Tämänvuotinen Helsingin Euro Hockey Tour on erittäin laadukasta kiekkoviihdettä.
Kaukana tuntuvat olevan ne ajat, kun Tšekki oli saapunut Helsinkiin täysin kokeilumiehistöllä tai kun venäläispelaajan selkä suoristui, kun olisi pitänyt lähteä omaan päähän puolustamaan.
Joillekin laatu on suoraan synonyymi taidokkaiden yksilösuoritusten kanssa. Tällaisille henkilöille Helsingin EHT ei ole paljoa tarjonnut, eikä tarjoa jatkossakaan.
Itselleni laatu on kuitenkin paljon muutakin. Se on sitä, että molemmat joukkueet yrittävät voittaa pelin kaikin keinoin mitä heiltä löytyy ja pelaajat esittävät parastaan läpi ottelun.
Peleissä on ollut tunnetta, peleissä on ollut vauhtia ja peleissä on ollut tarkkaa puolustamista puolin ja toisin. Tiukkoja pelejä riippumatta pelaavista joukkueista. Jääkiekkoa, josta halu voittaa huokuu hallin yläriveille asti.
Syy pelin laadun taustalla on selkeä. Tänä vuonna Helsingin EHT on tärkeä turnaus. Eikä pelkästään Suomelle, vaan jokaiselle mukana olevalle joukkueelle. Niin tärkeä, että Kanada ja Sveitsi tulivat tänä vuonna varta vasten turnaukseen mukaan.
Ja miksei se olisi tärkeä? Onhan turnaus ensimmäinen vain kahdesta jäljellä olevasta maajoukkueturnauksesta ennen olympialaisia. Maajoukkueiden yhteiset päivät ovat kortilla ja kaikki vähäiset ottelut halutaan käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyödyksi.
Toisaalta pelin laatu lähtee ennen kaikkea yksilötasolta. Valmennus- ja joukkueenjohdon on aivan turha painottaa otteluiden tärkeyttä, jos turnaus ei ole myös pelaajille tärkeä. Monena vuonna juuri tämä on vaivannut kaikkia Euro Hockey Tour:n turnauksia, kun osalle pelaajista se on ollut vain hauska reissu ulkomaille.
Olympialaiset kiinnostaa pelaajia. Lähes jokainen toistaa haastattelussa samat sanat: "Yritän pelata mahdollisimman hyvin, jotta pääsen olympialaisiin". Lähestyvä helmikuun turnaus estää pelaajien selkiä suoristumasta näköjään myös jo marraskuisessa Suomessa.
Monesta suusta on kuulunut olympialaisten vähättelyä, nyt kun NHL-pelaajat ovat poissa. On totta, että se on jääkiekolle lajina iso pettymys. Toisaalta siinä vähättelyssä samalla unohdetaan olympialaisten ja koko urheilun ydin.
Urheilijalle olympiakulta on olympiakulta riippumatta siitä, minkä liigan pelaajia jäällä luistelee tai ovatko yksilöurheilijan pahimmat kilpakumppanit paikalla. Vai uskooko joku, että voiton hetkellä haastattelussa pelaaja toteaisi NHL-pelaajien puuttumisen vähentävän kullan arvoa?
En minäkään. Nautitaan siis nyt, kun Euroopan parhaat pelaajat taistelevat olympiapaikoista Helsingissä vielä kahden päivän ajan. Se on heille tärkeää ja sen myötä peleissä yritystä, tahtoa ja tarvetta suoriutua parhaalla tasollaan. Ja eikös se ole sitten taas meille katsojille tärkeää?
