnan kehittämistä kohtaan. Lähinnä kantavana ajatuksena tuntui olevan asioiden tekeminen samalla tavalla kuin aina ennenkin. Käytännön tasolla se taitaa olla "Ässät!"-huutoa silloin, kun siltä tuntuu.

Onhan se myönnettävä, että Etulinja ei ole kasvanut sellaisella tavalla, mitä aluksi toivottiin. Toki kauden 2012–2013 istumakatsomovisiiteillä Etulinjan mukana oli parhaimmillaan 35–40 hengen porukka, jossa jokaisen panos vaihteli erittäin aktiivisesta vain satunnaiseen kannattamiseen. Viime kaudella porukka oli parhaimmillaankin noin 25 ihmisen luokkaa.

Koostaan huolimatta Etulinja kuitenkin sai jotain näkyvääkin aikaiseksi. Puhtaasti omilla varoilla hankitut liput, huivit ja hupparit ovat tietysti näkyvin merkki, mutta pidin varsinkin ryhmän pieneen kokoon nähden joitain visiittejä istumakatsomoon, erityisesti debyyttiä marraskuisessa SaiPa-pelissä, erittäin hyvinä. Samaten nuorten pudotuspeleissä Etulinja toi uskoakseni ihan mallikkaasti ääntä ja väriä halliin.

Syitä pienelle kasvulle on varmasti paljon. Monessa asiassa voi katsoa peiliin ja miettiä, tuliko kaikki tehtyä oikeasti parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ikuisuusprojektiksi muodostunut Etulinjan oikean sijainnin löytäminen oli varmasti yksi suurista ongelmista, ja markkinointi olisi voinut varsinkin alkuaikoina voinut olla paljon, paljon parempaa. Aina voi myös miettiä, oliko toimintaa ohjaamassa oikeat ihmiset, tai oliko Isomäki ylipäätään valmis perinteisestä kannattamisesta poikkeaviin ratkaisuihin.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Alkava liigakausi on Isossamäessä katsomokulttuurin näkökulmasta haasteellinen. Ollakseni rehellinen, en ole todellakaan varma, onko Etulinja joulutauolla edes olemassa nykyisessä muodossaan. Vaikka toiminta onkin ryhmässä olleita selvästi kiinnostanut, nyt tuntuu näkyvän lukuisia uhkakuvia. Pääsyynä on juuri pitkäaikainen ongelma, aktiivisia toimijoita on turhan vähän. Ja nyt pienestä porukasta joutuu lisäkseni muitakin avainhenkilöitä pienentämään panostaan, osa huomattavasti.

Toivon kuitenkin, että Etulinjan mukana olleet nuoret miehet jaksaisivat viedä porilaista katsomotoimintaa eteenpäin. Samaten toivon, että uusia ihmisiä uskaltautuisi mukaan. Nyt olisi niitä kuuluisia kärkiketjujen rooleja tarjolla.

Pataljoonan toimintaan katsomossa en odota mitään isompaa muutosta. Perustoiminta varmasti sujuu kuten aiemminkin, ja fanimatkojen sekä muutamien, lähinnä lapsille suunnattujen tapahtumien järjestäminen varmasti sujuu rutiinilla.

Katsomossa en odota mitään muutosta entiseen niin kauan, kun hallitus on nykyisessä muodossa. Luvassa on siis odotettavasti lähinnä Ässät-huutoa, yksinäisen rummun paukuttamista, parin lipun heiluttamista joukkueen tullessa jäälle ja tehdessä maalin, sekä ajoittaista jonkin isomman lakanan levittämistä. Toki toivon, että panos olisi edellä mainittua lausetta huomattavasti suurempi. Yllättäkää minut positiivisesti!

Aktiivisen kannattajatoiminnan suhteen Pori tuskin nostaa alkavallakaan kaudella päätään. Mutta onko Isossamäessä edelleen tunnelmaa? Tietyllä tavalla, kyllä. Tunnelmaa kun ei voi mitata pelkillä desibeleillä.

Tietynlainen perustunnelma on edelleen käsinkosketeltava varsinkin lauantain matseissa, mutta katsomo tarjoaa Ässille todellista tukea todennäköisesti vain muutaman kerran tulevassa runkosarjassa. Nämäkin kerrat liittynevät viikonlopun peleihin, kun Ässät on voittoputkessa, noussut takaa-ajoasemasta tasoihin tai jopa johtoon, tai kun yleisön mielestä joukkue on kokenut suurta vääryyttä.

Pudotuspelit ovatkin asia erikseen. Siellä hallissa onkin ääntä jo sitten pykälän tai pari enemmän. Mutta sinne päästäkseen pitää ensiksi tarpoa pitkä runkosarja.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös