Mestaruuteen vuonna 2001 yltänyt joukkue oli vaihtunut suurelta osin. Koko maalivahtiosasto oli uusi, puolustuksessa uusia kasvoja olivat Kim Vähänen, Ville Hyrkäs ja Jari Korhonen. Hyökkäyspäässä Mikko Liukkonen, Miikka Männikkö ja Jarno Honkonen edustivat uutta osastoa. Liigaan oli siirtynyt nippu runkopelaajia etenkin puolustuksesta, mutta myös maalivahtiosastolle jäi iso lovi Tero Leinosen siirryttyä ansaitusti JYP:in paitaan.
Aurinkoinen alku
Nihkeä avauspeli Vaasassa ei saanut eroa Sportin ja Jukureiden välille. Jo toisessa ottelussa vastaan asettui edelliskevään finaalivastus TuTo. Se saikin kokea ensimmäisenä tulevan jyrän päällään, kun kotijoukkue Jukurit avasi voittotilinsä TuTon kustannuksella lukemin 3-1. Sen jälkeen mikkeliläisoreksteri sivalsi seitsemän ottelua voitollisella sävelellä ja viimeisimpänä sen kunnon testasi Kiekko-Vantaa Tikkurilassa. Kotijoukkueen kannalta hyvin alkanut ottelu kääntyi jälleen kerran Jukureiden hyväksi lukemin 2-4.
Vantaan ottelu oli kuitenkin Jukureille koetinkivi ja eräänlainen valmistautuminen Mikkelissä seuraavana viikonloppuna pelattuun Continental Cupin toisen kierroksen turnaukseen. Turnaukseen saapuivat latvialainen HC Riga 2000, Norjan Storhamar Dragons sekä Ranskan HC Rouen. Nihkeän alun jälkeen voittoputki löytyi turnauksessa, ja lopulta Storhamarin ja Rouenin kaato riitti turnauksen voittoon ja jatkoonpääsyyn. Näin ollen suuri askel eurokentille oli otettu, sillä Oslossa pelattavasta 3.kierroksen turnauksesta voittajan oli määrä päästä lopputurnaukseen Sveitsiin tammikuun puolessavälissä.
Continental Cup oli kuitenkin voitokkaasta tuloksesta huolimatta melkoinen rasitus joukkueelle, ja Mestiksessä peli alkoi pikku hiljaa kangistua ja hiipua. Seuraavista viidestä pelistä Jukurit voitti vain yhden ja hävisi yhden. Kauden ensimmäisen tappion tuotti KalPa kotiluolassaan Niiralassa. Ottelu oli jo 0-2 Jukureille, mutta kotijoukkueen huima nousu tiesi kauden ensimmäistä tappiota vierailija-Jukureille.
Alkukauden ehdoton ykkösnyrkki Jukureilla oli ykköskentällinen, jossa Petri Lehtosen laidoilla kapteeni Lasse Kanerva sekä kynäilijä Mikko Liukkonen ahersivat ahkerina. Myös Mikko Hakkaraisen johtama ketju nousi pisteiden valossa hyvin esiin, ja etenkin Niko Kantelisen panos oli huomattava maalintekijänä ja pelinrakentajana. Puolustuspäähän oli Espoon Bluesin leiristä saatu nuori Mikko Viitanen, joka aitona puolustavana puolustajana toi jykevyyttä ja voimaa puolustuspäähän. Ahkerana hyökkääjänä usein parrasvaloihin pääsi myös puolustaja Jari ”Korkki” Korhonen, jonka lennokas kausi oli hyvässä vauhdissa heti alusta alkaen.
Rankkaa ja rasittavaa
Seuraavana sarjajumbo Diskos tuli Kalevankankaan jäähalliin ja tuloksena olivat kauden rumimmat lukemat, kun Jukurit niittasi taululle 12-1. Näin voittokanta oli jälleen löydetty. Mutta, kuinka ollakaan, koko kauden ainoa kotitappio tulikin jo seuraavassa pelissä. Vierailijaksi tullut Ahmat kohtasi kylläisen ja nihkeän mikkeliläisjoukkueen, joka ei saanut ottelussa ensimmäistäkään maalia aikaiseksi, ja näin myös kauden ensimmäinen kotitappio oli totta lukemin 0-2.
Ailahtelevat otteet heijastuivat myös seuraavissa kohtaamisissa Hermestä ja FPS:ää vastaan, koska molemmissa ottelu venyi jatkoajalle. Kokkolassa peli oli jo 1-5, mutta asenteen kadottua kotijoukkue kiri 5-5-tilanteeseen. Mutta kuten seuraavassa pelissä Forssassa, todella ärhäkkä jatkoajan avaus toi ratkaisun Jukureiden eduksi.
Sitten oli jälleen aika kohdata kansainvälisiä vastustajia. Tällä kertaa oli areenana Oslon jäähalli ja vastassa nimekkäät eurooppalaiset seurat kuten London Knights, Vålerenga sekä Anglet Hormadi. Etenkin englantilaisjoukkue oli kooltaan lähes kaksinkertainen, ja lontoolaisten otteet rusentivatkin pieniä jukurilaisia jopa kyseenalaisin keinoin kokien kuitenkin tappion karvaan kalkin. Jukurit voitti lontoolaisjoukkueen, mutta menetti samalla rivistä puolustaja Jani Ollankedon, keskushyökkääjä Mikko Hakkaraisen ja laituri Tuomo Jormakan. Tappioton tulossarja Oslossa tarkoitti sensaatiomaisesti sitä, että Suomen kakkossarjatason joukkue oli selviytynyt Continental Cupin finaaliin Sveitsin Zürichiin!
Mutta voittohuuma oli pian laskeutunut, kun paluu arkeen oli edessä. Rivien harvennuttua Jukureiden vauhtia kävivät kokeilemassa myös Kärppien juniorit Janne Jokila ja Pekka Saarenheimo. Tulostakin syntyi. Tosin juuri tuona ajanjaksona Jukurit oli hyvin väsynyt joukkue, ja siitä osoituksena ennen joulutaukoa kärsitty 7-2-vierastappio Vaasassa. Sarjajohdossa käynyt Hermes oli kuitenkin jäänyt jo taakse, ja Jukurit johti sarjaa yksin. Juuri ennen joulutaukoa ehkä kauden väsynein Jukuri-peli nähtiin Jyväskylässä, kun Jukurit voitti kotijoukkueen Hippoksella 0-2. Pelin vauhti ja tempo oli aivan muualta kuin Mestiksestä.
Joulutauko paikallaan
Joulutauolla Jukureiden vahvuudesta poistuivat niin Saarenheimo kuin Jokilakin. Saarenheimo palasi Ouluun ja Jokilan loppukauden joukkueeksi selvisi Rauman Lukko. Loman aikana monet loukkaantumiset, joita lähes jokaisella pelaajalla huiman ottelumäärän tuloksena oli, parantuivat, ja akkujen latauduttua oli joukkue jälleen valmiina taistoon.
Ennen Zürichin finaaliturnausta ohjelmassa oli neljä Mestis-ottelua, jotka joukkue hoiti näyttävästi kotiin. Mutta edessä oli eräs kauden komeimmista kokemuksista, kun joukkue matkusti Sveitsiin kohtaamaan välierässä isäntäjoukkue Zürich Lionsin, jonka riveissä pelaavat myös Ari Sulander sekä Petri Varis. Suuren kaukalon edut paremmin hallinnut kotijoukkue vei tiukan ottelun niukasti 4-3, vaikka vierailijalla oli hyvät mahdollisuudet kääntää peli itselleen. Ensimmäisten ylivoimien aikana Zürich kuitenkin murhasi Jukuri-alivoiman levittämällä oman kuvionsa niin laajalle, ettei Jukureiden aktiivinen av-neliö pysynyt mukana.
Pronssiottelussa vastaan tuli Milano Vipersille yllättäen hävinnyt Zvolen. Pitemmän palautumisajan saanut Zvolen oli valmiimpi ottelussa ja voitti pronssin jättäen Jukurit neljänneksi. Mutta siitä huolimatta mikkeliläisjoukkue oli sytyttänyt niin paikallisen kuin muidenkin joukkueiden kannattajat ja tehnyt vaikutuksen esityksellään.
Turnauksen jälkeen kuitenkin Jukuri-puolustuksesta siirtyi tärkeä osanen Espoon Bluesin väreihin, kun Mikko Viitanen palasi laina-ajan päätyttyä takaisin Länsiauto-areenalle. Puolustukseen jäi miehen mentävä aukko, jota paikkaamaan etsittiin kuumeisesti puolustajaa.
Kotoisessa sarjassa etumatkaa toisena kamppailleeseen Hermekseen oli jo yli 10 pistettä, joten asenteenkin kanssa alkoi olla jo ongelmia. Seuraavasta viidestä ottelusta kolme päättyi tappioon, mutta sen jälkeinen viiden ottelun voittoputki varmisti runkosarjan voiton Jukureille jo muutamaa kierrosta ennen sen päätöstä.
Puolustajaongelman ratkaisijaksi nousi toimiva ja aktiivinen Jukuri-organisaatio, joka sai Italiasta tiedon, että edelliskauden runkopelaajiin kuulunut Tommi Kovanen olisi kenties halukas palaamaan Jukureihin. Juuri ennen siirtoajan umpeutumista Kovanen saapui Mikkeliin, ja mieheen kohdistuivat suuret odotukset. Maalivahtipelin ailahtelevaisuus oli myös noussut Mikkelissä jonkinlaiseksi puheenaiheeksi joulutauon jälkeen. Reiskasen otteet eivät enää olleet yhtä vakuuttavia kuin aiemmin syksyllä, ja pudotuspelien lähestyessä sekä puolustuspelin että maalivahtiosaston oli muututtava varmemmaksi, mikäli menestystä haluttiin saavuttaa pudotuspeleissä.
Varmistuneesta runkosarjan voitosta johtuen monen pieniä loukkaantumisia kärsineen pelaajan oli nyt mahdollista lepuuttaa rasittuneita paikkoja, ja toisaalta valmennusjohto pystyi kokeilemaan uusia ideoita peluutuksessa, kuten Forssan reissulla. Tosin se nimenomainen kokeilu päättyi lähinnä katastrofiin, kun torpedosysteemin lanseeraus toi joukkueelle 6-2-tappion. Muutenkin Jukureiden peli näytti olevan sekaisin, tahtotaso oli lähes romahtanut ja luistelusta puuttui terävyys. Puhuttiin jo pelin menettämisestä. Mutta eräs pelaaja oli lunastanut häneen kohdistetut odotukset: Tommi Kovanen oli edelleen se sama silkkihansikkain kiekkoa kuljettava ja lähes ilmiömäisen pelisilmän omaava kehäkettu. Hän oli tullut juuri oikeaan aikaan vankistamaan Jukureiden takalinjoja!
Mutta runkosarjan viimeisessä ottelussa nousi esiin pitkin kautta ailahtelevasti ja monen mielestä alle oman tasonsa pelannut kolmosketju (Männikkö – Honkonen –Laakso) ratkaisevaan rooliin. Kenttä taituroi tukun maaleja ja näytti olevan kovassa iskussa juuri pudotuspelien kynnyksellä.
Pudotuspelit suurta näytöstä
Pudotuspelit alkoivat jyrkkään alamäkeen ajautunutta Hermestä vastaan. Ensimmäisen pelin alusta kolmannen pelin päätökseen kentällä oli vain yksi pelaava joukkue, ja voimasuhteet olivat erittäin selvät. Huimaan liekkiin leimahtanut kolmosketju taituroi maaleja kuin liukuhihnalta, ja vihdoin voitiin puhua todellisesta Jukuri-koneesta, kun erikoisvartion saanut ykkösnyrkki pysyi hieman piilossa ja toisaalta löytyi uusia ratkaisijoita.
Toisella kierroksella tunnelma nousi kattoon, kun vastustajaksi pitkän ja tiukan sarjan päätteeksi selvisi KalPa. Paikallisderbyn maku maistui suussa, kun joukkueet kolauttivat miekkansa yhteen Mikkelissä. Näytöstyyliin Jukurit vei väsynyttä KalPaa oman tahtonsa mukaan, ja odotettu tiukka vääntö jäi näkemättä. KalPa oli väsynyt, eikä pystynyt vastaamaan viikon huilanneelle kotijoukkueelle.
Johtuen Niiralan hallissa järjestetyistä tapahtumista toinen osaottelu nähtiin jo seuraavana päivänä Kuopiossa. Asetelmien piti olla selvät: KalPa on entistä väsyneempi ja Jukurit vie pelin selvästi. Mutta antautumisesta ei ollut tietoakaan, kun kotijoukkue aloitti hyökkäyksensä Jukureita vastaan. Vierailija oli hätää kärsimässä, ja tiukan väännön kruunasi jatkoaika, jolle oli jo runkosarjassa kerran Niiralassa päädytty. Silloin pakki Jari Korhonen ratkaisi lämärillä, nyt Jukuri-ratkaisijaksi nousi Kuopion kasvatti Niko Kantelinen, joka purjehti vasemmalta laidalta nostaen rystyltä voittomaalin verkkoon.
Vaan helpolla ei päästänyt KalPa viimeisessäkään ottelussa. Hienoa henkeä osoittanut kuopiolaisjoukkue kaatui saappaat jalassa, mutta itse asiassa valmentaja Korkeakosken ennen ottelusarjaa oman joukkueen eduksi nimeämiin ominaisuuksiin: maalivahtipeliin ja voitonnälkään. Molemmat olivat loppujen lopuksi Jukureiden aseina.
Kuin kruunuksi kauden päätökselle Jukurit sai vastustajakseen toisen joukkueen lähiseudulta, eli Kouvolan KooKoon. KooKoo oli ennakkoon ajatellen erittäin vaarallinen ja kovassa kunnossa. Välierävastustajaansa Sportiin verrattuna tosin sen kokemat loukkaantumiset olivat tehneet siitä ehkä hieman passiivisemman kuin Sport, mutta huipputehokas ykkösnyrkki Kattelus-Karhula-Pöllänen oli nyt valmiina iskemään Jukuri-pakan sekaisin.
Jukurit piti kotiedun lukemin 5-1 suhteellisen helpon näköisen iltapuhteen päätteeksi. Seuraavana päivänä Kouvolassa nähtiin kauden parasta Jukuri-peliä koko ensimmäisen erän ajan. Erä päättyi lukemiin 0-4, joten paljoa kyseltävää ei jäänyt. Jukurit hallitsi, joskin KooKoo loi vaarallisia tilanteita. Mutta Tommi Nikkilä venytti uskomattomia haamutorjuntoja toisensa perään ja kesti.
Kolmas kohtaaminen Mikkelissä oli aluksi nihkeää, ja KooKoo karkasikin jo 0-1 johtoon, mutta jälleen iski se kuuluisa sininen kone Kalevankankaalla... Loppulukemat 5-1 yli 4300-päisen yleisön edessä olivat uskomaton näky.
Pudotuspelien avainpelaajiksi voitaneen nostaa ehdottomasti vaikeasta asemasta joukkueen sankariksi noussut Tommi Nikkilä, niin ikään tahmean alkukauden pelannut, mutta pudotuspeleissä liekkiin leimahtanut kolmosketju (Männikkö-Honkonen-Laakso) sekä puolustuslinjoilla järkkymättömästi pelanneet Tommi Kovanen sekä Jari Korhonen.
Kaiken kaikkiaan Jukuri-kausi 2001-2002 oli uskomaton menestys. Kansainvälisillä kentillä joukkue koki paljon sellaista, mitä moni pelaaja ei enää koskaan pääse kokemaan. Useat joukkueen pelaajista saivat myös kokemusta Mestiksestä kootussa B-maajoukkueessa, ja kaiken kruunasi tietenkin upea Mestis-mestaruus murskaavalla ylivoimalla pudotuspeleissä. Jukurit hävisi pudotuspeleissä kaiken kaikkiaan kaksi erää yhdeksässä pelissä, ja yhteismaaliero pudotuspelien osalta oli murskaava 47-11. Lyhyesti sanottuna Jukurit oli kauden paras joka suhteessa, joten valmentaja Dufvan runkosarjan päätöskierroksilla erään vierasottelun tohinassa lanseeraama slogan on vain puoliksi totta: Tuurilla Tupla!
