Mielipide

Pois puheet heittopussista, Ketterä on enemmän kuin valmis Mestikseen

MESTIS / Kolumni
Konkurssiin menneen Hokin sarjapaikan perinyt Ketterä on alkavalla kaudella Mestis-kartan uusin tulokas. Imatralaisten satsaukset kahtena viime vuotena ovat valmistaneet huolellisesti seuraa Mestistä ja sen vaatimuksia varten.

15 kautta Suomi-sarjaa tahkonnut Ketterä aloittaa seurahistoriansa ensimmäisen kautensa Mestiksessä. Seuran tie Mestikseen kulki kuitenkin muutaman mutkan kautta, ja viime keväänä sen unelma paikasta sarjaporrasta ylempänä oli kariutua jo toista kertaa peräkkäin.

Vuotta aiemmin, keväällä 2016, usean laihan vuoden jälkeen sarjanousuun panostanut Ketterä hävisi Suomi-sarjan loppuottelussa runkosarjassa neljänneksi sijoittuneelle IPK:lle. Suora paikka Mestikseen ei avautunut, mutta unelma Mestiksestä säilyi, sillä joukkue matkasi nousukarsintaan RoKia vastaan.

Ensimmäinen nousuyritys ei kuitenkaan jättänyt jälkipolville kerrottavaa ja imatralaiset palasivat Suomi-sarjaan murskatappiot niskassaan. Kaudella 2016-17 joukkue oli runkosarjassa aiempaakin ylivoimaisempi ja lähti kevään nousukarsintaan kovat piipussa.

Se ei kuitenkaan voittanut päävastustajiaan Hokkia ja IPK:ta, joten kolmas sija ja viivan alle jääminen Mestiksen karsintasarjassa tarkoitti jälleen tuttua kohtaloa.

Takaportti sarjanousulle raottui kuitenkin nopeasti, kun talousvaikeuksien kierteeseen ajautunut Hokki jäi ilman Mestis-lisenssiä. Suomi-sarjaseuroista Ketterä oli lopulta selkeästi realistisin vaihtoehto nousijaksi, olihan se jalostanut toimintatapaansa entistä ammattimaisemmaksi ja panostanut laajasti sarjanousuun kahden vuoden ajan.

Ketterän sopeutuminen Mestikseen käyneekin kivuttomasti niin pelaajamateriaalin kuin talouspuolen kannalta. Alkavaan kauteen lähdettäessä imatralaiset ovat jo samalla viivalla yhdessä LeKin, RoKin ja IPK:n kanssa.

Joukkueen hyökkäysosasto kilpailee tasaväkisesti myös Peliittojen ja KeuPan kanssa. Kahdeksan parhaan joukkoon pääsy ei suinkaan ole utopistinen tavoite, sillä selkeää jakoa sarjanousijan ja muiden, viimeisistä pudotuspelipaikoista taistelevien joukkueiden väliin on melko hankala muodostaa.

Hyökkäyksen kärki on Ketterällä yllättävän hyvin teroitettu. Jesse Juntheikki, Tomi Iso-Mustajärvi, Santeri Vuoti ja Joona Jääskeläinen ovat hyökkääjiä, jotka olisivat myös monessa muussa joukkueessa tulosyksikön pelaajien joukossa.

Rudolfs Maslovskis ja Jere Laine tuovat tulitukea, joten imatralaiset saavat lopulta kaksi varsin kilpailukykyistä kärkiketjua. Maalivahtiosastolla Jere Myllyniemi ja Santeri Lipiäinen muodostavat kaksikon, jolla yltää parhaimmillaan pudotuspeleihin.

Ketterän isoin kipukohta liittyy joukkueen puolustukseen, jossa imatralaiset jäävät jälkeen tärkeimpiin kilpakumppaneihinsa nähden. Alakerran vaihtuvuus oli vähäistä, mutta puolustajien taso tippuu nopeasti Sameli Ventelän ja Jarno Lippojoen jälkeen.

Tämä asettaa rajoitteita erityisesti kiekollisen pelaamisen toteutukselle, ja sitä kompensoidakseen päävalmentaja Matias Lehtosen on onnistuttuva pelitavallisissa valinnoissaan.

Heittopussin status ei kuitenkaan lankea Ketterän ylle. Viime vuosina se on pyrkinyt nostamaan harjoittelun ja pelaamisen tasonsa lähelle Mestistä.

Viimeisistä pudotuspelipaikoista kamppailevien joukkueiden joukkoon liittyykin nyt myös Ketterä, vaikka kyynärpäitä käyttäen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös