Mielipide

Rima asetettu korkealle

LIIGA / Kolumni
Kun Tappara vuosi sitten palkkasi päävalmentajakseen Jukka Rautakorven, hankki Ville Niemisen kirvespaitaan ja julkaisi kolmivuotissuunnitelmansa, seura palasi hetkessä takaisin isojen joukkoon. Entä onnistuuko seura lopulta satsauksissaan?

Kun nostat pokeripelissä panoksia, nostat itsesi jalustalle ja sekä omat että ulkopuoliset katseet ja odotukset kohdistuvat heti sinuun. Näin teki Tappara vuosi sitten.

Tappara kokosi joukkueensa täyteen SM-liigan viime vuosien menestyskriteerejä: sopiva päävalmentaja, monipuolinen puolustus ja työteliäs hyökkäys profiloivat kauden 2012-2013 Tapparaa.

Porilaisen hulluuden oltua huikeassa finaalisarjassa kirvestäkin terävämpää nousee esiin yksi kysymys. Kykeneekö kirvesrintainen organisaatio päättämään hyvän vireensä ja projektinsa kauan kaivattuun mestaruuteen?

Eritoten pitkäaikaisen tapparan Ville Niemisen perintö on amerikkalaisen mestaruuskeskeisen ajattelun kannalta riippuvainen mahdollisesta mestaruudesta kasvattiseuran riveissä tulevan kahden kauden aikana.

Tämän myös huomaa puhuessaan Stanley Cup -voittajan kanssa kasvotusten.

Tapparan kesän siirtoliikkeet ovat fiksuja ja harkittuja, kuten Mikko Leinosen aikana jo pidempään. Tätä korostaa myös nuorten pelaajien hankkiminen leveyspelaajiksi näin yhteistyösopimuksen varmistuttua Mestis-seura Lempäälän Kisan kanssa.

Esimerkiksi Tuukka Mäntylän huhutaan pelanneen viime kauden ensimmäisen puoliskon ulkomaan optiollaan, joten siirtyminen KHL:n vie viimeisen vuoden Mäntylän sopimuksen optiosta. Ainakin nykyisin korvauksin.

Vaikka Mäntylän ja keskushyökkääjä Jarno Koskirannan menettäminen satuttaa Tapparaa, paikkausten suhteen on tehty hyvää työtä tähän mennessä. Pasi Puistola on lähtökohtaisesti liigan parhaita puolustajia ja vielä hankittava sentteri näin ollen isossa roolissa tulevaa kautta ajatellen.

Jukka Rautakorven pelisysteemiä ei ilman vahvoja keskushyökkääjiä pyöritetä. Aleksander Barkovin varaavan NHL-joukkueen mietteet nuoresta superlupauksesta määräävät myös paljon.

Barkov lähtee todennäköisesti Pohjois-Amerikkaan, mutta saattaa päätyä lainalle Tapparaan vielä ensi kaudeksi.

Mikäli Tappara onnistuu tulevissakin hankinnoissaan - mitä todella voidaan odottaa Jari Kekäläisen toimiessa pelaajakoordinaattorina - kolmivuotisprojektin onnistuminen vaikuttaa todennäköiseltä.

Tämä kruunaisi monen Tappara-henkisen pelaajan uran, Jukka Rautakorven perinnön Tapparassa ja nostaisi perinteisen seuran jalustalle pidemmäksi aikaa. Ei pelkästään kolmeksi vuodeksi.

Tappara on kuitenkin asettanut riman korkealle. Sekä itselleen että muille. Ensi kaudella Tappara on hopeakeväästä huolimatta team-to-beat.

Tämä Tapparan on kestettävä huomion keskipisteessä. Muuten rima putoaa liian aikaisin tulevinakin keväinä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös