Mielipide

Oikeus koulutukseen on perusoikeus myös tuomareille

LIIGA, MAAJOUKKUE / Kolumni
Suomalaista tuomaritoiminnan johtoa koskevan saippuaoopperan viimeisin käänne rikkoo jopa tuomareiden perusoikeuksia.

Maanantaina Urheilulehden ja Yle Urheilun julkaisemat tiedot suomalaisen erotuomarijohdon käyttäytymisestä Paul Stewartin isännöimää Ice Hockey Officiating Clinic -luentoa koskien tuovat pitkään jatkuneen farssin jo uuteen ulottuvuuteen. Urheilulehden mukaan Jere Lahti neuvoi tuomareita jättämään tapahtuman väliin, ja Arto I. Järvelän kirjeessä suorastaan uhkailtiin osallistumisesta seuraavilla toimenpiteillä.

Nyt rajoitetaan jo tuomareiden perusoikeuksia.

Aivan niin, kaiken kukkuraksi kyse on nimenomaan vapaa-ajasta

Määrittely kuulostaa suurentelevalta ja liioitellulta, mutta uhkauksen räikeys on silmiinpistävää. Siinä missä ajatus kokeneempien tuomaritahojen kuuntelemisen rajoittamisesta on jo kehityksen kannalta vastoin järkeä, menee tämä tapaus kokonaisuutena jo paljon pidemmälle.

Jokaisella meistä on oikeus ja vapaus opiskella sekä kehittyä, eikä siihen ole nokan koputtamista yhdelläkään ulkopuolisella.

Selkeästi tämä ei päde meillä suomalaisten tuomarien keskuudessa. Järvelän kirje tuomareille pyyhki vapaudella takapuolta lauseellaan "Jokainen voi itse miettiä, mitä tapahtuu, jos osallistutte tilaisuuteen."

Niin, tuomarijärjestelmässämme pomo määrää, miten ja missä kehitytään. Naruja pidetään niin tiukasti käsissä, ettei ymmärretä mitä ollaan tekemässä.

Järvelä ehti vesittää kirjettään selityksellä "huonosta muotoilusta". Epäselväksi jäi kyllä se, kenen Järvelä luulee uskovan selityksen. Ilmeisesti Järvelä muistuttaa alaisiaan omaan piikkiin menemisestä myös silloin, jos tuomarit ovat matkalla Linnanmäelle tai HJK:n eurofutiskamppailuun.

Aivan niin, kaiken kukkuraksi kyse on nimenomaan vapaa-ajasta, ei esimerkiksi työn aikana tapahtuvasta koulutuksesta, johon siihenkin Suomessa ovat lain ja työehtojen määrittelemät vähimmäisoikeudet.

Ei enää lisää selityksiä, kiitos. Umpikujassa kannattaa kääntyä ja hiipiä vikkelään ulos tuulettumaan. Ulos, ja pois tuomaritoiminnan isoimmalta pallilta.

» Lähetä palautetta toimitukselle