Pelaaja pelaajalta
Jussi Reiskanen (mv)
Pelasi runkosarjan alun vakuuttavasti, mutta menetti otettaan loppua kohti. Torjuntaprosentiksi jäi lopulta 89,89, joka ei kuvaa miehen toimintaa alkukaudella. Erityisesti jäi mieleen miehen otteiden herpaantuminen Continental Cupin lopputurnauksen jälkeen. Oli kuitenkin eräs runkopelaaja ennen joulutaukoa ja hoiti oman vastuualueensa mukisematta.
Tommi Nikkilä (mv)
Nousi kansan suureksi suosikiksi pudotuspeleistä. Teki äärettömän vaikean nousun kakkosmaalivahdin paikalta pudotuspeleihin ja onnistuttuaan Hermestä vastaan ratkaisi osaltaan myös KalPan ottelusarjan. KooKoota vastaan etenkin Kouvolassa nähtiin sellaisia torjuntoja, joita harvemmin nähdään edes Nelosen NHL-makasiinissa. Pudotuspeleissä vasta tosimielellä pelaamaan päässyt Nikkilä kirjasi torjuntaprosentikseen play-offseissa upean 94,55.
Kim Vähänen (p)
Puolustuksessa oli muutama varmaotteinen ja melko tasaista kautta pelannut pelaaja, ja heistä Vähänen on malliesimerkki. Ei touhunnut turhia hyökkäyksissä vaan hoiti oman tehtävänsä puolustuksessa ilman moitetta.
Petteri Muotka (p)
Alkukausi oli Jukuri-kasvatilta merkki lupausten lunastamisesta, mutta kauden edetessä tahti laantui, ja mies joutui jopa vilttiketjuun. Ailahteleva esitys, mutta tulevaisuus on tällä miehellä vielä edessä.
Mikko Viitanen (p)
Jari Korhosen kanssa rakensi alkukauden rungon Jukuri-puolustukseen. Väkevänä puolustajana oli esimerkillinen maalinedustatilanteissa ja kulmaväännöissä. Puutteet kohdistuvat lähinnä laukaukseen, ei niinkään hyökkäyspeliin muuten. Avaukset ja kiekonkäsittely käy tältä mieheltä. Suuri menetys Jukureille loppukaudella.
Jani Ollanketo (p)
Toinen puolustuspään oma kasvatti. Mielellään fyysinen pakki, joka rikkoi kuitenkin olkapäänsä Zürichissä ja joutui sen vuoksi passailemaan paljon loppukaudella. Esitykset ailahtelivat melkoisesti, mutta hyvänä päivänä nousi näkyvään rooliin ja liikkuvuudellaan oli todella tehokas pakki. Ja jokainenhan tietää mitä tapahtuu, kun pakilla on se huono päivä...
Markku Erholtz (p)
Alkukauden yskähtely jäi pian taakse, ja joulutauon jälkeen numero seitsemän liikkui jälleen jäällä eräänä Jukureiden puolustuksen johtohahmona. Laukoo aktiivisesti ja pelaa rauhallista, hyvin järkevää kiekkoa. Syötti useamman ”lämärin” maalin eteen, josta hyökkääjä ohjasi laukauksen maaliin.
Ville Hyrkäs (p)
Hazardi-Hyrkäs oli tehokkaana päivänä tehokkain pakki, huonona päivänä aiheutti suurta sekasortoa puolustuspäässä. Kokonaisuudessaan hyvä kausi myös Hyrkäksen osalta. Mies tekee paljon töitä ja hyökkäyspäässä mieluusti ratkaisuja. Avauspelissä usein pientä toivomisen varaa.
Tommi Kovanen (p)
Jos joku voi ilmestyä kreivin aikaan, sen teki tällä kaudella Jukureiden kannalta Tommi Kovanen. Mies palasi Italian keikalta samassa kuosissa kuin ennen lähtöään, nousi suoraan ratkaisijaksi ja otti johtohahmon viitan puolustuksessa. Pelaa erittäin mieluusti hyökkäävää roolia ja sen sopiessa joukkueen pelityyliin voi nousta monen hyökkääjän edelle hyökkäyksissä. Ilmiömäinen pelisilmä, tietty maine kaukalossa ja loppumaton tahto. Otti kovia osumia pudotuspeleissä, mutta onneksi olkapää kesti.
Esa Hämäläinen (p)
Juvan härkä, Esa Hämäläinen nosti itseluottamustaan tuikkaamalla Mestis-uransa ensimmäisen maalin Sportia vastaan kotihallissa. Laukaus on todella tulinen, ja liikkeen lisääntyessä mies nousee suureen rooliin puolustuksessa. Edustaa Jukureiden fyysistä puolustuskalustoa.
Antti Kohvakka (p)
Kohvakka tuli joukkueeseen pakkipulan pidettyä puolustajia liian tiukoilla. Sai harmittavan vähän jääaikaa, vaikka teki Ahmoja vastaan Hyvinkäällä tammikuun alussa maalin todella mallikkaan pelisuorituksen kruunuksi. Ei päässyt esittämään pelitaitojaan liiemmälti.
Jari Korhonen (p)
Tämä mies hyökkää enemmän kuin moni laiska hyökkääjä, häärää puolustuksessa kuin työmuurahainen ja tekee maaleja kuin synnynnäinen maalintekijä. Ratkaisi ottelun useasti ottamalla suuren roolin joukkueessa. Todella taitava kiekollinen pelaaja, otteista paistaa kaukalopallotausta, mutta se on usein pelkkää plussaa.
Mikko Hakkarainen (kh)
Kakkoskentän sentteri pelasi jälleen upean kauden. Loukkaantuminen vei parhaan terän loppukaudesta, mutta alkukaudella johti ketjunsa peliä loistavasti. Pudotuspeleissä sai ketjunsa kanssa tehtäväksi rikkoa vastustajan ykkösnyrkin peliä ja teki työtä tunnollisesti saaden palkkion pyyteettömästä työstä: hän niittasi sydämensä kyllyydestä kolmannessa finaalissa kotiyleisön riemuksi lukemat 5-1.
Antti Laakso (lh)
Hakkaraisen lailla Suomi-sarjasta lähtien Mikkelissä kiekkoillut pelaaja. Loppukaudesta löysi paikkansa kolmoskentän laiturina, vaikka osoitti piristymisen merkkejä jo pelattuaan vanhan pelikaverinsa Petri Lehtosen johtamassa ketjussa. Laakso on äänetön työntekijä, joka suorittaa paljon kiekon ylöstuonteja ja pelaa suurella sydämellä.
Mikko Liukkonen (lh)
Jälkeenpäin helppo sanoa, mutta vaihtokauppa kannatti. Karhulan palattua KooKoon väreihin Liukkonen ehti tulla Mikkeliin, ennen kuin KooKoo lunasti Mestis-paikan takaisin itselleen. Sai arvoisensa pelipaikan ykköskentän laiturina. Eräs kauden suurimmista tahtomaaleista oli ensimmäisessä vieraspelissä Vantaalla sivallettu Jukureiden ensimmäinen maali. Todella taitava ja upean pelisilmän omaava laituri. Allekirjoittaneen mielestä Lehtosen rinnalla kauden paras Jukuri.
Miikka Männikkö (kh)
Nuori ja lupaava. Nämä sanat tahtoivat unohtua kauden mentyä yhä synkemmin Männikön osalta. Vaan pudotuspelien näkyessä mies nousikin puskista ja aloitti ketjuineen sellaisen hulabaloon, että siinä hiljeni niin KJT kuin Hermeskin, ja vielä kolme kertaa. Uskomattoman liekin alleen ottanut sentteri, joka otti paljon hyviä aloitusvoittoja ja teki aktiivisesti töitä kentällä. Pisteet tulivat vasta loppukaudesta.
Jarno Tiilikainen (lh)
Neloskentän laituri, joka ei roolistaan johtuen juuri otsikoihin päässyt. Hyvää peruspeliä koko kausi, pääsi hieman kesken kauden takaisin peliin loukkaannuttuaan ensimmäisessä ottelussa.
Tuomo Jormakka (lh)
Kakkoskentän armoton työjuhta. Kakkoskenttä oli kokonaisuudessaan armoton luistelukone, ja Jormakka edusti siinä erityisesti likaista ja näkymätöntä työtä. Maaleja ei juurikaan tilille napsahdellut, mutta syöttöjä senkin edestä. Kiekon kanssa aktiivinen ”häärijä” kulmissa.
Petri Lehtonen (kh)
Puuha-Pete -laulu soi monen monta kertaa Kalevankankaan hallissa merkkinä ”Lehin” niittaamasta maalista. Ihanteellinen, pelaava ykköskentän sentteri. Todellinen fair play -pelaaja, joka harvoin syyllistyy jäähyihin ja keskittyy pelaamiseen. Osaa tehdä maalin sekä laukomalla että kuljettamalla. Todella monipuolinen ja kahden suunnan hyökkääjä.
Tero Tourunen (lh)
Neloskentässä Tiilikaisen kanssa laiturina häärinyt Tourunen hoiti Tiilikaisen tapaan näkymätöntä rooliaan kiitettävästi. Ei liiemmälti maaleilla juhlinut, mutta jarrutti, jäädytti ja teki sitä työtä, mitä neloskentässä kiitävältä laiturilta vain voidaan odottaa.
Lasse Kanerva (lh)
Kotiyleisön lemmikki Lasse Kanerva on liikkeissään näennäisen rauhallinen, mutta ”tappavan” tehokas. Läpi kauden Kanerva nousi aina tarpeen tullen maalintekijäksi ja nakutti pisteitä tasaiseen tahtiin ykköskentän laidalla. Edellisellä kaudella Kanervan sentterinä oli Antti Karhula ja nyt Petri Lehtonen, joten eipä ole paljon valittamista ”vierustovereissakaan”, kun tällä kaudella toisella laidalla taituroi Mikko Liukkonen -niminen virtuoosi. Kanervan tavaramerkkinä on se eleettömän räjähtävä ranne, josta muualla vain puhutaan, mutta sen nähtyään ei ole epäselvyyttä miksi. Kapteeni Jumalan armosta.
Niko Kantelinen (lh)
”Nikkeli” on mies, jolle liike pelikentällä on kaikki kaikessa. Armoton kärkikarvaaja ja työmyyrä. Parhaimmillaan Kantelinen karvaa kiekon vastustajan maalin takana pois ja syöttää saman tien maalin. Koko on liikkeen kannalta etu, mies on kevyt ja todella ”liitävä” liike on usein vastustajalle liikaa: hyvin usein Niko nähdään rähmällään laidan vieressä. Todellinen asennepelaaja.
Marko Tauriainen (kh)
Taikakäsi-Tauriainen on vaatimaton, mutta vaarallisen tehokas. Taitavat kädet ja hyvä pelinlukutaito ovat Tauriaisen taattu valttikortti. Tämä kausi meni hieman ”hukkaan” nelosketjussa, mutta jopa sieltä mies nousi ratkaisijaksi mm. Kokkolassa hattutempullaan. Tauriainen on todella taitava ja rauhallinen pelintekijä.
Jarno Honkonen (lh)
Jo ennen kauden alkua kutsumanimen "Sniper" saanut Honkonen oli eräs mielenkiintoisimpia uusia Jukuri-pelaajia. Honkosen uhrautuvuus ja äärimmäisen tarkka laukaus toivat loppukaudesta kolmosketjun peliin entistä enemmän tehokkuutta. Hyvä luistelu, tarkka laukaus ja kiekonkäsittely ovat tämän miehen valtteja.
Jatkoaika-tähdet
Jatkoaika jakoi Jukuri-pelureille tähtiä kauden aikana 12:ssa runkosarjan ja viidessä pudotuspelien ottelussa. Eniten tähtiä rohmusi Petri Lehtonen.
Petri Lehtonen 23 (16+7)
Jari Korhonen 13 (9+4)
Miikka Männikkö 11 (3+8)
Lasse Kanerva 9 (7+2)
Niko Kantelinen 8 (8+0)
Jussi Reiskanen 5 (5+0)
Antti Laakso 4 (4+0)
Mikko Liukkonen 4 (3+1)
Tommi Nikkilä 4 (0+4)
Jarno Honkonen 3 (0+3)
Ville Hyrkäs 3 (3+0)
Tommi Kovanen 3 (3+0)
Mikko Hakkarainen 2 (2+0)
Tuomo Jormakka 1 (1+0)
Antti Kohvakka 1 (1+0)
Tero Tourunen 1 (1+0)
