Maanantaiaamuna olin kaveriporukkani kanssa hankkimassa lippuja marraskuiseen NHL Global Series -tapahtumaan, jossa vastakkain luistelevat Winnipeg Jets sekä Florida Panthers.
Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, sillä jäljellä oli enää vain 235 euron arvoisia hajapaikkoja, jotka nekin ovat sittemmin kadonneet ostajien taskuihin.
Lipun hinnan tahallinen tai tahaton viittaus legendaariseen Ylen teksti-tv-sivuun ei juuri naurattanut tätä opiskelijabudjetilla kärvistelevää kynäilijää. Lopulta päätin, että tyyriin tiketin ostamisen sijaan loppukevätlukukaudella olisi mukava vielä syödä jotain muutakin kuin purkkihernekeittoa ja jätin lipun ostamatta. Kyllä kirpaisi.
Aluksi kiukutti. Totta kai nyt minulla − vannoutuneella jääkiekon ystävällä − pitäisi olla oikeus päästä katsomaan maailman parasta jääkiekkoa. Lippujen hinnat ovat sikamaisen korkeat!
Mutta sitten kasvoi ymmärrys, joka voidaan tiivistää kahteen kohtaan: Mitäpä jos lippujen hinnoille sittenkin on perusteensa? Mitäpä jos ne eivät laajemmin tarkasteltuna olekaan niin kalliita?
PUHEET GÖTEBORGIN VASTAAVAN TAPAHTUMAN HALVEMMISTA HINNOISTA OSOITTAUTUVAT PIENEN SELVITTELYN PÄÄTTEEKSI VAIN SKANDAALINHAKUISEKSI RIIDANKYLVÄMISEKSI.
Ihan ensimmäinen avainasia on se kylmä fakta, että ammattilaisjääkiekko on bisnestä ja NHL on sen lippulaiva − ja parhaasta pitää aina maksaa.
Tätä bisnestä määrittelevät samat markkinavoimien lait kuin mitä tahansa liiketoimintaa: tarpeeksi hyvä tuote herättää kysyntää, ja siitä ollaan valmiita maksamaan korkeitakin summia. Lisäksi mitä vaikeammin saavutettava tai harvinainen tuote on, sitä korkeammaksi hinta todennäköisesti hilautuu.
Juuri näistä syistä NHL ja Livenation iskivät otolliseen maaperään levittäessään Global Series -aktinsa myös Suomeen. Ensinnäkin NHL itsessään kiehtoo suomalaisia, minkä lisäksi erityisen kutkuttavalta tuntuu ajatus nähdä maamme kultapojat Aleksander Barkov sekä Patrik Laine samalla jäällä kamppailemassa paremmuudesta.
Toisekseen NHL-jääkiekkoa ei ole näillä kulmilla nähty sitten vuoden 2011, joten taalalätkän kaipuu on ehtinyt kasvaa jo huomattaviin mittasuhteisiin.
Järjestävät tahot kyllä tiedostivat nämä seikat, ja siksi lippujen hinnat uskallettiin nostaa nähdylle tasolle. Jossain kansallakin luonnollisesti menee kipurajansa, mutta nähdyn ostoryntäyksen perusteella se ei kulje vielä 235 eurossa.
Jos Hartwall Arenan kokoinen näyttämö myydään loppuun − ei yhdesti, vaan kahdesti −, on turvallista väittää, että kyllin innokkaita jääkiekon seuraajia maassamme kyllä riittää.
Tilanne on siis toinen kuin edellisten kotikisojemme surullisenkuuluisassa lippuskandaalissa, jolloin raivostunut kansa yksinkertaisesti jätti liput ostamatta. Tosin on huomattava ero siinä, maksaako toista sataa euroa harvinaislaatuisesta eliittikiekko-ottelusta NHL-seurojen välillä vai Suomi−Kazakstan-hegemoniaottelusta.
On jokaisen omakohtainen asia, haluaako sijoittaako mojovia summia NHL-viihteeseen vai kelpuuttaako viihdykkeekseen esimerkiksi kotoisen Liiga-kiekon.
Kun laajennamme hieman perspektiiviä, voimme huomata, ettemme ole "kalliiden hintojemme" kanssa yksin.
Puheet Göteborgin vastaavan tapahtuman halvemmista hinnoista osoittautuvat pienen selvittelyn päätteeksi vain skandaalinhakuiseksi riidankylvämiseksi, sillä totuus on se, että Ruotsissakin kunnon istumapaikkojen hinnat liikkuvat vajaan satasen ja reilun kahdensadan euron välimaastossa.
Sen sijaan paljon puhuttujen halvempien lippukategorioiden kohdalla Ruotsin Livenation ilmoittaa avoimesti, että näkökentän tiellä saattaa olla esteitä. Hartwall Arenalla 89 eurolla pääsee kuitenkin nauttimaan esteettömästä näkyvyydestä kentälle.
NHL-hinnoittelun sielunmaisemaan saamme niin ikään silmäyksen, kun katsomme, miten asioiden laita on rapakon takana. Kysyntä sanelee sielläkin lippujen hinnat.
Välinpitämättömästi jääkiekkoon suhtautuvat floridalaiset lunastavat pääsynsä Panthersin otteluihin keskimäärin 82 eurolla, kun taas jääkiekkoa elävät ja hengittävät winnipegiläiset kaivavat kuvettaan keskimäärin 140 euron verran. NHL-tikettien keskiarvoinen hinta huitelee puolestaan 110 euron tietämillä.
Suomen markkina vertautuu eittämättä nimenomaan Winnipegiin, jossa kysyntä on merkittävää ja korkeammat hinnat siksi perusteltuja. Tämän lisäksi NHL-kiekko on meillä huomattavasti harvinaisempi hyödyke, jolloin hinnat siis nousevat.
Kun tähän pohjoisamerikkalaisten hintakeskiarvojen pohjalta muodostettuun lähtöhintaan lisätään mantereelta toiselle raahautumiseen liittyvät kulut ja koko sirkuksen organisoiminen aivan vieraalla maaperällä, eivät Suomen NHL-tikettien hinnat tunnukaan enää niin hurjilta laajemmassa katsannossa.
Vastoin monien − ja alkujärkytyksessäni myös minun − käsityksiä NHL-kiekon katsominen ei ole kansalaisoikeus, jokaiselle syntymässä ojennettu. Se on viihdehyödyke, jonka arvon määrää kysyntä ja jota ilman viime kädessä pystyy elämään ihmisarvoista elämää.
Jos NHL-tikettien hinnat loikkaavat kipukynnyksen yli, kansa voi vain salvata kukkaronsa, mitä se ei maanantaina muutaman vuoden takaisista kotikisoista poiketen tehnyt.
Loppujen lopuksi hinnoissa ei tainnut sittenkään olla moittimista.