Mielipide

Oululainen pudotuspelijuna ei etene rymisten, vaan salakavalasti ja kärppämäisesti hiipien

LIIGA / Kolumni
Kärppien kausi ei ole toistaiseksi ollut totuttua paraatimarssia kohti Kanada-maljaa, mutta vuodenvaihteen jälkeen peli on näyttänyt alkukautta huomattavasti pirteämmältä. Pohjoisen peto hiipii pikkuhiljaa kohti parempia asetelmia valmiina iskemään.

Liigan runkosarjaa on pelaamatta kymmenisen ottelua, ja Kärpät on sarjataulukossa yhdeksäntenä. Oulussa on 2000-luvulla totuttu menestymää, ja Kai Suikkasen luotsaamalta ryhmältäkin odotettiin enemmän.

Pudotuspelien lähestyessä Kärpät kannattaa muistaa potentiaalisena haastajana.

Kärppien pelissä on kuitenkin tapahtunut paljon positiivista kehitystä. Eroa kuuden parhaan joukkoon on vain yhdeksän pistettä, ja Kärpillä on vieläpä yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin kuudentena olevalla Pelicansilla.

Pudotuspelien lähestyessä Kärpät kannattaa muistaa potentiaalisena haastajana.

Oululaisten pelissä on vielä korjattavaa, mutta esimerkiksi nykyinen voitokas jakso on hoidettu ilman kapteeni Lasse Kukkosta, mikä on kevättä ajatellen kova näyttö Kärppien suorituskyvystä.

Kun Kärppien nykypelaamiseen lisätään vielä kärppäikoni Kukkonen ja mahdollinen hyökkääjähankinta, niin Raksilassa on taas hankala pelata pudotuspelejä.

Win the right games, toteaa vanha kiekkoviisaus. Alkusyksyn tappiot menettävät merkityksensä, jos joukkue on parhaassa vireessään keväällä.

Kärpät on jaksanut kärsivällisesti vaania ja odottaa. Nyt joukkue alkaa olla sekä iskuvalmis että iskuetäisyydellä.

Muiden joukkueiden on syytä olla varuillaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös