Pettikö Kärppien pokka?

Kärpät vahvisti hankkineensa Ruotsin maajoukkueessakin esiintyneen Johan Backlundin kärppämaalille. Pettikö Kärppien pokka?

Kärppien maalivahtitilanne nähtiin ennen kauden alkua monissa ennakkoarvioissa joukkueen suurimpana kompastuskivenä. Viime kauden jälkeen Hannu Aravirta toi vahvasti esiin tarpeen hankkia joukkueeseen ykkösmaalivahti. Muutamaa viikkoa myöhemmin Kärpät allekirjoitti sopimuksen Iiro Tarkin kanssa.

Tarkki kuitenkin katosi kuviosta nopeasti ja Ville Hostikka sai kauan kaipaamansa ykkösmaalivahdin vastuun. Hostikka kantoi vastuunsa miehekäästi ollen alkusyksyn parhaimpia liigavahteja. Hostikka pelasi SM-liigan vahdeista eniten, eikä kakkosmaalivahti Tomi Karhuselle herunut peliaikaa. Tämä herätti kummastusta.

– Halusimme antaa Hostikalle luottamuksen, eikä haluttu ottaa sitä pois, Aravirta kommentoi viikko sitten alkukauden maalivahtipeluutusta.

Lopulta Karhunenkin sai näyttöpaikkansa – tosin pakon sanelemana, kun Hostikka loukkaantui. Karhunen ei olisi voinut parempia näyttöjä antaa, sillä kauden ensimmäisestä liigaottelusta saaliina oli nollapeli Jokereita vastaan. Joulun jälkeen Karhunen on auttanut Kärpät kauden pisimpään voittoputkeen.

Kahden maalivahdin takaa löytyy vielä varamiehenä Petteri Similä, jonka Kärpät pelasti Kiekko-Laserin raunioista.

Näiden kolmen maalivahdin seuraksi Kärpät hankki nyt tällä kaudella puolitoista ottelua pelanneen 30-vuotiaan Johan Backlundin. Viime kaudella AHL:ssä pelannut ruotsalainen torjui kiekkoja 89% torjuntaprosentilla. Backlund on kaikkea muuta kuin pomminvarma hankinta. Loukkaantumisesta vasta toipuneen ja pitkään pelaamatta olleen Backlundin viime kausi ei ollut uran parhaimpia.


Ville Hostikka saa haastajan Ruotsista.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Mitähän Ville Hostikka ja Tomi Karhunen ajattelevat tällä hetkellä? Hostikan mieleen palaavat ehkä Aravirran sanat kesältä ”Ville, tää on sun vuosi!”. Ehkä Aravirta tarkoitti juuri päättynyttä vuotta 2011. Kuluva vuosi saattaa olla jonkun muun.

Tomi Karhusen ajatukset lienee vieläkin synkemmät. Kärppäkasvatti on pelannut joukkueelle kauden pisimmän voittoputken ja näyttänyt närhen munat kaikille epäilijöilleen. Ensi viikolla Karhunen joutuu miettimään tosissaan pääseekö pelaamaan jatkossa ylipäätään missään.

Kärpät on päästänyt liigassa kolmanneksi vähiten maaleja. Backlundin hankintaa on vaikea ymmärtää juuri nyt, kun maalivahtiosasto on joukkueen vahvin osa-alue yhdessä puolustuksen kanssa. Ennen kauden alkua ja vielä alkukaudestakin hankinta olisi ollut helpompi ymmärtää, mutta nyt Karhunen on näytöillään ansainnut kakkosmaalivahdin paikan. Mikäli Ville Hostikan vamma on julkisuuteen ilmoitettua vakavampi, Backlundin hankinnan ymmärtää toki paljon paremmin. Mutta näin tuskin on, sillä Hostikka oli jo torstaina Kärppien luukkuvahtina Turussa ja seura kertoo miehen olevan pelikuntoinen.

Maalivahdin sijaan Kärpät kaipaisi maalintekijää.

Pettikö Kärppien pokka? Eikö Hostikkaan ollut täydellistä luottoa? Kärpät on ennenkin uskaltanut lähteä kevääseen tilanteessa, jossa media toitotti Kärppien kaatuvan pudotuspeleissä kokemattomaan maalivahtiin. Kausi oli 2006–2007 ja maalivahti Tuomas Tarkki. Saldona kymmenestä pudotuspelistä yhtä monta voittoa ja Suomen mestaruus. Miksei nyt uskallettu luottaa veskariin, jonka kanssa on tehty töitä jo yli vuosi menestyksekäästi?

Kun Ruotsin maajoukkuemaalivahti torjui viimeksi kärppämaalilla, ei kaikki mennyt aivan putkeen. Kaikki varmasti muistavat Peter Åslinin? Kärppien kannalta sopii toivoa asioiden sujuvan paremmin tällä kertaa.

Lue myös

Mikael Ruohomaa - lopettamisen partaalta olympiajoukkueen porteille

LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | 17.12.2017 12:00
Mikael Ruohomaa ehti jo jättää jääkiekon kertaalleen kokonaan. Nyt, 29-vuotiaana, hän on kuitenkin noussut maajoukkuetason pelaajaksi. Millaisesta miehestä on oikein kyse? lue lisää

Mikko Niemelä jatkaa Kärpissä

LIIGA | 9.12.2017 20:52
Puolustaja Mikko Niemelä on solminut jatkosopimuksen Kärppien kanssa. Niemelän sopimus kattaa tulevan kauden. lue lisää

Veini Vehviläiselle jatkosopimus Kärppiin

LIIGA | 9.12.2017 18:49
Veini Vehviläinen on tehnyt jatkosopimuksen nykyisen seuransa Oulun Kärppien kanssa. Uusi sopimus päättyy kauteen 2019-2020. lue lisää

HIFK:n päätöserän nousu ei riittänyt - Kärpille jatkoaikavoitto ulkoilmaottelussa

LIIGA | 5.12.2017 23:11
Tiistai-iltana Helsingin Kaisaniemessä HIFK ja Kärpät kohtasivat ulkoilmaottelussa. Ottelu oli monivaiheinen, ja kotijoukkueelta nähtiin hieno nousu. Lopulta Kärpät otti voiton jatkoajalla lukemin 4−3. lue lisää

Bäckström torjuu HIFK:n maalilla - Kärppien kokoonpanossa pieni muutos

LIIGA | 5.12.2017 13:02
HIFK ja Kärpät kohtaavat tiistai-iltana ulkoilmaottelussa Helsingin Kaisaniemessä. Kotijoukkueen maalilla pelaa lauantaina Mikkelissä nollapelin torjunut Niklas Bäckström. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Tomi Karhunen

Red Star Kunlun #33 L mv
s. 1989 Oulu
179CM / 79KG