Mielipide

Tuhannen ja yhden tarinan sarja

LIIGA / Kolumni
KalPan ja Lukon puolivälieräsarjan piti olla taputeltu kahden pelin jälkeen. Eloon herännyt rupeama on luonut sisälleen jo tässä vaiheessa monia mielenkiintoisia nyansseja etenkin jos niitä peilaa runkosarjaa vasten. Pudotuspelit ovat eri pelejä - edelleen.

Väitetty sylkäisy päin vastustajan kasvoja, kultakypärän loukkaantuminen, ykkösmaalivahdin luukkukomennus kesken sarjan, kahden ottelun pelikielto ynnä muuta ynnä muuta.

Lukon ja KalPan puolivälieräsarjassa alkaa olla jo tässä vaiheessa eväitä klassikkotarinaan. Selkeiden, yleisölle herkästi näkyvien tapahtumien lisäksi taistot ovat pitäneet sisällään monia pintaa syvemmälle meneviä tarinoita.

Mitä tapahtui yhden pelitavan KalPalle? Joukkueelle, joka voitti jossain vaiheessa kautta väärin ja tylsästi.

Sellaista KalPaa ei ole ollut olemassakaan.

Monipuolinen KalPa kyykytti torstaina etenkin ensimmäisessä ja toisessa erässä Lukkoa nopeudella, arvaamattomuudella ja rämäpäisellä asenteella. Kyykytti Lukkoa sellaisella sapluunalla, jota siltä osattu odottaa. Mutta lähti ennen kaikkea kolmannessa erässä liikkeelle viiveellä hakien voittomaalia täysin toisenlaisella otteella.

Raumalaisten simahtamisen syitä voidaan vain arvella. Ilman Ville Vahalahtea Lukko oli yksinkertaisesti torstaina onneton.

Mikael Ruohomaa on kuin luotu pudotuspelipelaaja, jollaisen esiinmarssia on odotettu. Pitää muistaa, että Ruohomaa on ollut Lukko-sarjassa myös erinomainen kahden suunnan pelaaja.

Savolaisten tolppien välissä seisovan Samu Perhosen tie pudotuspelejä voittavaksi maalivahdiksi on ollut sanalla sanoen eeppinen. Valmentaja Pekka Virta heitti klassikkotermiä käyttäen veskarinsa bussin alle talven pimeimpään aikaan. Nyt Perhonen kauhoo kiekkoja hanskaan, odottaa tuomarin viheltävän pilliin ja pomputtelee kiekko ilmaan vastustajan tähtihyökkääjän silmien alla.

Ja kyllä, puhutaan samasta kaverista joka on tuomittu kakkosveskarin asemaan kaksi kertaa saman kauden sisällä.

Pudotuspelit ovat eri pelejä – edelleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös