Samalla Lukko saavutti myös virallisen tavoitteensa kirjaimelleen. Runkosarjassa Lukko sijoittui neljänneksi, kun tavoite oli kuuden sakkiin. Pudotuspeleissä tavoite oli välieriin, mikä varmistui puolivälierien KalPa-voitolla. Helsingin IFK oli välierissä suvereeni, joten Jyväskylästä haettu pronssi varmasti lämmittää.
Lukko oli kuopiolaisia vastaan käytyä sarjaa jo voitoin 0-2 häviöllä, mutta usko, onni ja puserrus riitti niukkaan, mutta ansaittuun ottelusarjavoittoon. Tiukka ja tiivis sarja täytti kettumassuja sen verran, että IFK päästiin yllättämään vain kertaalleen, avausottelussa. Puolivälierien voiton jälkeen joukkueesta oli havaittavissa selkeä huojentuneisuus, jota ei tällä kertaa saatu käännettyä eduksi.
Kolmatta kautta Lukkoa luotsannut oman kylän poika Rauli Urama oli välieräpaikasta selkeästi helpottunut, mutta katse pysyi tiukasti maalissa. Purkkaa jauhavat kasvot olivat iloiset, mutta päättäväiset. IFK kuitenkin jyräsi Lukon yli ansaitusti, lopulta aina mestaruuteen asti. Niin kuin TPS:kin viime kaudella.
Uraman ja kaikkien raumalaishenkisten iloksi kauden päätös oli onnellisehko, vaikka tämän jutun rakenne onkin kasattu jo ennen pronssiottelua. Monille riitti paikka välierissä. Joukkueelle, jolle endogeniana on vuosien saatossa ajautunut epäonnistujan osa, oli voitto puolivälieristä elintärkeä. Myös kannattajille pronssimitali oli 2000-luvun uskonpalautus.
Paketti kasassa, peli-ilme hukassa
Raumalla on vuosikaudet totuttu nousemaan ja kaatumaan maalivahtien mukana. Kauden aikana esitetty iloinen hyökkäyspeli oli miellyttävää katseltavaa, mutta peräpään vuotaessa tulokset pysyivät vaativien raumalaisten mielessä vaatimattomina. Vaikka lähes koko kausi vierähtikin kuuden kärjessä, vaipuivat pessimistiset satakuntalaiset välillä murheen alhoon.
Ykkösvahdiksi kaavailtu Miika Wiikman joutui Raumalla ylitsepääsemättömien paineiden alle. Muutaman katastrofaalisen pelin jälkeen muuten varsin pätevä vahti oli lopulta lähes pakotettu siirtymään Raumalta, ja mies lähtikin lopulta Ilvekseen. Lukko palkkasi maalin suulle kokeneen Mika Norosen.
Ykkösmaalivahtiputkessa, ehkä, ollut nuori Antti Raanta otti tämän epäluottamuslauseena ja kirjoitti sopimuksen verivihollisen Porin Ässien kanssa.
Norosen myötä Lukko rauhoittui ja yltiöpäinen hyökkääminen unohtui. 175 tehtyä maalia on hyvä suoritus, mutta päästetyt 157 ei ole. Mutta mikä tärkeintä, joukkue alkoi jälleen luottaa maalivahtiinsa, esimerkiksi alivoimalla nelikko ei juossut enää jokaisen kiekon perässä laukausta peläten. Varovainen toivo jopa mitaleista alkoi viritä.
Viime kaudella toimitusjohtaja Timo Rajala, pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo ja Urama tekivät päätöksen, että joukkue pidetään mahdollisimman kasassa. Maalivahtia ja muutamaa täsmähankintaa lukuun ottamatta nippu säilyi lähes muuttumattomana. Perttu Lindgrenkin tuli entuudestaan tuttuna miehenä joukkueeseen.
Pelaajaruletti pyöri varsin maltillisesti, vaikka etenkin peräpää huusi yhtä profiilipakkia. Angel Krstevin hankintakin KHL:stä kaatui miehen terveyteen. Nolan Prattista ei ollut kantamaan peräpäässä ison isännän vastuuta.
Aaron Brocklehurst päästettiin Pelicansiin, Juuso Rajala TPS:ään ja Kim Nabb Vaasaan. Jussi Pernaan sopimus purettiin ja Aleksei Shirokovin latvialaisranskalainen visiitti jäi lyhyeksi.
Menestyspakko, hitit ja hudit
Lähes pakoksi prässääntynyt menestyspaine näkyi runkosarjassa. Itseluottamuksen ja peli-ilon ollessa kohdillaan Lukko takoi Lindgrenin johdolla kiekon nirsoimpiakin esteetikoita tyydyttäviä osumia, mutta seuraavassa matsissa taululla saattoi komeilla pyöreä nolla.
Lukko ei hävinnyt kahta ottelua enempää peräkkäin, mutta paradoksaalisesti tämä fakta ei implikoikaan tasaisuudesta. Rauman Lukko tarjosi kannattajilleen avioliittolupauksen mukaisesti niin myötä- kuin vastamäkiäkin. Usko oli kovilla.
Kovissa paineissa Urama onnistui kuitenkin taikomaan viimeisen puristuksen esiin. Jakub Petruzalekin kaksi maalia KalPan verkkoon joukkueiden kolmannessa kohtaamisessa oli koko kauden lopputuleman kannalta kriittinen piste. Runkosarjan samanlainen momentum oli Norosen kaappaaminen tolppien väliin.
Urama osoitti myös kasvaneensa valmentajana. Reagoiminen pelin sisällä oli tavanomaista vahvempaa: ketjuja sekoitettiin, taktiikkaa muutettiin ja ukkoja penkitettiin. Joidenkin kohdalla siima oli tosin pidempi kuin toisten: loukkaantumisestaan toipuva Jarkko Kauvosaari sai pelata itsensä kuntoon, kun taas kauden pienehkö raumalaispettymys Eero Elo istahti helposti penkin puolelle.
Nuoria yritettiin ajaa sisään maltillisesti. Charles Bertrand ja Aki Kangasmäki pääsivät haistelemaan liigatuulia esiintyen lupauksia herättävästi. Pettymyspuolelle menee Olli Palola, jolta tuntuu jäävän Raumalla viimeinen askel ottamatta. Loukkaantumisista kärsinyt Nico Aaltonen profiloitui alivoimaspesialistiksi, mutta muuten häneen pätee samat sanat kuin Palolaan edellä.
Myös Samuli Kivimäen läpilyönti jäi tekemättä, ja Janne Keräsen suunnitelmat sekoitti polvivamma. Laituriosastolta Lukolta löytyi laadukkaita vaihtoehtoja mm. Petruzalekin ja Justin Morrisonin muodossa, mutta Lauri Tukonen ikuisine selkävaivoineen on arvaamaton kortti. Sisukkaasti selkä tohjona pelannut Tukonen olisi terveenä tärkeä palanen laituripalapelissä.
Rauman kokoinen pieni paikkakunta pienenee entisestään, mikäli pelit eivät suju. Varsinkin oman kylän pojat ovat alituiseen yleisön hampaissa. Siksi onkin positiivista, että Otto Honkaheimosta on sukeutunut joukkueen henkinen johtaja. Puolustajien pelillinen johtajuus menee joko Harri Tikkaselle tai loppukaudesta petranneelle Teemu Aallolle.
Honkaheimon tapaus oli iloinen sattuma sikälikin, kun Tomi Pettisen toipuminen silmävammasta ja ranneleikkauksesta ei edennyt toivotunlaisesti. Hieno ja rauhallinen mies pelasi huomattavasti alle tasonsa, ja paikoin Urama joutui jopa pitämään kapteenin katsomon puolella, kun parempia vaihtoehtoja löytyi kuusi kappaletta.
Yksi näistä kuudesta oli Ilveksestä tullut Mikko Kuukka. Isoon rooliin aseteltu Kuukka ei vielä aivan täysin onnistunut; itse asiassa hänessä on nähtävissä lukkopuolustuksen koko kuva. Välillä hämeenkyröläinen esitti kovaa peruspeliä oivaltavilla avauksilla ryyditettynä, välillä mies kulki yksin yössä vaeltaen turhat jäähyt mielessään.
Tule meille johtajaksi, valtiaaksi, keisariksi
Lukko-juna puksuttaa aikataulussa, mutta panokset kovenevat kausi kaudelta. Seuraavan kauden tavoite on alkuperäisen suunnitelman mukaan mestaruus. Harppaus välierätappiosta finaalisarjan voittoon on pitkä, varsinkin kun huolella kasattu hyökkäyspään runko rakoilee pahasti.
Usko, toivo ja voittamisen kulttuuri palautuu Raumalle pienin askelin. Kuvat Jyväskylässä juhlivista pelaajista ja faneista eivät pienennä halua pelata Lukossa ja Lukolle. Pettyneeltä JYPiltä puolustettu pronssi oli tärkeä voitto raumalaiselle kiekkoilulle: kausi päättyi voittoon mutta nälkää jäi.
Muun Suomen naureskelu saatiin myös kesäksi rauhoitettua. Raumallakin on mahdollisuus menestyä ja kasvaa. Lindgren palasi AHL:stä voittamaan Lukon paidassa pistepörssin, johon kykeni viimeksi Juha Riihijärvi 90-luvulla. Rauma ei ole pelaajien hautausmaa, sillä on muistettava, että Lindgrenkin on vasta 23-vuotias, Tukonen 24, Kivimäki 22 jne.
Ensi kaudeksi Lukko ei kykene pitämään kokoonpanomuutoksia viime kauden tasolla. Esimerkiksi kaikki kovia tehoja takoneet ulkomaalaiset karistavat Rauman tomut jaloistaan. Puolestaan maalivahti- ja puolustusosaaminen on pääpiirteittäin turvattu ensi kaudeksikin. Valmennuspuolella luvassa on muutoksia, joiden hienovaraisuus on vielä arvauksen asteella.
Tasaisin askelin eteenpäin mennyt organisaatio kaipaa autoritääristä ja jämäkkää johtajaa. Näkyvä vastuu on jaettava keulakuvalle, joka keväisin joko kivitetään tai ikuistetaan patsaaksi Rauman torille.
Hankintalistalle on monin suin vaadittu urheilutoimenjohtajaa. Suomen kokoisessa maassa tehtävä on helpommin vaadittu kuin suoritettu. Allekirjoittanut olisi hommannut kalifiksi kalifin paikalle Pekka Rautakallion, sillä maitonaamaiset kasaribisneshait jyrätään raumalaisessa ilmapiirissä jään rakoon.
Viime kauden mahalaskun myötä toivoin Lukon palaavan mitalikantaan, mikä pronssin muodossa toteutuikin. Ensi kaudella on suoritettava ratkaiseva etappi, ja voitettava välieräsarja sitten kevään 1988. Kentällä ja kabineteissa tarvitaan johtajaa.
