Mielipide

Pärnänen: Naiset ovat urheilussa miehiä huonompia, mutta edetäänpä nyt tasa-arvokeskustelussa uudelle tasolle

MAAJOUKKUE / Kolumni

Isossa-Britanniassa valittiin eilen Vuoden urheilupersoona. 12 ehdokkaasta kolmasosa on naisia. He saivat yhteensä kahdeksan prosenttia äänistä ja sijoittuivat sijoille 9–12.

Sukupuolinen tasa-arvo on ollut Suomessa viime päivien urheilukeskustelun ykkösaihe. Käydäänpä läpi syyt, miksi naiset ovat urheilussa miehiä vaatimattomammassa asemassa:

– Naiset ovat miehiä vaatimattomammassa asemassa maapallolla. Ovat aina olleet. Miehet ovat ottaneet ja pitäneet valta-asemansa väkivallalla ja itsekkyydellä. Suomessa seikka näkyy esimerkiksi keskiansioissa ja vapaa-ajan määrässä (naiset kantavat tutkitusti miehiä suuremman vastuun kodin- ja lastenhoidosta).

– Naiset ovat useimmissa urheilulajeissa huonompia kuin miehet. Urheileminen on ennen kaikkea fyysistä toimintaa ja naiset ovat keskimäärin miehiä fyysisesti heikompia. Se vähentää viihdearvoa eritoten joukkuepalloiluissa, joissa viihdeaspekti syntyy osittain temposta ja yksittäisistä urheilullisista suorituksista. Yksilölajeissa asia ei ole niin merkittävä, koska niissä kilvoittelun jännite muodostuu ennen kaikkea yksilö vastaan yksilö -rallista tai tekniikkapisteiden ansaitsemisesta, eikä kokonaisuuden seuraamisesta. Jos seuraisimme naisten jääkiekko-ottelussa pelkästään tasaväkisten oikean laitahyökkääjän ja vasemman puolustajan keskinäistä otatusta, viihdyttävyys tulisi eri lähtökohdasta kuin kahden joukkueen kohtaamisen seuraamisessa. Viihdyttävyysdynamiikkoja on erilaisia. Siksi esimerkiksi yleisurheilun Kalevan kisojen miesten juoksukilpailujen seuraaminen on viihdyttävämpää kuin miesten jääkiekon Suomi-sarja-ottelun seuraaminen, vaikka kummankin urheilullinen taso on globaalissa vertailussa matala. Naispuolisten joukkuepalloilijoiden urheilullisuus kuitenkin kehittyy jatkuvasti ammattilaisuuden lisääntyessä.

– Miehet ovat historian saatossa muovanneet huippu-urheilusta omaa periferiaansa. Englannissa kiellettiin aikanaan naisten jalkapalloilu kansallisen lajiliiton stadioneilla, moottoriurheilumoguli Bernie Ecclestone kielsi Taru Rinteen pääsyn ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruussarjaan, eikä siitä kauan ole, kun Kansainvälinen hiihtoliitto vasta aloitti naisten mäkihypyn maailmancupin. Saudi-Arabiassa naiset eivät pääse katsomaan urheilua paikan päälle. Esimerkkejä riittää.

– On tutkittu, että urheileminen ja urheilun seuraaminen kiinnostavat naisia tilastollisesti vähemmän kuin miehiä. Miehet ovat geneettisesti keskimäärin kilpailuhenkisempiä.

Ilmiö on iäkäs ja monimutkainen. Noiden seikkojen ristiintaulukoinnista se syntyy. Naisilla on urheilussa rahaa, valtaa ja kiinnostusarvoa vähemmän kuin miehillä.

Yritetään nyt päästä seuraavalle tasolle. Millä keinoilla naisten harjoittama huippu-urheilu voisi yleistyä ja nousta edellytyksiltään lähemmäs miespuolista huippu-urheilua? Ensimmäisenä jätetään pohdinnasta pois julkinen raha, koska sen varassa roikkumalla huippu-urheilu ei koskaan kehity mihinkään. Lisäksi keskitytään nyt Suomeen ja käytetään esimerkkinä jääkiekkoa.

Olennaisinta on raha. Raha tuo valtaa ja mahdollisuuksia. Ylipäätään naiset ja tytöt ovat jääkiekolle ylivoimaisesti suurin hyödyntämätön markkina. Kun Jääkiekkoliitto etsii lisää lisenssimaksujen maksajia ja seurat jäsenmaksujen sekä pääsylippujen maksajia, feminiinit ovat käymätön korpimaa. Lisenssipelaajista naispuolisia on 8,5 prosenttia, Liiga-seurojen tosifaneista 20 prosenttia. Nuo prosentit nousevat – jos nousevat – hitaasti. Niistä ei ole saatavissa pikavoittoja.

Iso raha asuu yrityksissä. Kun jääkiekko myy itseään sponsorimarkkinoilla, se tarjoaa elämyksiä, näkyvyyttä ja markkinointitempauksia. Yritykset haluavat tunnettuutta ja myönteistä huomiota.

Liike-elämässä gurut saarnaavat näinä päivinä yhteiskuntavastuusta. Sillä tarkoitetaan yritysten tekoja ja panostuksia yhteiskunnan ongelmakohtiin. Siis vastikkeettomia hyviä tekoja. Kun brändien vaikutus yhteiskunnissa ja ihmisten arjessa on yhä suurempi, kuluttajien odotukset kasvavat. Siksi yhteiskuntavastuusta puhutaan nykyään monessa korporaatiossa toimintastrategiassa asti. Hyvän tekeminen on yritysmaailmassa trendi.

Siihen urheilun kannattaisi iskeä. Kuinka paljon positiivista huomiota vaikkapa Neste tai Kotipizza saisivatkaan, jos lähtisivät tukemaan naisten jääkiekkoa.

Toki ne eivät silkasta kuluttamisen ilosta lähde. Savotta ei tietenkään ole jääkiekolle helppo. Eiväthän yritykset loppujen lopuksi halua mainetta, vaan tuottoja. Hyvä maine on vain toimiva keino niiden saamiseen. Siksi jääkiekon – seurojen ja Jääkiekkoliiton – tulisi konseptoida naistuotteensa, kyetä mittaamaan sen tarjoamia etuja ja myydä. Mutta tuon, tuotteensa myymisen, suomalainen urheilu osaa surkeasti. Se on toimitusjohtajien, myyntijohtajien, myyntipäälliköiden ja myyntineuvottelijoiden vastuu.

Suomalaisessa jääkiekossa on lupaaviakin merkkejä sukupuolisen tasa-arvotilanteen muutoksesta. Lajiliiton naispuolisen maajoukkuetoiminnan budjetti on tällä kaudella likipitäen sama kuin Suomen Hiihtoliiton aikuisten maastohiihtomaajoukkueen vastaava: 1,2 miljoonaa euroa. Mutta maailmanhistoria on osoittanut, ettei naisten kannata jäädä odottelemaan miesten apua. Asema tehdään, ei saada.

Barrikadeille, siskot!

Tosin sukupuoliahan on enemmän kuin mainitut kaksi, mutta ehkä ei mennä nyt siihen.

Päätoimittajan Pärnänen-palstaa julkaistaan viikoittain. Tekstit eivät ole pääkirjoituksia, mutta ne ovat päätoimittajan näkemyksiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös