Mielipide

Naisurheilu ampuu itseään jalkaan

Muut Sarjat / Kolumni
Naisten urheilu on jo vuosia kärsinyt nössöilyn tai "Helmareiden" maineesta. Vika ei ole kuitenkaan urheilussa itsessään.

Sekä naisten että junioreiden urheilu ovat lajiensa marginaaliosia suhteessa miesten edustusjoukkueeseen. Suurimman eron näiden kahden välille tekee kuitenkin se, että monet ihmiset käyvät katsomassa paikallisten junioreiden edesottamuksia, vaikka kentällä ei olisi oma lapsi. Naisten otteluissa katsojia on pääkaupunkiseudun ulkopuolella harvoin edes sataa.

Naisten jääkiekkoa tai lähes mitä tahansa lajia pidetään julkisesti loivempana versiosta miesten vastaavasta. Ihmiset suorastaan karttavat naisten urheilutapahtumia, mikäli on kyse joukkuelajista. Monen korviin kuulostaa jopa oudolta käydä naisten pelissä.

Vika ei kuitenkaan ole Matti Meikäläisessä. Pienen ajatustuokion jälkeen en muista ikinä nähneeni missään paikallis- tai maakuntalehdessä ilmoitusta naisten kiekko-ottelusta. En ole myöskään kuullut naisurheiluun liittyvistä tapahtumista tai tempauksista.

Niitä ei ole.

Naisten urheilu on asia, josta sen ympärillä olevat ihmiset tekevät tylsän. Keskiverto urheilufani ei löydä lähes milloinkaan mainosta ottelutapahtumasta, sillä monen naisseuran sivuilla ottelut on merkitty ainoastaan kalenteriin. Sosiaalinen media mainostaa useimmiten Bluesin miesten joukkueen otteluita, eikä moninkertaisia suomenmestariaan eli naisjoukkuetta.

Valonpilkahdus nähtiin kuitenkin viime talvena. Kaj Kunnaksen selostamat ja Ville Haapasalon kommentoimat naisleijonien ottelut keräsivät kiitettäviä katsojamääriä ja nostivat pelaajia tapetille. Silloin tästä urheilun muodosta oli tehty vetovoimaisempi ja yleisöön vetoava. Tapahtumaa oli ensimmäisen kerran kehitetty pidemmälle.

Se oli ensimmäinen kerta, kun katsoin naisten jääkiekkoa, ja huomasin, että se ei ole sääntömuutokset pois lukien paljonkaan erilaista kuin miesten. En voi väittää valitsevani naisten jääkiekkoa ensimmäiseksi ajanvietteekseni, mutta ennakkoluuloni hälvenivät nopeasti. Ottelut ovat − vastoin yleisiä odotuksia −jopa viihdyttäviä.

Naisten urheilu kärsii me-hengen puuttumisesta. Joukkueiden tulisi brändätä itsensä mielenkiintoisiksi, eikä vain pieneksi harrasteluporukaksi.

Eivät naiset ole sen huonompia kuin miehetkään.

» Lähetä palautetta toimitukselle