Mielipide

Ranskalainen esiintyy edukseen

LIIGA / Kolumni
Yksi harvoista Lukon onnistujista lauantain ottelussa HIFK:ta vastaan oli nuori ranskalaislupaus Charles Bertrand. Laitahyökkääjällä näytti energiaa riittävän läpi ottelun. Syytä onkin, sillä muiden pelaajien tahkottua jo kymmenen ottelua pudotuspeleissä, lauantain kamppailu oli Bertrandille SM-liigassa vasta uran toinen pudotuspeli.

Ruuhkaa maalille tarjoaa Charles Bertrand.

Lukon A-junioreissa ja Kajaanin Hokissa kuluvan kauden pelannut Charles Bertrand on jääkiekkoilijana harvinaisuus. 20-vuotias ranskalainen on pelannut kotimaansa lisäksi Slovakian ja Itävallan juniorisarjoissa ennen Suomeen rantautumistaan. SM-liiga on kuitenkin nuorukaiselle vain välietappi. Mutta mikäs täällä ollessa?

– Täällä on mukavaa, Bertrand naurahtaa.

– Lähdin Ranskasta 16-vuotiaana ja pelasin monessa maassa ennen kuin tulin Suomeen. Yritän edetä askel kerrallaan ja saavuttaa oman parhaan tasoni. Sitä varten minun täytyy ensin kehittyä SM-liigassa.

Ranskalainen nostettiin Lukon edustusmiehistöön, kun raumalaisia uhkasi pelaajakato. Bertrand pelasi vasta uransa toisen ottelun SM-liigan pudotuspeleissä perjantaina. Toisin kuin monella muulla pelaajalla molemmissa leireissä, Bertrandilla luulisi riittävän virtaa vaikka muille jaettavaksi.

– Pudotuspelini A-junioreissa loppuivat kolme viikkoa sitten, kertoo Bertrand.

– Minulla on ollut aikaa levätä ja valmistautua. Kun valmentaja pyysi pelaamaan liigaan, olin täynnä energiaa. Tämä on uusi alku minulle. Olen antanut parastani koko kauden, joten tämä [liigassa pelaaminen] on minulle kuin palkinto.

A-junioreiden runkosarjassa Bertrand pelasi 39 ottelua, joissa hän keräsi huimat tehot 20+26. Mestiksessäkin 21 ottelun jälkeen pistesarake näytti lukemia 8+6. Hyppäys SM-liigaan on kuitenkin iso ja opittavaa on paljon.

– Tämä on uutta minulle. Nyt näen mitä on oikea jääkiekko. Nautin pelata HIFK:n kaltaista joukkuetta vastaan, kun tempo on niin kova. Minulla on hauskaa jäällä, nyt pitää vain tehdä kovaa töitä.

Lukko voitti välieräsarjan ensimmäisen ottelun pitkän kaavan kautta. Siinä ottelussa Bertrand ei vielä pelannut. Sen sijaan kahdessa edellisessä ottelussa hän on seurannut piikkipaikalta HIFK:n tulevan sarjassa Lukon rinnalle – ja ohi. Ranskalaisella on kuitenkin selkeä kuva, miten sarjan kulku saadaan käännettyä.

– Kun heitämme kiekon päätyyn ja pääsemme ensimmäisinä kiekkoon, pystymme dominoimaan peliä. Tarvitsemme vain lisää päättäväisyyttä. Enemmän laukauksia, ruuhkaa maalille – ja hieman lisää energiaa.

Keskiviikkoisen maratonottelun jälkeen peräänkuulutettiin nimenomaan energiaa. Sitä ei kummaltakaan joukkueelta silloin löytynyt. Pelitahti on ollut raastava, ja se on näkynyt myös jäällä. Bertrand ei ole kuitenkaan huolestunut.

– Pudotuspeleissä on normaalia olla väsynyt, Bertrand muistuttaa.

– Joukkuehenki on hyvä, ja jos pystymme kannustamaan toisiamme, saamme voittoihin tarvittavaa energiaa. Niin pääsemme takaisin mukaan tähän sarjaan. Me voimme tehdä sen. Me teemme sen.

» Lähetä palautetta toimitukselle