Mielipide

Muutaman tähden puolustusvoimat - suomalaissiirtolaiset idässä

NHL / Kolumni
Viimeisen puolentoista vuosikymmenen maajoukkueturnaukset ovat osoittaneet, että piskuisesta Suomesta on kasvanut lopullisesti jääkiekon suurvalta. Luontainen kehitys mitaliketjun sivutuotteena onkin, että meikäläisiä esiintyy vuosi vuodelta yhä enemmän myös lajin parhaassa mestaruussarjassa NHL:ssä. Vanhat ennätykset ovat rutisseet kuin hanki pakkasella ja viime vuonna liigan ottelutilastoihin piirrettiinkin jo 42 suomalaista nimeä. Tänä kesänä SM-liiga imuroi paluulennoillekin mukavasti porukkaa, joten hieman yllättävänä seikkana voidaan huomioida, että uuden ennätyksen syntyminen ei tulevalla kaudella olekaan minkään sortin itsestäänselvyys.

Kautta edeltävillä harjoitusleireillä hikoili yhteensä 46 suomalaista NHL-sopimuksen allekirjoittanutta ammattilaista (sopimus on myös Jere Karalahdella, mutta hänen pelaamisestaan taalaliigassa tulevalla kaudella ei todellakaan ole minkäänlaisia takeita). Kaikille heistä ei iso liiga juhlasalejaan avaa ja kodiksi osoitetaankin "vain" pikkuporstua AHL. Sitäkin varmemmalta vaikuttaa, - SM-liigan seurapomojen harmistukseksi - että mainion kotimaisen, NHL-scouttejakin alati miellyttävän juniorityön seurauksena ensi kesän pelaajaryntäyksestä lienee tulossa vieläkin kiihkeämpi.

Toistaiseksi Suomen NHL-komppania on kuitenkin saavuttanut ansaittua huomiota enemmän määränsä kuin laatunsa vuoksi. Verrattaessa nyt vaikkapa taas rakkaaseen naapuriimme Ruotsiin ovat omat poikamme pysytelleet pääosin melko kaukana sankariotsikoista. Pelipaikan veroinen arvostus on saavutettu enemmänkin tinkimättömällä ja nöyrällä asenteella, taistelulla sekä pelikurilla, ei tehopisteillä tai maagisilla samettirannesooloiluilla. Niin vastenmieliseltä kuin tuntuukin tätä vanhaa kliseistä vertausta kaivaa esiin, niin väkisin hiipii mieleen taas puolustustaistelu, ryhmätyö ja siis se talvisodan henki. No, hyvä niinkin - duunareita tarvitaan - mutta huijaisin itseäni väittämällä, etteikö sitä tähtien syttymistä odotella veronpalautuksiakin palavammalla innolla. Suomella on tarjota NHL:ään kosolti puolustusvoimaa, mutta vain muutamia tähtiä.

Joukossa jo yhdeksän maalivahtia

Puolustusvetoisuudesta kertoo jo joukkion pelipaikkarakennekin. Ilman Karalahden pelikieltoa puolustajia ja hyökkääjiä olisi ollut leirivahvuudessa täsmälleen yhtä suuri määrä. Ja maalivahtejakin on jo kolmeen joukkueelliseen, siis yhdeksän miestä. Suomalaisten jääkiekkoseurojen maalivahtivalmennus on kakkukahvinsa ja ilotulituksensa hyvin ansainnut. Tosin NHL-vahtiemme joukossa ei ole toistaiseksi yhtään seuransa ykkösmiestä.

Kautensa kokonaan ilman suomalaispelaajia rohkenee aloittaa vain kuusi NHL-organisaatiota: Mighty Ducks of Anaheim, Chicago Blackhawks, Detroit Red Wings, New York Rangers, Tampa Bay Lightning ja Washington Capitals. Näistä suurseura Red Wings on taistellut sisukkaasti ilman ainuttakaan suomalaista koko 76-vuotisen NHL-uransa ajan. Alkavan kauden suomalaisin joukkue on - jopa perinteisesti - Edmonton Oilers. Öljymiesten pelaajalistoilla on kaikkiaan kuusi suomalaisnimeä.

Ja nyt suomalaisten NHL-miesten pelaajaesittelyihin, joukkueittain edeten:


Tomi Kallio, Atlanta Thrashers, lh

Kalliolla alkaa toden teolla olla läpimurron ja lupausten lunastamisen aika. Oliko se sitten Sophomore jinxiä (toisen kauden kirous) vai mitä, mutta kun tehopisteiden piti viime kaudelle kohentua tulokaskaudesta, kävikin päinvastoin. Vikkelä laituri on tarponut läpi kaikki nuorisomaajoukkueet ja nousi vastuulliseen rooliin niin SM-liigassa kuin maajoukkueessakin jo nuorella iällä. Kallio on yksi maan nopeimmista luistelijoista ja taitoakin tiedetään olevan, mutta MM-kisoista mies muistetaan yhä liian hyvin tuhlattujen maalipaikkojen miehenä.

Salt Lake Cityssä yhteinen rytmi löytyi yhdessä kahden muun kiiturin, Niklas Hagmanin ja Olli Jokisen kanssa ja koossa oli ehkä Suomen onnistunein kisatrio. Harjoitusleirin hyvät ylivoimatehot antavat luvan odottaa tehoja kaudenkin aikana. Tekopaikkoihin Kallio on tottunut pääsemään, joten jos tähtäimet ovat kohdallaan, pitäisi piste-ennätyksen (27 p.) olla paperia, resursseja lienee 50 pisteeseenkin.


Pasi Nurminen, Atlanta Thrashers, mv

Nurminen kohosi viimeistään menneellä kaudella monien mielessä jo tämän hetken parhaaksi suomalaiseksi maalivahdiksi ja Nupen asenteen tuntien siitä asemasta ei taistelutta haluta luopua. Viime kaudella Nurminen torjui jo yhdeksässä NHL-pelissä ja tällä kaudella pitäisi pelejä tulla mielellään ainakin parikymmentä lisää. Hyväksi diplomityökseen Nupe torjui sankarillisesti AHL-mestaruuden Chicago Wolvesille, Thrashersin kauden jo loputtua.

Vaikka seurajoukkueessa pelipaita päällä onkin nyt sama, jatkuu keskinäinen taisto paremmuudesta vanhan MM-turnausten taistelutoverin Milan Hnilickan kanssa kovana. Vuosi sitten Nurminen joutui lähtemään kilpaan kohtuuttoman oloiselta kolmen kuukauden takamatkalta polvileikkauksen jälkeisen sairaslomansa takia. Nyt miehen pitäisi olla alusta asti iskussa ja Atlanta-faneilla rehti suomalainen väriläiskä maalinsa suulla.


Pauli Levokari, Atlanta Thrashers

Luvian kolossi oli kesän 2002 NHL:n varaustilaisuuden suomalainen yllätysnimi, Atlantan kahdeksannen kierroksen valinta. Kun kokeilunhalua ja rohkeutta lähtöön löytyi, jäi HIFK Levokarin matkalla vain välietapiksi matkalla Amerikkaan, punanuttuisten fanien harmiksi. NHL-uran onnistumiselle riittää epäilijöitä, mutta suomalaisten raskaimpaan kalustoon kuuluminen ei mahdollisuuksia vähennä. Tätä kaveria ei punnita neuvolassa.

Myös Levokarin pelityyli sopinee paremmin NHL-kaukaloihin kuin SM-liigajäille. Kautensa Levokari aloittaa AHL-mestari Chicago Wolvesin joukkueessa ja ensimmäisen NHL-pelin toteutumiseen onkin vielä matkaa. Varmaa on, että tämän kaliiperin pelaaja saa eteensä myös nyrkinheilutustöitä armottomassa farmimaailmassa. Levokarin pelihistoriasta muistettavia törkeitä sääntöjenvastaisia taklauksia ei kuitenkaan hyvällä katsota Jenkeissäkään. Atlantan organisaatio on pullollaan lupaavia, kehityskykyisiä nuorukaisia, mutta kärki on edelleen varsin kapea. Jos Thrashers ajautuu tappiokierteeseen, on farmipuolustajillekin tarjolla näytönpaikkoja. Jokainen peli Änärissä jo tulokaskaudella on plussaa.


