Saku Koivu ja Teemu Selänne ovat aiheellisesti tuominneet pelitahdin liian tiukaksi. Olympialaisissa mitalistit pelaavat kahdeksan peliä yhdessätoista päivässä. Kun myös NHL:n tahti helmikuussa on tiukka, mukana kisoissa on pelaajia, joiden helmikuun suunnitelmiin kuuluu yli 15 ottelua. Tämän päälle tulee matkustaminen Torinoon, sekä mahdolliset vieraspelimatkat Pohjois-Amerikassa. Palautumiselle jäävä aika on erittäin vähäinen.
Koska on oletettavaa, että NHL ei jatkossakaan halua pitää pidempää taukoa olympialaisten vuoksi, parannusta aikataulun tiukkuuteen pitää lähteä hakemaan pelijärjestelmästä. On aiheellista kysyä, onko pelijärjestelmä kunnossa, jos jatkopaikka tulee kun kaadetaan muutama joukkue puolivaloilla? Tshekki näyttää parasta esimerkkiä. Yhtä haastajaa vastaan voi pelata jopa ilman valoja, eikä jatkopaikasta vielä tarvitse kantaa huolta. Tärkeää on vain se, että puolivälierässä on pitkät päällä.
Helppo ja urheilullinen ratkaisu olisi tiputtaa pudotuspeleihin menevien joukkueiden määrä kahdeksasta neljään. Tällä järjestelmällä saataisiin alkusarjan peleille huomattavasti suurempi merkitys. Yksikään peli ei olisi merkityksetön ja haastajien rooli kiusantekijöinä korostuisi, olkoonkin että haastajien mahdollisuudet jatkopeleihin heikentyisivät.
On selvää, että jo yksi välipäivä lisää olisi äärimmäisen arvokas asia palautumisen ja väsymyksen torjunnan kannalta. Ja mikä NHL:n kannalta tärkeintä, kisataukoa ei edes tarvitsisi pidentää lepopäivän saamiseksi. Neljä pudotuspelijoukkuetta on tarpeeksi lajissa, jossa tavataan laskea seitsemän maan kuuluvan huippumaiden joukkoon. Nykyisellään pudotuspelipaikka on huippumaille lähempänä automaatiota kuin palkintoa.
Mikäli yksi välipäivä lisää ei riitä, voisi joukkuemäärää supistaa kahdella, jolloin alkusarjan pelimääräkin vähenisi yhdellä. Enempää joukkuemäärää ei saa supistaa. Haastajat ja heidän mukanaan tuomat yllätykset kuuluvat arvokisoihin. Yllätysten tuomasta mielenkiinnosta Sveitsi ja Latvia ovat antaneet hienot näytteet Torinossa.
