Mielipide

Olympiakiekosta keskustelun sietämätön keveys

MAAJOUKKUE / Kolumni
Jatkoajan pakinoitsija Lapanen palaa pitkästä aikaan ruotuun. Tällä kertaa Lapasen pohdittavana on Hannu Aravirran olympiavalinnoista virinnyt keskustelu. Että sikäli...

Johdanto

Maajoukkueen päävalmentajan Hannu Aravirran pelaajavalinnat Salt Lake Cityn olympialaisiin ovat, yllättäen, herättäneet jälleen kiivasta mielipiteen ilmaisua. Maajoukkuevalinnoissa on luonnollisesti kautta historian ollut yhdellä sun toisella nokan koputtamisen aihetta. Nykyajan hienous internet on kuitenkin mahdollistanut, että myös tämän elämän osa-alueen innokkaat harrastajat ovat löytäneet www:n välityksellä toisensa, ja saaneet näin vahvistusta asialleen. Ehkäpä mukaan on saatu jopa joitain epäileviä tuomaita, ja ehkä jopa joitain joiden mielestä joukossa nyt vaan kertakaikkiaan on kivempaa kuin yksin. Nopealla perstuntumaotannalla valtakunnan ykköskiekkosaitissa (Jatkoaika) voimasuhteet Aran puolesta ja vastaan ovat tuollaista luokkaa kahden suhde viiteensataan.

Mahdollisuus ilmaista mielipiteensä on hieno asia olemassa. Se on meille, kiitos taivaan isä, suotu ja sitä käyttäkäämme. Mielipiteen vapaus on tavattoman kätevä ja helppokäyttöinen asia. Sen kun avaat suusi ja odottelet jännittyneenä mitä sylki ulos lennättää. Homma muuttuu ikävä kyllä haastavammaksi siinä vaiheessa, kun samaan tilaan eksyy muitakin joilla on tarve käyttää tätä hienoa etuoikeutta. Mikäli kaikkien paikallaolijoiden suusta lähtee ilmoille suurinpiirtein samantyyppistä jokellusta, ei ongelmaa ole. Voit liittyä kuoroon ja mikäli olet keskimääräistä näppärämpi ihmislapsi, voit luikauttaa aivan oman soolonkin, ja kuunnella suu muikeana muiden säestystä. Jos yhteislaulu sujuu jouhevasti, voit myös tuntea aina yhtä hienoa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja ennenkaikkea olosi vahvemmaksi ja varmemmaksi.

Todella haastavaksi homma muuttuu siinä vaiheessa, kun samaan tilaan sattuu ryhmää, jolta, hitto vieköön, tursuaa suusta aivan poikkeavaa mesitsiä omaasi verrattuna. Mahdollisuuksien kirjo reagoida tilanteeseen saattaa lyödä ällikällä ja viedä ihmislapsen hämmennyksen tilaan. Helpoin ja kätevin tapa reagoida tilanteeseen on jatkaa oman stoorin jokeltamista muista välittämättä. Meno on edelleen iisimpää, jos satut olemaan voimakasääninen, tai seurassasi on onneksesi vastapuolta useampia aateveljiäsi. Tällöin voit häiriöttä jatkaa omaa rallatteluasi, kunnes on aika hieman lepäillä, jotta voisit jatkaa taas hetkisen kuluttua. Kätevää ja miellyttävää, jopa mukavampaa kuin oman napanöyhdän etsiminen - ja löytäminen.

Entä kuinka johdanto liittyy keskusteluun Suomen jääkiekkojoukkueesta Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002?

No, johdanto liittyy keskusteluun sikäli, että Aravirran valintojen puoltajien ja vastustajien välillä ei ole tapahtunut vielä todellista ajatusten vaihtoa, sitä kuuluisaa keskustelua johon tämänkin jutun otsikossa viitataan. Keskustelun sijaan hommassa ollaan vielä tanakasti jokeltelu- ja kuororallatteluvaiheessa.

Aran arvostelijat selittävät tämänkertaisia vääriä valintoja yleensä kolmella teorialla: kaveruus, kuudennet olympialaiset ja yhteydet Jokerikonserniin. Eksoottista tämän vuoden rutinoista tekee toinen kohta, eli kuudennet olympialaiset. Tällä viitataan luonnollisesti Ilves-ikoni Helmiseen, kuten kaikki tietävät. Yleisesti tiedetty totuushan on, että Raipe valittiin kisoihin pelkästään kisaennätyshakuisesti, ei pelillisistä syistä. No, valitettavasti kyseinen yksityiskohta ei tee tämänkertaisesta polemiikista juurikaan edellisiä (tai tulevia) kertoja mielenkiintoisempaa. Olen tarkoituksella jättänyt pois yhden hienon lisäperustelun useimpien tunnustamille käsittämättömille maajoukkuevalinnoille, eli "vanhat näytöt"-selityksen. Päätin sisällyttää kyseisen teorian kohdan "kaveruus" alle, koska eihän vanhoilla näytöillä kuitenkaan ole arvoa kuin kaverin kyseessä ollessa.

Aran puoltajien, niiden harvojen jotka vielä kehtaavat suunsa avata, yleisin kommentti lienee "kuinka joku sohvavalmentaja voi kuvitella osaavansa homman Aravirtaa paremmin?" Että näin. Ehkä ei kannata haukkua Wartburgia paskaksi koslaksi, kun ei kerran itse kykene väsäämään parempaa.

Harvaa kiinnostaa katsoa joukkuetta kokonaisuutena ja miettiä kuinka sen eri osaset toimivat keskenään, ja olisiko kenties jotain osaa vaihtamalla saatu aikaan parempi kokonaisuus. Aivan villiksi meno muuttuisi, jos joku päävalmentajaan suivaantunut repäisisi kunnolla ja rupeaisi miettimään, että voiko jonkun valinnan takana tosiaan ollakin jokin muukin syy kuin kaveruus, jokerikontakti - tai raipeus. Paljon mielenkiitoisempaa on rutista siitä miksi se-ja-se on valittu ja miksi sitä-ja-sitä ei olla valittu. Selitykset epäkohtiin löytyvät nopeasti, ja ne on lueteltu tuossa ylempänä.

Harvaa kiinnostaa pohtia, voisiko esim. Antti Aalto sopia Janne Ojasta paremmin joukkueeseen jostain muustakin syystä kuin siitä,että Antti sattuu tänä vuonna pelaamaan Jokereissa. Voisiko Raipe sopia jengiin siksi että hän on Aran konseptissa ja joukkuekemiassa paras mies rooliinsa ja Ville Peltonen jostain muustakin syystä kuin v. 1995 tehdystä hattutempusta? Kuulostaako rankalta? No, jätä sitten väliin. Ville on muutenkin rutisijan unelmatapaus, hän kun sattuu pelaamaan, lähinnä kai IFK:n johtoportaan viimekeväisen yltiövarovaisuuden takia, vielä Jokereissakin. Jess!

Mummo ja moukarinheitto

Marginaalit ovat huippu-urheilussa pienet. Jos nakuttelet jossain SM-liigajoukkueessa parikymmentä runkosarjapojoa enemmän kuin kollegasi jossain toisessa liigajengissä, ei se tee sinusta välttämättä kollegaasi parempaa maajoukkuekiekkoilijaa. Kyseessä on aivan erilainen turnaus aivan erilaisessa joukkueessa. Muistaakseni jo aiemmin mainitussa Jokerileirissä kokeiltiin muutama vuosi sitten pelaajapolitiikkaa, jossa jengiin hankittiin kaukalokaupalla tehomiehiä ja pisterohmuja pitkin SM-liigaa, ja kauempaakin. No, kyseinen joukkue on ollut siitä lähtien kroonisesti ilman Kanadamaljaa ja saamassa vasta nyt uudelleen pikkuhiljaa itselleen omaa ilmettä ja persoonaa. Vastaavia esimerkkejä löytyy urheilumaailmansivu enemmänkin, etenkin joukkueurheilun maailmasta. Moukarinheittojoukkuetta valitessa konsensuksen saaminen ei tuota vaikeuksia, sen kun katsot muutamien viime kisojen tulostaulukkoa ja sillä hyvä. Joukkueurheilu on kuitenkin joukkueurheilua, ei moukarinheittoa. Jääkiekko on joukkueurheilua ja joukkueen valinta on huomattavasti moukaritiimin keräämistä hienovaraisempaa puuhaa. Siinä on mahdoton miellyttää kaikkia. Voit tietenkin alkaa kumartelemaan joka suuntaan, mutta silloin tuskin voit odottaa paljoa tulevaisuudelta, tai peiliin katsomiselta.

Ja takaisin keskustelusta keskustelemiseen

Jokainen kommunikoi ympäristönsä kanssa kuten lystää. Mikäs minä olen ketään arvostelemaan, jokainen kulkee valitsemallaan tiellä. Itselleni olympiakiekkokeskustelu voisi vain olla hieman antoisampaa päästessäni keskustelemaan kirvesvartta mielekkäimmistäkin asioista. Olen muistaakseni ollut vuosittain hieman ihmeissäni useammastakin maajoukkuevalinnasta. Sen sijaan en muista juurikaan löytäneeni keskustelukumppania, joka keksisi arveluttaville valinnoille omaperäisempiä syitä kuin jonkin klassisesta kolmiyhteydestä: kaverius, jokerius, raipeus.

että sikäli…

Lapanen

» Lähetä palautetta toimitukselle