Show, supertähdet ja ikimuistoiset elämykset – NHL-peleille on paikkansa Euroopassa

Tukholmassa saatiin viikonloppuna nauttia kahdesta NHL-pelistä. Pelien tasosta voi olla montaa mieltä, mutta tapahtumana supertähtiä ja show-elementtejä pursuileva spektaakkeli oli ilman muuta kokemisen arvoinen.

Loppuunmyyty Globen kahtena iltana peräkkäin. Peter Forsberg perjantaina ja Daniel Alfredsson lauantaina avauskiekon pudottajana. Ruotsalaiskapteenit ja yhteensä kymmenkunta eurooppalaispelaajaa, jotka pääsivät pelaamaan sukulaistensa ja ystäviensä edessä. Lisäksi NHL-komissaari Gary Bettman hehkuttamassa ruotsalaisten merkitystä NHL:lle.

Herkullisempaa kattausta on äkkiseltään vaikea kuvitella.

Jääkiekko on muutakin kuin pelitapoja ja tuloksia. Päällimmäinen muisto jääkiekosta voi olla myös kotikaupungissa pelattu NHL-peli ja NHL-tähdeltä saatu kiekko tai maila.

Ruotsalaisyleisö ottikin upeasti vastaan kaikki nykyiset ja peliuransa lopettaneet tähtensä, minkä huomasivat myös pohjoisamerikkalaiset vieraat. Colorado Avalanchen ja Ottawa Senatorsin väliset pelit olivat tasaisia vääntöjä.

Kotiyleisön kannalta isoimmat kohokohdat olivat ruotsalaispuolustajien Fredrik Claessonin ja Johnny Oduyan maalit. Senators-kannattajia hemmoteltiin kahdella voitolla ja laitahyökkääjien Mark Stonen ja Mike Hoffmanin maalivireellä.

Euroopassa pelattavissa NHL-otteluissa itse peli ei ole edes keskeisimmässä roolissa.

Toki oli hienoa, että kyseessä oli konkreettiset runkosarjapelit eikä turhanpäiväinen harjoitusläpsyttely. Molemmat joukkueet halusivat voittaa, ja pettymyksen karvaus näkyi Avalanche-miehistöstä selvästi.

Yleisölle oleellisempaa oli kuitenkin NHL:n rantautuminen Eurooppaan. Erätauoilla ja mainoskatkoilla oli tarjolla monenlaista viihdettä, jossa pelaajat laittoivat itsensä likoon. Erityisen viihdyttävää oli joukkueiden maskottien välinen leikkimielinen nokittelu, johon oli saatu mukaan myös ruotsalaisuuden keskeiset elementit Ikeasta ja lihapullista lähtien.

Viikonloppu oli kiekkofanille viihdyttävä ja ennen kaikkea erilainen, vaikka se aivan korkein NHL-taso jäikin saavuttamatta. Valtaosalle Tukholman noin miljoonasta asukkaasta Globenissa pelatut NHL-ottelut eivät merkitse mitään, mutta paikalla olleet todennäköisesti saivat elinikäisen muiston.

Tapahtuman merkityksen oivalsi väkisinkin, kun näki hymyilevän pikkupojan, joka nappasi kiinni Nail Jakupovin katsomoon vippaaman kiekon. Siitä vilpittömästä ilosta aisti heti, että kokemus oli tärkeä ja ikimuistoinen.

Jääkiekko on muutakin kuin pelitapoja ja tuloksia. Päällimmäinen muisto jääkiekosta voi olla myös kotikaupungissa pelattu NHL-peli ja NHL-tähdeltä saatu kiekko tai maila.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Alt, Oduya ja Stewart uusiin osoitteisiin - Jussi Jokinen läpäisi siirtolistan

NHL | 26.2.2018 19:34
NHL:n siirtotakarajalla siirtolistalla on perinteisesti vilskettä. Sunnuntaina listalle päätyneistä pelaajista kolme päätyi vaihtamaan seuraa. Suomalaishyökkääjä Jussi Jokinen ei kelvannut kenellekään, joten hänet voidaan sijoittaa Blue Jacketsin farmijoukkueeseen. lue lisää

NHL 65:00 -podcast: Selänne ja Kariya aiheuttavat kylmiä väreitä - Kolmen seuran kauppa voitto kaikille

NHL | 19.11.2017 17:00
Tämän syksyn viidennessä NHL 65:00 -podcastissa käydään läpi reilu viikko sitten tapahtunut kauppa, jossa Matt Duchene, Kyle Turris ja iso kasa tulevaisuuden palasia vaihtoivat osoitteita. Lisäksi perusaiheemme Antti Niemi pääsee jalustalle. Sebastian Ahon alkukautta käydään hieman läpi. Lopussa toimittajat keskustelevat Hockey Hall of Famesta ja muun muassa valintakriteereistä aatelointiin. lue lisää

Ykköspuolustajat vertailussa: Karlsson tehoili, Barrien hyökkäysaktiivisuus ei auttanut Avalanchea

NHL | 12.11.2017 12:00
Hyökkäävien puolustajien kaksintaistelussa Colorado Avalanchen Tyson Barrie ei pystynyt vahvoista otteistaan huolimatta ohittamaan Ottawa Senatorsin Erik Karlssonia. lue lisää

Senators Tukholman valtias − Hoffmanin vuoro ratkaista ottelu

NHL | 11.11.2017 23:47
NHL Global Seriesin toinen ottelu Tukholmassa tarjosi tasaista ja viihdyttävää jääkiekkoa. Ottelun ratkaisijaksi nousi Mike Hoffman, jonka pisteputki venyi kahdeksaan otteluun. lue lisää

Senatorsille kolaus hyökkäysosastolle - Smith sivuun kolmeksi viikoksi

NHL | 11.11.2017 18:44
Ottawa Senators ja Colorado Avalanche pelaavat lauantaina toisen perättäisen keskinäisen kohtaamisensa. Joukkueiden aloittavat maalivahdit vaihtuvat perjantaista. Senators-hyökkääjä Zack Smith on puolestaan sivussa seuraavat kolme viikkoa. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Chris Wideman

Ottawa #6 R p
s. 1990 St. Louis, MO, USA
178CM / 82KG
SOPIMUS: 2018
VARAUS: 2009 Ottawa Senators 4. kierros #100