Mielipide

Rautakorven tyyli ei sovi maajoukkueeseen

MAAJOUKKUE / Kolumni
On ikäluokka mikä tahansa, maajoukkuevalmentajan pesti voidaan nähdä usein palkintona hyvästä työstä muusta valmennuksesta, mutta samalla unohtuu se tosiasia, että valmennus on täysin erilaista kuin seurajoukkueessa.

Jukka Rautakorpi on valmentanut kuusi kertaa joukkueensa liigafinaaliin. Vaikka vain yksi näistä kerroista on päättynyt mestaruusjuhliin, ei saavutuksia sovi väheksyä.

Nuorten MM-kisoissa Rautakorpi on nyt neljättä kertaa päävalmentajana. Kolme aiempaa kertaa eivät ole tuoneet mitalia - itse asiassa ei voida sanoa mitalin olleen edes lähellä. Vuonna 1999 asetelma oli sikäli sama kuin nyt, että joukkueessa oli liuta edellisvuoden maailmanmestareita - Mika Noronen, Eero Somervuori ja Niklas Hagman merkittävimpinä. Tuolloin kohtalona oli puolivälierätappio sittemmin mestaruuden voittaneelle Venäjälle.

Seuraava jakso osui toki pelaajatuotannon synkimpään aikaan, mutta Rautakorvesta ei ollut viemään joukkuetta välieriin vuosina 2008 eikä 2009. Jälkimmäisenä vuonna kohtalona oli jopa putoamissarja, kun Nuoret Leijonat hävisi Slovakialle.

Rautakorpi on valmennustyyliltään sellainen, joka sopii paremmin projekteihin, jossa saa olla koko ajan joukkueen mukana. Nuorten maajoukkue on yhdessä muutamia kertoja ennen huipentumaa, yleensä ehkä viikon kerrallaan. Tässä ajassa ei porukan sitouttaminen ole niin helppoa, ja se vaatii erilaisia toimintatapoja.

Tämä ajattelu ei ole iskostunut liiton johtohenkilöihin tarpeeksi hyvin silloin, kun pestejä on jaettu. Apuvalmentajien osalta homma ei mene erityisesti parempaan suuntaan. Rauli Uramalla toki on yksi 18-vuotiaiden hopea, mutta siitä huolimatta parhaiten häneltä muistetaan 0-10-tappio Ruotsille ikäluokan kotikisoissa 2014.

Ei ole toki poissuljettua, etteikö valmentaja voisi toimia molemmissa rooleissa. Hyvä esimerkki on Karri Kivi, joka saavutti vuoden sisällä mestaruudet Ässissä ja nuorten maajoukkueessa.

Ensi vuonna Nuoria Leijonia käskyttää Jussi Ahokas, jota voi viime kevään poikien maailmanmestaruuden myötä pitää erinomaisena valintana. 

» Lähetä palautetta toimitukselle