Mielipide

U18: Kiekkohuolellisuutta vaille valmis mitalisti

MAAJOUKKUE / Kolumni
Turhat virheet kiekollisena pitää karsia pois, vaikka hyökkäys on hyvällä tasolla. Jos oman pään pelaaminen saadaan hyvään terään, niin Pikkuleijonat yltää mitaleille.

Maalivahti on puolet joukkueesta. Jos maalivahti ei pelaa hyvin, niin joukkuekkaan ei menesty.

Mutta maalivahti kaipaa onnistuakseen hyvän puolustuksen. Vaikka Pikkuleijonien veräjänvartija Veini Vehviläinen on esittänyt vahvoja otteita, niin turhan monesti vastustaja on päässyt vastakkain JYP-vahdin kanssa.

"Jos kiekkohuolellisuus saadaan kuntoon, niin Pikkuleijonat on vahvasti mitalinsyrjässä kiinni"

Sveitsi sai perjantai-illan ottelussa muutamia turhan helppoja läpiajoja ja ylivoimahyökkäyksiä. Ne pitää saada ehdottomasti karsittua pois jatkopeleissä, tai kyyti voi isoissa peleissä olla kylmää.

Esimerkiksi Sveitsin tähtihyökkääjä Denis Malgin sai yrittää ratkaisua monesti liian vapailta paikoilta Pikkuleijonien maalia kohden.

On Pikkuleijonien onni, että hänen kaltaisensa pelaajat eivät ole onnistuneet paremmalla prosentilla. Mutta potentiaalia parempaan puolustamiseen kokoonpanosta löytyy.

Suomen pitää karsia turhat virheet pois kiekollisena, eikä kaverila saa turhaan tarjota siimaa. Silloin isotkin maat ovat voitettavissa.

Kunhan kiekkohuolellisuus on kunnossa tulevissa peleissä, niin muut elementit ovat kunnossa.

Suomen erikoistilannepelaaminen on mainiossa kuosissa. Lähes 40 prosentin teholla toimiva ylivoima ja toistaiseksi murtumaton alivoima kertovat loistavasti erikoistilannepelaamisesta.

Pikkuleijonilla on hyvä perusvarma maalivahti, joka on ottanut joukkueelleen tärkeitä koppeja kahdessa ensimmäisessä ottelussa.

Viisikkopelaamisessa voi vielä terävöittää pieniä kiekollisia asioita, kuten syöttöetäisyyksiä, mutta pääasiassa kentälliset ovat toimeneet hyvin.

Jos kiekkohuolellisuus saadaan kuntoon, niin Pikkuleijonat on vahvasti mitalinsyrjässä kiinni. Niin vakuuttavalta Pikkuleijonien pelaaminen on näyttänyt kahdessa ensimmäisessä pelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös