Mielipide

Tappioista ja mediapelistä viis, Kärpät tietää olevansa mestarisuosikki

LIIGA / Kolumni

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ilmoittautui torstaina listan perälle. Lista koostuu niistä valmentajista, jotka ovat ilmoittaneet ääneen, että Kärpät on mestarisuosikki ja sillä hyvä, olemme haastajia.

Mediapeliliikkeenä fiksu veto Tapolalta. Suurinta lujuutta osoitti kuitenkin vastaamaan päässyt Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki.

− Olimme ennakkosuosikki viime kaudella ennen kauden alkua, kauden aikana ja pudotuspeleissä. Nyt olemme vielä enemmän sitä hallitsevina mestareina.

− Suomalaiselle mentaliteetille on helpompi tulla altavastaajana, mutta tämä kasvattaa meitä. Meidän puolella on varmasti vain Pohjois-Suomi, kun lukee otsakkeita. Tätä tämä oli viime vuonnakin, ei siinä.

Marjamäki myönsi avoimesti hävityn kärkikamppailun jälkeen, että "olemme suosikkeja, antakaa tulla". Tämä kertoo sekä päävalmentajan että hallitsevan mestarijoukkueen itseluottamuksesta ja uskosta omaan tekemiseen.

Oululaisjoukkue on hävinnyt viimeksi kaksi ottelua putkeen marraskuun lopulla. Kyllä, kuulit oikein, siis marraskuun lopulla!

Kärpät oli viime vuonna samassa tilanteessa ennen pudotuspelejä. Peli nimeltä runkosarja oli pelattu loppuun jo hyvän aikaa, kaikki katsoivat oululaisia altavastaajina ja odottivat joukkueen murtuvan.

Turha odottaa.

Kärpät päätti viime kaudella runkosarjan kolmen ottelun voittoputkeen ja marssi mestariksi. Oireita murtumisesta ei liiaksi näy nytkään, ainakaan kun vertaa Kärppien haastajien heikkouksiin.

Oululaisjoukkue on hävinnyt viimeksi kaksi ottelua putkeen marraskuun lopulla. Kyllä, kuulit oikein, siis marraskuun lopulla!

Kun joukkueen päävalmentaja osoittaa torstai-illan kaltaista itseluottamusta hävityn kärkipelin jälkeen, tietää Kärppien olevan yhtä vahva kuin viime vuonna.

Todennäköisin päätös tälle tapahtumasarjalla on kannun nostelu Oulun keskustassa. Piste.

Haastajista esimerkiksi kovakuntoiset Tappara ja Blues ovat ilmoittautuneet kilpaan, mutta Kärppien juna puksuttaa tällä hetkellä raiteillaan kiinnostumatta muista.

Lasse Kukkosen, Mika Pyörälän ja Joonas Donskoin kaltaiset konduktöörit myös pitävät huolen, ettei juna hevillä ajaudu väärään kohteeseen.

Muilla joukkueilla on enää alle kaksi kuukautta aikaa lyödä särö oululaisten terveeseen itseluottamukseen. Kello käy, kevät on alkanut!

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös