Kevättalvi 2001. Lukon kultakypärä Pasi Saarela taklaa Ässien kultakypärä Jari Korpisaloa keskialueella pelin loppuhetkillä. Saarela suihkuun, Korpisalo viedään keskisormi pystyssä paareilla pois jäältä. Yleisö mylvii. Saatanan suippokorva.
Monelle Ässien ja Lukon kannattajille löytyy erinäisiä muistoja kauempaakin historiasta. Värikkäitä ja kiistanalaisia muistoja. Häpeällisiäkin. Kukaan tuskin tunnustaa muistavansa kevään 2009 playout-pelejä, saati tunnustaa käyneensä katsomassa pelit paikan päällä. Häpeän sijaan menestystä ei Satakunnassa ole nähty kuin rajallisesti.
Menestys aiheuttaa kateutta ja voittamisen halu lisääntyy kaukalossa, jos vastustaja on menestynyt paremmin. Ässien hopeakevät vuonna 2006 tavallaan ylläpiti Lukon halua päihittää paikallisvastustaja, keinolla minä hyvänsä. Siksi Mika Toivola hankittiin Lukkoon valmentamaan. V-koodi oli enemmän tai vähemmän käytössä. Vastapuolella pelasi muuan Matt Nickerson. Peleissä riitti viihdettä ja jälkipeleissä parran pärinää. Ihanaa. Nasulia.
Toivolan kiekko ei vienyt Lukkoa edes puolivälieriin. Ässillä meni huonommin. Mutta paikallispeleissä ja ennen kaikkea Pitsiturnauksessa oli hauskaa, hei! Rauli Urama otti Toivolan paikan kahden kauden jälkeen, ja ensimmäinen kausi päättyi juuri playout-sarjaan Ässiä vastaan. Koska joukkueet koskettivat yhdessä pohjaa, eikä länsirannikolla ole nähty oikeaa menestystä vuosikymmeniin, on toisen päihittämisestä tullut vähemmän tärkeää. Vähemmän kiihottavaa. Ainakin organisaatioille.
Mikä Satakunnassa on sitten muuttunut? Viime kausina paikallispelit ovat olleet intensiivisen jääkiekkotapahtuman ystäville vähemmän mielenkiintoisia. Läpsyttelyä. Suorastaan lapsiystävällistä jääkiekkoa. Pitsiturnauksessakin nähtiin elokuussa pohjanoteeraus, kun odotettu aamuinen paikalliskamppailu lässähti kasaan Lukon valmennuksen asettaman tappelukiellon takia.
Ovatko raumalaiset liian eurajokelaisia nykyään? Onko Ässät jotain muuta kuin porilaista hulluutta? Syksyllä 2008 nähtiin vielä tunnetta, jota ei voi järjellä selittää. Pasi Peltonen toki oli puhtaasti porilainen hullu. Marko Kivenmäki oli TPS-kasvatti, ryntäysjäähyjä (!) saanut Markku Tähtinen oli pelannut useamman kauden Lukossa. Saarelakin on laitilalainen. Nyrkkejä heiluttelivat enimmäkseen ulkomaalaisvahvistukset, jotka jostain kumman syystä ymmärsivät loistavasti paikalliskamppailun ideologian.
Korpisalokin oli Hesasta.
Lauantain pelissä ässäpaidassa luistelee moni Lukko-taustainen pelaaja ja monien nykylukkolaisen kavereita. Ollaanko kavereita? Onko meillä kliffaa? Vai pelataanko jääkiekkoa ja kätellään sitten vasta?
Jos haluan nähdä virkamieskiekkoilua, menen JYP-SaiPa-otteluun. Kun haluan nähdä intensiivisen jääkiekko-ottelun, jossa sattuu ja tapahtuu, menen mielelläni Raumalle tai jopa Poriin katsomaan peliä. Raumalla katsomossa eletään tunteella paremmin kuin koskaan, joten miksi ei kaukalossakin?
Kenties Lukolla ja Ässillä on nykyään muitakin tavoitteita kuin toistensa päihittäminen ja Pitsiturnauksen voittaminen. Sehän on hienoa. Ei se silti saa sitoa tunteita pelistä.
Antakaa tunteelle mahdollisuus!
