Mielipide

Sveitsi näytti Leijonille mallia täyskäännöksestä - Rohkeus vie pitkälle

MAAJOUKKUE / Kolumni
Lauantaina pelatun Kanadan ja Sveitsin välisen ottelun ensimmäisellä tauolla ihmetystä herätti se, miten hallitsevan kaksinkertaisen maailmanmestarin ja perushyvän jääkiekkomaan välillä voi olla pelillisesti eroa valovuoden verran.

Lauantaihin asti voitosta voittoon marssinut Kanada jyräsi joka osa-alueella, se vei avauserässä peliä miten tahtoi. Sveitsi ei saanut ensimmäisen kaksikymppisen aikana yhtään kiekollista, kontrolloitua hyökkäystä vaahteralehtipaitojen päähän. Samaan aikaan se oli helisemässä omassa puolustuspäässä laitakahinoissa, kaksinkamppailuissa ja maalin edessä.

Sveitsin näkökulmasta pelin alku oli pahin mahdollinen. Kahden takaiskun lisäksi maalivahti Jonas Hillerin vaihto lamautti punapaitoja entisestään. Tuolloin oli selvää, että Kanada kävelee helppoon voittoon arkaa ja pelokasta Sveitsiä vastaan.

Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä tuhkimotarinaa tekevän maalivahti Leonardo Genonin tolppien väliin luistelun jälkeen sekä etenkin viimeisen erän aikana tapahtui jotain kummallista. Viimeistään Kanadan Michael Mathesonin huolimaton jäähy kolmoserän alussa muutti monia asioita.

Puolustaja heitti kiekon katsomoon, ja seuranneella ylivoimalla Sveitsi naputti 2−1-kavennuksen voiton pääarkkitehti Fabrice Herzogin huudattaessa villiä yleisöä. Kanada oli ajautunut pienessä ajassa alakynteen, se oli purjeessa.

Virheet seurasivat toisiaan samalla, kun Sveitsi sai kerättyä entisestään rohkeutta ja toimitettua pikkumustaa maalille. Pieniä, mutta oikeita ratkaisuja toistuvasti tehneen Sveitsin itseluottamuksen kasvu oli seurausta Kanadan hieman isommista tai vähän pienemmistä virheistä.

Alppimaan päätöserän mieletön rohkeus riitti lopulta ensiksi Vincent Praplanin tasoitusmaaliin ja sen jälkeen sensaatiomaiseen jatkoaikavoittoon. Sveitsi näytti sen, että jääkiekossa on kaikki ihan oikeasti mahdollista.

Totaalinen pelin virtauksen kääntäminen Kanadaa vastaan yhdessä erässä ja vielä kahden maalin takaa-ajoasemassa on seikka, jota ei joka päivä tapahdu.

Käännöksen voi tehdä yhdessä pelissä tai alkulohkon aikana. Otteitaan jatkuvasti parantava Suomi toivottavasti ottaa Sveitsin jättiyllätyksestä oppia − ei välttämättä pelillisesti, vaan henkiselle puolelle.

Toivottavasti sen takia, että Sveitsi ei todellakaan ole helppo pala Leijonille. Kuten lauantain venyminen kertoo, puolustamisen lisäksi myös pelirohkeus MM-jäillä vie pitkälle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös