Mielipide

Paniikki pois, Tapolan Tappara selviytynyt pahemmistakin paikoista

LIIGA / Kolumni
Hallitseva mestari ja runkosarjan voittaja Tappara on tappiolla puolivälieräsarjassa Ilvestä vastaan. Tilanne ei ole sen paremmin toivottu kuin toivotonkaan. Jussi Tapola on ennenkin johdattanut joukkonsa tukalasta tilanteesta voittoon.

Kaksi hävittyä kotiottelua, kolmessa ottelussa viisi tehtyä maalia, kärkihyökkääjät kiikaritehoilla. Tapparan pudotuspelitaival ei ole alkanut odotetusti.

Ilves onkin ottanut henkisen kuristusotteen paikallisvastustajastaan. Tapparan peli on ollut valovuosien päässä siitä huipputasosta, mitä runkosarjassa parhaimmillaan nähtiin. Ilves on ollut Tapparaa edellä sekä yksilötasolla että viisikkopelaamisessa.

Ilmiömäisesti pelannut maalivahti Antti Lehtonen on kruunannut Ilveksen upean pudotuspelikevään.

Tappara-leirissä tilanne vaikuttaa huolestuttavalta, mutta paniikkiin ei ole aihetta.

Jussi Tapolan valmennuksessa Tappara on ennenkin noussut kanveesista ylös ja tyrmännyt vastustajansa. Viime kevään finaaleissa kirvesrinnat hävisivät kaksi ensimmäistä Helsingin-ottelua murskalukemin tekemättä itse maaliakaan.

Mutta kuka sellaista muistaa, kun kuudennen pelin jälkeen joukkue sai nostella Kanada-maljaa?

Ensimmäisenä Tapolan pudotuspelikeväänä 2014-15 Tappara oli välierissä 1-3-tappiolla Lukkoa vastaan, mutta voitti loput kolme peliä ja eteni finaaleihin. Tämän kauden runkosarjassa Tappara nousi lukuisia kertoja takaa-ajoasemasta voittoon, joten tämän hetken tilanteessa ei ole mitään uutta.

On vain ajan kysymys, koska Tappara aloittaa kirinsä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös