Mielipide

Realismi heräsi liian myöhään

LIIGA / Kolumni
Espoo Blues on ollut taloudellisesti tiukalla jo pitkän aikaa. Syyt torstaina julki tulleeseen konkurssihakemukseen ovat kuitenkin muualla kuin heikoissa yleisömäärissä tai viimeaikaisissa toimissa.

Syksy 2011. Edellisenä keväänä sensaatiomaisesti finaaleihin edennyt Espoo Blues pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa Ässiä vastaan. Katsojia paikalla on vain 2840. Siinä on nähtävissä selvä lasku edellisiin vuosiin. Yleisömäärässä pohjakosketus tuli pari viikkoa myöhemmin Ilvestä vastaan.

Lokakuussa seuran pääomistaja Jussi Salonoja ilmoitti myyvänsä joukkueen. Salonoja oli kuitannut joukkueen tappiollista toimintaa jo toistakymmentä vuotta, joten alkoi suuri epätietoisuuden aika. Lopulta espoolainen sijoittajaryhmä päätti ostaa joukkueen ja aloitti toiminnan pyörittämisen.

Kaupassa kotiareena jäi kuitenkin Salonojan haltuun, ja se käynnisti omalta osaltaan heikkoa kierrettä. Ensinnäkin hallivuokra oli korkea, ja lisäksi otteluista saatavat tulot jakautuivat halliyhtiön ja joukkueen kesken.

Seuraavan kauden alussa kaikki näytti hyvältä. Yleisöä oli selvästi yli tavoitemäärän, ja pelikin kulki mallikkaasti. Syksyä kohden pelillinen trendi kääntyi laskuun ja tammi-helmikuussa tapahtui romahdus yhdeksän peräkkäisen tappion myötä. Sijoitus kauden päättyessä oli 12, ja näin Blues jäi ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ulos pudotuspeleistä.

Karumpi totuus tuli esiin tilikauden tuloksessa: tappiota kertyi yli 1,6 miljoonaa euroa. Jo ennen tuloksen julkistamista toimitusjohtaja Petri Pusa oli laitettu pihalle luottamuspulan takia. Paikalle tuli yksi omistajista, Mika Rautio.

Selityksinä tarjottiin myöhään alkanutta myyntiä omistajuuden vaihdon takia sekä pudotuspelien ulkopuolelle jäämistä. Ensimmäisen selityksen pystyi nielemään, mutta toista ei - realiteetit pettivät pahasti.

Toisen kauden alku oli karu, sillä suuri osa laitamainoksista oli myymättä. Se antoi selvän merkin siitä, että uusi johtoryhmä ei ollut tehnyt työtään tarvittavalla tavalla. Mikko Koskisen myynti heti kauden alussa kertoi myös taloustilanteesta.

Tällä kertaa Blues selvisi komeasti pudotuspeleihin, jossa se piti Lukkoa tiukilla. Ottelusarja meni raumalaisten eduksi vasta seitsemännessä pelissä. Taloudellisesti kausi ei edelleenkään ollut onnistunut. Tappiota kertyi noin 800 000 euroa. Tappion pienenemisen voi hyvin selittää paremmalla urheilullisella menestyksellä, kun rahaa kertyi pudotuspeleistä ja myös yhteisestä potista osuus oli suurempi.

Kun yleisömäärä oli ollut edelleen edellä tavoitetta, oli selvää että budjetti oli joiltain osin laadittu pahasti pieleen. Oli kyse sitten sponsorien hankinnasta, tai silloin vielä paremmassa tilanteessa olleen KHL:n maksamista pelaajakorvauksiksta, joilla moni joukkue oli tehnyt tiliä.

Kolmas kausi oli pelillisesti samanlainen kuin edellinen, mutta yleisömäärissä tultiin rutkasi alaspäin. Tämä antoi signaalia markkinoinnin heikkenemisestä, kuin myös siitä, että aikaisempina vuosina ilmaisia tai ainakin halpoja lippuja oli jaossa enemmän. Kesken kauden Jarmo Koskinen siirtyi toimitusjohtajan paikalle, ja tässä vaiheessa Blues aloitti toden teolla menojen pienentämisen. Tulot jäivät budjetoidusta, mutta niin jäivät myös menot.

Jääkiekko Espoo Oy:n konkurssihakemus ei ole seurausta siitä, mitä on tehty viimeisen vuoden aikana, vaan siitä, että vanhat rasitteet ja virheet ovat kaatuneet lopullisesti päälle.

Espoon juniorituotanto on kuitenkin hyvää, ja sen ansiosta joukkue aikanaan nousikin ylimmälle tasolle. Sen takia olisi myös tärkeätä, että kaupungissa pelataan jatkossakin pääsarjatasolla.

Se vaatii kuitenkin sitä, että areena ja joukkue ovat samoissa käsissä, jotta joukkue pystyy kilpailemaan samalla viivalla muiden joukkueiden kanssa. Enkä tarkoita tässä liigan suurseuroja, vaan Blues on jäänyt järjestelyjen takia liikevaihdossa miljoonia jälkeen myös sellaisista seuroista, jotka vetävät peleihinsä suurin piirtein saman yleisömäärän.

Samalla se vaatii myös suuren annoksen realismia.

» Lähetä palautetta toimitukselle