Tavoitteena Mestis

Viime kaudella ilman suurta palkintoa, Mestis-nousua, ilman jäänyt HCK lähtee pitkälti samalla pelaajamateriaalilla kohti tulevia karsintoja. Viime kevään kokemuksien, vahvan hyökkäyksen ja hyvän maalivahtipelin ansiosta HCK on yksi karsintasarjan ennakkosuosikeista.

Kevään Mestis-karsintasarja lopettaa Keravalla käytännössä kolmivuotisen projektin. Viime kaudella HCK:ta luotsanneen Jouni Ikosen johdolla keravalaiset pääsivät karsintasarjaan ja jo tällöin ilmoitettiin, että nousu on tavoitteena, mutta varsinaisesti projektin päätepisteenä pidettiin kuluvaa kiekkosesonkia.

Vaikka Ikonen saikin ihan hyvää jälkeä aikaan viime kaudella, oli HCK kuitenkin loppujen lopuksi vastaantulija viime kevään karsinnoissa. Suurimmat ongelmat joukkueella olivat pelinnopeudessa, joka oli aivan liian hidasta. Mestis-joukkueet pystyivät kääntämään pelin nopeammin ja varsinkin viisikkopuolustus oli karsinnoissa kaukana muiden joukkueiden tasosta.

HCK:n kausi on edennyt varsin voitollisissa merkeissä. Suomi-sarjassa joukkue eteni kovassa lennossa, eikä suurempia hankaluuksia tullut matkan varrelle. Myös viime kevään Mestis-karsintojen kokemukset ovat hyvin muistissa ja vahvan uskon ja tavoitteen myötä HCK lähtee entistä vahvempana kohti karsintasarjaa.

Kesällä valmennukseen tuli suuri muuton, kun muun muassa Jokerien valmennusryhmässä SM-liigassa urallaan toiminut Sami Ranta siirtyi joukkueen vastuuvalmentajaksi. Rannan aikana HCK:ssa on kiinnitetty erityistä huomiota nimenomaan viisikkopuolustuksen toimivuuteen sekä kurinalaiseen peli-ilmeeseen.

Ranta on tullut tunnetuksi varsin vaativana valmentajana, joten siinä mielessä onkin syytä oletettavaa, että keravalaisten peruskunto sekä pelikuviot ovat kunnossa kauden kliimaksin kynnyksellä.

HCK:n suurin vahvuus kevään Mestis-karsinnoissa tulee olemaan joukkueen tasaisuus. Keravalaismiehistössä on löytynyt ykkösnyrkin ulkopuoleltakin ratkaisijoita, joten tehot eivät tiukassakaan paikassa lepää pelkästään trion Miikka LindholmToni JeskanenMikko Siren harteilla. Lindholm, Jeskanen ja Siren ovat taidoiltaan hyvää Mestis-tasoa, mutta kukin heistä on myös oiva esimerkki mielialapelaajasta.

Mikäli vastustajat kykenevät fyysisyydellä viemään HCK:n kärkikavereilta pelihuumori pois, vajoavat he tavallisten kuolevaisten joukkoon.


Viime keväänä Mestis-nousu jäi liian suureksi haasteeksi.
Teemu Eirtovaara - teemu.eirtovaara@gmail.com

Haasteita peräpäässä


HCK pähkinänkuoressa.

Puolustuksessa suurin ongelma on puolestaan fyysisyyden puute. Jo pitkään suuressa roolissa olleen Aki Tuomisen lisäksi Jani Södön tuoma kokemus on elintärkeä lisä HCK:n puolustukselle. Muuten peräpää on varsin pienikokoinen ja kaksinkamppailuissa sekä maalinedustakahinoissa HCK tulleekin olemaan alakynnessä. Isossa kaukalossa puolestaan pieni ja liikkuva puolustus puolestaan pystyy hyvin ohjaamaan sekä rakentamaan peliä.

Puolustuksen puutteet ovat näkyneet ikävästi siinä, että Suomi-sarjassa keravalaisten verkkoon tehtiin runsaasti maaleja. Karsintasarjassa puolustusrintamien on oltava kunnossa, jotta nousuhaaveet pysyisivät korkeina.

Maalivahtien piikkiin suurta takaiskumäärää on turha vierittää, sillä torjuntavastuun puoliksi jakaneet Karri Herranen ja Kalle Helminen ovat pelanneet tyydyttävästi uuniin päästyään. RoKin paidassa Mestis-kokemustakin urallaan hankkinut Herranen on ollut hieman vakuuttavampi ja mies tuleekin olemaan karsinnoissa keravalaisten aloittava maalivahti.

Terveystilanne HCK-leirissä on varsin hyvällä mallilla, sillä lähtökohtaisesti joukkue on kutakuinkin terve. Myös talouspuoli on kunnossa, joten Mestis-nousu olisi seuralle enemmän kuin hieno palkinto hyvin hoidetusta pohjatyöstä.

Seurassa kauden tavoite on ollut nousu Mestikseen, mistä ei ole luovuttu. Päättäväisellä ja kunnianhimoisella asenteella HCK on vaarallinen tapaus Mestis-karsinnoissa.

Arvio:

Taistelee tiukasti Mestis-paikasta. Hyökkäys riittää, maalivahdit riittävät, mutta nousevatko puolustusongelmat liian suureen rooliin? On sarjan yksi ennakkosuosikki, mureneeko paineiden alla vai huipentuuko monivuotinen projekti sarjan päätteeksi kauan kaivattuun nousuun?

Jatkoajan karsintaennakko

Lue myös

Timrålle suomalainen veskariduo

MESTIS | 19.6.2013 13:48
Mika Norja ja Jonathan Iilahti siirtyvät Allsvenskaniin. Maalivahtien uusi seura on Ruotsin pääsarjasta pudonnut Timrå. lue lisää

HCK kiinnitti Forsbergin

MESTIS | 17.6.2013 17:57
HC Keski-Uusimaa teki jälleen kovan luokan hankinnan, kun seura tiedotti tehneensä sopimuksen puolustaja Henrik Forsbergin kanssa. lue lisää

HCK pestasi ykkösvahdin Ranskasta

MESTIS | 14.6.2013 10:49
Viime aikoina aktiivisesti sopimusuutisista tiedottanut HC Keski-Uusimaa tiedotti tehneensä sopimuksen maalivahti Aleksis Ahlqvistin kanssa. lue lisää

Ruismakin suuntaa Keravalle

MESTIS | 13.6.2013 20:21
HC Keski-Uusimaa jatkoi pelaajasopimusten julkistuksia torstaina tiedoittamalla tehneensä yksivuotisen pelaajasopimuksen hyökkääjä Kristian Ruisman kanssa. lue lisää

HCK nappasi Rannan Joensuusta

MESTIS | 12.6.2013 20:45
Paikkansa Mestiksessä karsinnoissa säilyttänyt HCK vahvisti joukkojansa kuudella uudella pelaajasopimuksella. Kirkkain nimi satsista on Roope Ranta. lue lisää

Kommentit

Lisää kolumneja

SM-LIIGA | 19.6.2013 17:32
SM-LIIGA | 18.6.2013 17:44
NHL | 17.6.2013 16:17
SM-LIIGA | 12.6.2013 10:00

Juuso Forsström

HCK #11 L lh
s. 1990 Lohja
176CM / 75KG
SOPIMUS: 2014