Mielipide

Pavol Demitra – Slovakian jääkiekon sielu

MAAJOUKKUE / Kolumni
Varhain keskiviikkoiltana Suomen aikaa päättyi yksi kansainvälisen jääkiekon hienoimmista menestystarinoista, kun Pavol Demitra sai surmansa lento-onnettomuudessa.

Vuonna 1974 Dubnicassa syntynyt Pavol Demitra oli kiistämättä yksi slovakialaisen jääkiekkoilun suurimmista ikoneista. Hän oli esikuva, jota moni pikkupoika katsoi kunnioituksella ylöspäin. Kotimaassaan hän oli samassa kastissa Peter Stastnyn ja Peter Bondran kaltaisten legendojen kanssa. Demitra oli yksi Slovakian kultaisen sukupolven johtavista pelaajista.

– Hän veti ihmisiä puoleensa, missä tahansa liikkuikin. Hän oli mahtava ystävä ja hieno joukkuetoveri. Hän oli juuri se ihmisiä yhdistävä persoona. Tämä on todella kauheaa. Hän oli pidetty ja arvostettu persoona jokaisessa joukkueessa, missä hän pelasi, Demitran agentti Matt Keator kertoi Minnesota Star Tribune-lehden haastattelussa.

Nuorelle Demitralle jääkiekko oli alusta lähtien ykköslaji. Hän pelasi myös jalkapalloa, mutta valitsi 15-vuotiaana jääkiekon, koska rakasti lajia niin paljon. Demitra pelasi yhden kauden kotikaupunkinsa edustusjoukkueessa, minkä jälkeen tie vei tuolloin Tsekkoslovakian pääsarjassa pelanneeseen Dukla Trenciniin. Keväällä 1993 Demitran taidot noteerattiin myös NHL-piireissä, ja Ottawa Senators varasi nuorukaisen samana kesänä yhdeksännellä kierroksella.

Demitran NHL-ura käynnistyi Ottawassa jo seuraavana syksynä, mutta nuorukainen vietti valtaosan ajasta farmissa. Muutos parempaan tuli kuitenkin vuonna 1996, kun hänet kaupattiin St. Louis Bluesiin. St. Louisissa Demitrasta tuli nopeasti yksi joukkueen profiilipelaajista. Hän iski kolmena kautena yli 35 maalia ja hänet valittiin liigan tähdistöotteluun kolme kertaa. Demitra on edelleen St. Louis Bluesin kaikkien aikojen viidenneksi paras pistemies tehtyään 494 ottelussa huimat 493 tehopistettä. Vuonna 2000 Demitra voitti Lady Byng Trophyn liigan herrasmiespelaajana.

– Pavel oli kuin veli minulle, en voi uskoa että hän on poissa. Tämä on kamala päivä jääkiekolle, St. Louisissa Demitran kanssa pelannut Keith Tkachuk totesi seuran verkkosivuilla.

Työsulkukauden 2004–2005 Demitra kiekkoili kotimaassaan Slovakiassa, seuranaan vanha tuttu HC Dukla Trencin. 54 ottelussa mies nakutti kovat tehot 28+54=82.


Pavol Demitra oli yksi Slovakian jääkiekkoilun suurista nimistä.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Työsulun päätyttyä Demitra palasi takaisin NHL:ään tehtyään kolmivuotisen sopimuksen Los Angeles Kingsin kanssa. Kovista tehoista huolimatta loukkaantumiset varjostivat kautta ja aika Los Angelesissä jäi lopulta vain yhden kauden mittaiseksi. Kesällä 2006 Kings kauppasi Demitran Minnesota Wildiin, jossa hän sai vierelleen maanmiehensä Marian Gaborikin. Kaksikko löysi nopeasti yhteisen sävelen niin kaukalossa, kuin sen ulkopuolellakin.

– Olit yksi parhaista ystävistäni sekä jäällä että sen ulkopuolella. Tulemme kaipaamaan sinua kovasti, surun murtama Gaborik viestitti yhteisöpalvelu Twitterissä.

Demitra vietti Minnesotassa kaksi kautta ja oli molemmilla kausilla yksi joukkueensa tehokkaimmista pelaajista. Ensimmäinen kausi tuotti 64 tehopistettä 71 ottelussa ja toinenkin kausi tehot 15+39=54.

Vuonna 2008 Demitra solmi viimeisen NHL-sopimuksensa, kun hän siirtyi Vancouver Canucksin riveihin. Olkapäävamma sotki kuitenkin hyvin alkaneen kauden 2008–2009 ja piti hänet sivussa myös valtaosasta seuraavaa kautta, kaudella 2009–2010 Demitralle kertyi vain 28 ottelua. NHL-kaukalot jäivät keväällä 2010 ja Demitra siirtyi KHL:ään Lokomotiv Jaroslavlin riveihin, jossa hän takoi ensimmäisellä ja viimeiseksi jääneellä kaudellaan 54 ottelussa tehot 18+43=61.

Myös maajoukkueessa Demitra kuului koko uransa ajan runkopelaajien joukkoon. Hän oli aina käytettävissä, kun kutsu kävi, eivätkä loukkaantumisetkaan estäneet kisamatkaa. Demitra pelasi urallaan kolmet olympiakisat ja viidet MM-kisat, sekä kaksi World Cupia. Hän saavutti MM-pronssia Helsingin kisoissa 2003. Hänen maajoukkueuransa päättyi kotikisoihin 2011, joissa Suomi voitti maailmanmestaruuden. Demitran viimeiseksi viralliseksi otteluksi jäi ottelu Tanskaa vastaan. Hänen viimeinen tehopisteensä tuli ottelussa Suomea vastaan.

Neljä kuukautta myöhemmin Pavol Demitra on poissa, mutta hänen peliesityksensä eivät unohdu.

Lähteet: NHL.com, Minnesota Star Tribune, blues.nhl.com, Twitter.com

» Lähetä palautetta toimitukselle