Jarno Kultanen, Boston Bruins

Kultasen siirtyessä NHL:ään toissa kesänä epäilijöitä riitti, mutta niinpä vain viime kauden jälkeen miehen pelaajarekisteriin on kirjattu jo tasan 100 NHL-ottelua. Varsinaisena meriittinä on mieleen jäänyt yksi kaikkien aikojen suomalaisdebyyteistä. Kultanen teki ensimmäiseen NHL-otteluunsa varsin näyttävän sisääntulon, loppusummerin soidessa plakkarissa oli tehopisteet 0+3. Tämä tarkoittaakin noin neljäsosaa uran tähänastisista pisteistä.

Alkavan kauden osalta Kultasen jännitys alkoi jo harjoitusleirillä. Viime kausi meni pitkälti kieppuessa kuutos- ja seiskapakin aseman välillä. Kamppailussa ei ollut yhtään avuksi, että Kultasen lavasta ei kiekko lähtenyt maaliin koko kaudella. Tehopelaaja Jarno ei ole koskaan ollut, joten rooli löytyy kuitenkin varman puolustuspään uurastuksen kautta.
Kilpailu itäisen konferenssin runkosarjan ykköstilaa puolustavan joukkueen alakerrassa on kovaa, joten varmaa pelipaikkaa ylhäällä ei voi luvata. Jokainen ottelu, jonka Boston pelaa ilman sopimusriitojaan märehtivää Kyle McLarenia (tai tämän korvaajaa), tuo Kultaselle lisäminuutteja. Kausi on kuitenkin kriittinen: Jos Boston ei enää löydä miehelle käyttöä, voi Kultanen hyvinkin olla SM-liigan ensi kesän paluumuuttajia. Toisaalta hänessä on ainesta myös jonkin treidin kaupantekijäiseksi.


Mika Noronen, Buffalo Sabres

Yksi kaikkien aikojen lupaavimmista suomalaismaalivahdeista, nuorten kotikisojen MM-kultasankari Noronen oli Buffalon ykkösvaraus jo viisi vuotta sitten. Onkin melko kummallista, ettei käyttöä NHL:ssä ole löytynyt vielä kuin 12 ottelun verran. Pelit farmiseura Rochesterissa kun ovat kuitenkin kulkeneet ihan mallikkaasti.

Bob Essensan hankkiminen viime kauden kakkosveskariksi oli vielä ymmärrettävissä Noronen-Martin Biron-kaksikon nuoruuden vuoksi, mutta se, että nuoremman ikäluokan Ryan Millerkin oli jo kivuta nokkimisjärjestyksessä ohi, laittoi ihmettelemään. Näin ainakin valmennusjohto väläytteli harjoitusleirin aikana, mutta lopulta farmiin lähetettiin kuitenkin Miller. Biron on Sabresin selvä ykkösmaalivahti, mutta ei hänkään sadetta ole tehnyt. Noronen ansaitsisi mielestäni kunnollisia näyttömahdollisuuksia, toistaiseksi myönnetyt peliminuutit ovat olleet enemmänkin kohteliaisuuksia.

Ulkopuolisen on Nortin ajatuksia mahdoton hahmottaa, mutta voisin kuvitella, että jos vastuu ei pikapuoliin kasva, käy siirron pyytäminen mielessä. Kolme kautta farmiseuran ykkösmaalivahtina on varmasti kummastuttanut näin lahjakasta kaveria matkalla maineeseen. Muistetaan kuitenkin, että nuori mies Nortti on edelleen, ikää mittarissa 23.


Sami Kapanen, Carolina Hurricanes

Kahdeksanteen NHL-kauteensa lähtevän Kapasen viime kausi oli kaksijakoinen. Toisaalta hän paistatteli pitkin kautta runkosarjan pistepörssin kärkipäässä ja riisti itselleen Teemu Selänteen pitkään yksinoikeudella pitämän Suomen parhaan pistemiehen tittelin. Mutta pudotuspeleissä iski kipsi päälle. NHL:ssä sankarit leivotaan kevään kahden viimeisen pelikuukauden aikana ja ykkösketjun laitahyökkääjällä pitäisi 23 playoff-ottelun jälkeen maalisarakkeessa olla jokin aivan muu lukema kuin 1, raatoi hän kulmissa sitten kuinka paljon tahansa. Eli samalla kun joukkueensa Hurricanes oli playoff-kevään jättiyllättäjä etenemällä finaaleihin, oli Kapasen esitys markkina-arvoa pudottava pettymys.

No, menneiden muistelijaa tikulla silmään. Silmäähivelevän potentiaalinsa Sami on jo osoittanut ja häntä voi puhtain sydämin nimitellä NHL-tähdeksi. Homma jatkuu samojen ketjukaverien kanssa ja joukkuekin on kehittyvä kombinaatio. Finaalipaikan uusiminen on suuren harmaan kiven takana, mutta tämä joukkue ei näytä haasteita vieroksuvan. Kohentuneen pistetehtailun ohella Kapasen urakehityksessä on upeaa, että loukkaantumisalttius alkaa olla historiaa, liekö sitten pelityyli muuttunut vai vain onni kääntynyt? Kapaselta puuttuu 23 peliä 500 runkosarjaottelun rajapyykistä ja suomalaisten pistepörssin top 10:een noususta vain 14 pistettä (Reijo Ruotsalainen 344 pts., S.Kapanen 330). Toivon mukaan jälkimmäistä juhlitaan ensimmäisenä.


Olli Jokinen, Florida Panthers

Vihdoin tässä esittelyssä - viiden NHL-kauden jälkeen - voidaan kai jo heittää klisee "Ollin oppivuosista" vaikkapa Atlantin kuohuihin. Ei se elokuva sentään näin pitkä ole. Sanotaan nyt sitten uutena fraasina, etten jaksaisi vielä uskoa kaikkia Jokisen eväitä syödyn. Oli miten oli, mutta jos Jokinen todella haluaa olla (ei siis pelkästään puhua kuin) suuri NHL-tähti, on tulosta tultava tässä ja nyt. Tiimalasin hiekka on vähissä, ja on sitä taidettu käännelläkin jo muutaman kerran. Viime kaudella OJ sai sentään kosolti luottoa, mutta lopulta hänellä oli täysi työ pitää pistepörssissä Niklas Hagman takanaan.

Positiivista on se, että niin epäilyttävältä kuin se kuulostaakin, niin kyseiset kaksi suomalaista nauttivat valmentajalegenda Mike Keenanin suosiota. Ja Keenanhan solmi kesällä jopa kuuden vuoden jatkosopimuksen. Menneellä kaudella Olli pelasi säännöllisesti ylivoimaa ja lähes 25 minuutin ottelukeskiarvollaan oli yksi peluutetuimpia meikäläisiä. Yhdeksän maalia on näihin minuutteihin liian vähän. Oikealla tiellä hän toki on, siirto Panthersiin näyttää sinällään olleen onnistunut.

Jo pelkästään viime kauden haastatteluissa Olli osoitti aikuistuneensa eikä hän ota kiekkoilua enää liian vakavasti. Vielä kun vähän saisi takaisin sitä nuoruuden aristelemattomuutta ja mielikuvitusta, niin paketti voisi olla valmis. No, tietysti nyt pitää muistaa, että kun puhutaan kokeneesta Ollista ja nuoresta Niklaksesta rinnakkain, niin itse asiassa Olli on Hakkia tismalleen 365 päivää vanhempi. Ei sen enempää.

Väläyksiä paremmasta nähtiin myös Salt Lake Cityssä, jossa Olli muodosti yhdessä Hagmanin ja Tomi Kallion kanssa Suomen dynaamisimman hyökkäysketjun. Ollissa on varmasti särmää ja lahjoja muuhunkin kuin isoihin jäähylukemiin ja puolustavaksi sentteriksi. Uskottava lupaus paremmasta olisi hilata oma piste-ennätys tällä kaudella vaikka tuonne 50 pisteen tuntumaan.


Niklas Hagman, Florida Panthers

Hagmanin perheen toinen NHL-jääkiekkoilija pelasi mainion tulokaskauden ja on kovaa vauhtia matkalla kohti isä-Matin ennätyksiä. Pikku-Hakki selvisi kaudestaan ilman farmipelejä, sai runsaasti luottoa muun muassa Jokisen rinnalla, summasi 28 tehopistettä ja valittiin kauden aikana kuukauden tulokkaaksi. Vielä rautaisempaa näyttöä Niklas antoi leijonanutussa niin Salt Lake Cityn olympialaisissa kuin Göteborgin MM-kisoissakin.

Molemmissa kisoissa hän kuului Suomen ehdottomaan parhaimmistoon, jälkimmäisestä palkintona oli vieläpä valinta kisojen tähtikentälliseen. Hagmanin taidolla ja tahdolla voidaan nousta Suomen seuraavaksi suureksi maailmantähdeksi. Jos hän pystyy ylläpitämään samaa tempoa ja taistelutahtoa kuin Göteborgin turnauksessa koko kauden ajan, on miehessä ainesta vaikka koko liigan sensaatioksi.


Jani Hurme, Florida Panthers

Hurme sai vaihtaa maisemaa aivan kauden kynnyksellä, kun Janin laittaminen waiver draftiin uhkasi Senatorsia. Jotain hintaa piti miehestä saada, ja niinpä tästä kuuden vuoden takaisesta SM-liigan parhaasta tulokkaasta tuli treidin kautta - kimmoisaan pelityyliinsä sopivasti - Pantteri. Näin Florida on yksi liigan suomalaisimmista joukkueista ja vieläpä varsin värikäs sellainen. Kaikki kolme ovat kirjavia ja erinomaisen sanavalmiita persoonia.

27-vuotias Hurme pelasi Suomen NHL-maalivahdeista viime kaudella eniten ja on jo nyt Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi eniten NHL-otteluita pelannut veskari. Nousukierteessä olevan Patrick Lalimen kakkosena työskentely oli jo aiheuttaa uran paikallaan junnaamista, joten ensi kädessä tuore siirto vaikuttaisi ihan hyvältä. Peliajan kasvu ei tosin ole taattua Floridassakaan, sillä joukkueella on jo riveissään yksi NHL:n lupaavimmista nuorista maalivahdeista, Roberto Luongo. Luongolla on seuran täysi luottamus takanaan, joten tosissaan Jani saa paikasta Floridan auringossa taistella. No, nollapelejä oikeaan paikkaan ja päälle tutun letkeitä kommentteja lehdistötilaisuuksissa, niin eiköhän se kelkka voi vielä kääntyä.


Saku Koivu, Montreal Canadiens

Suuri epäonnen soturi osoitti jälleen viime keväänä olevansa Suuri Soturi. Kun vuosi sitten surtiin koko maassa Koivun syöpäuutista, jaksoi vain harva uskoa, että jo kevään playoffeissa Saku nakuttaisi 10 tehopistettä. Fantastinen paluu. Mutta toden totta toivoisi, että loukkaantumiset olisivat tämän miehen kohdalla jo taaksejäänyttä elämää. Milloin hajoavat jalat, milloin kädet, ja onpa miehen kausi katkennut jopa pistepörssin piikkipaikalta. Viimesyksyinen järistys oli kuitenkin vielä pari richteriä suurempi.

No, Saku voitti syövän ja palasi entistä ehompana Montrealin playoff-taistoon. Kevään MM-kisoissa roikkui väistämättä mielessä, että juuri Saku Koivu olisi ollut se koko joukkueen herättävä palanen, jonka avulla oltaisiin edetty siihen suureen menestykseen asti. Vaikka Koivun arvomaailma myllättiin viime kaudella uuteen uskoon, on taas syytä toivoa, että sorvin ääreen palattuaan tuttua tehoa nähdään kaukaloissa illasta toiseen. Koivu on nuoressa ja kesän aikana vahvistuneessa Canadiensissa sekä kapteeni että ykkösketjun sentteri, johon katseet käännetään tiukan paikan tullen. Myös rajapyykkejä on rikkoutumassa tällä kaudella: 400 ottelusta puuttuu enää 53, sadan maalin saldo on 15 osumaa vajaa, 200 syötön rajasta uupuu enää 13 merkintää ja 300 pisteestä 28.


Martti Järventie, Montreal Canadiens

Järventie pelasi Montrealin NHL-joukkueessa kauden avauspelin vuosi sitten, mutta seuraaviin 81 otteluun ei miestä enää kutsuttukaan. Farmijoukkueessa riesaksi tulivat myös loukkaantumiset. Montrealin puolustus on pikkuhiljaa vahvistunut, mutta kiekollisella osaamisella ei joukkueessa röyhtäillä vieläkään. Maralla pitäisi siis teoriassa olla mahdollisuutensa pelipaikan ottamiseen, mutta luultavampaa on, että kausi alkaa farmissa. AHL:n ylivoimapelissä on tehopisteitä sitten syytä tulla, sillä ilmaiseksi ei NHL-ovi aukea.

Montrealin joukkue on viime kausina ollut häkellyttävän loukkaantumisaltis, joten jos sama valitettava trendi jatkuu, on paikkaajille tarvetta. Järventiestä voi hyvinkin tulla liigan suomalainen hissipelaaja NHL:n ja AHL:n väliä matkustamaan. Hyvä saavutus kakkoskaudelle olisi jo 20-30 ottelua. Jos homma ei tällä kaudella kulje, on ensi kesän paluumuuttaja-ainesta.


Ari Ahonen, New Jersey Devils

Suomen maalivahtiyhdeksikön kuopus aloittaa toista kauttaan rapakon takana. Koko viime kauden Ahonen taisteli urhoollisesti AHL:n jumbojoukkue Albany River Ratsin riveissä ja sama on osoite uuden kauden alussakin. Martin Brodeurin asemaa Devilsin ykkösmaalivahtina ei kukaan eikä mikään kyseenalaista ja kakkosena häärii kokenut tuuraaja Corey Schwab. Nuorten miesten sisäänajo on kuitenkin käynnissä. Ahosen edellä hierarkiassa lienee myös Scott Clemensen, mutta tämä asetelma voi heilahtaa päälaelleen jo miltei yhdessä yössä.

Albanyn kiekkosade on lopulta ihan hyvä paikka näyttöjen antamiseen ja aivan varmasti Devilsillä
on suuria suunnitelmia tämän, vuoden 1999 ykkösvalintansa varalle. Ei oikeastaan vaadi edes sen suurempaa rohkeutta ennustaa, että Ahonen tulee pelaamaan tällä kaudella ensimmäisen NHL-ottelunsa. Portinaukaisuvuoroja voi tulla hyvässä lykyssä toistakymmentäkin, mutta muutamakin pelattu ottelu isossa liigassa tekisi varmasti gutaa tämän suurlupauksen urakehitykselle.


Mikko Jokela, New Jersey Devils

Pelasi aikoinaan muutamat erinomaiset nuorten arvokisat ja varattiin kesällä -98 varhaisella vuorolla NHL:ään. Miehen SM-liigaurasta kertovien lehtileikkeiden kansiossa on kuitenkin enemmän herjoja kuin kehuja ja siksi Jokela kuuluukin Suomen NHL-miesten tuntemattomampaan kaartiin. Vuosi sitten rohkeasti rapakon taakse loikanneella Jokelalla on vielä on pitkä tie itse NHL:ään, mutta eihän yrittäneitä ole ennenkään laitettu.

Ensimmäinen kausi meni kokonaan AHL:ssä ja suurella todennäköisyydellä samassa sarjassa menee tämä toinenkin. Albany River Rats on kuitenkin aiemmin osoittautunut mainioksi NHL-puolustajien esikouluksi, joten viimeistään sitten ensi kaudella voi Jokelan NHL-unelma olla lähellä toteutumista. Viime kauden aikana Jokela nousi hämmästyttävästi hetkeksi aikaa parrasvaloihin, kun keskellä pimeintä talvea hänet valittiin AHL:n viikon pelaajaksi, taisipa olla viiden tehopisteen turvin.


Tomi Pettinen, New York Islanders

Niitäkin kannanottoja on kuultu, joiden mukaan Tomi Pettinen olisi viime vuosien SM-liigan aliarvostetuimpia puolustajia. Yhteistyö Matt Smithin kanssa toimi ajoittain erinomaisesti. Isokokoisella Pettisellä ei ole nuorten arvokisoja takanaan, joten viimevuotinen NHL-varaus tuli niin sanotusti puskista. Varaus olikin hyvä osoitus siitä, että scouttien valvovat silmät ovat tarkkoina ihan tavallisissa SM-liigaotteluissakin. Kutsu harjoitusleirille tuli jo vuosi sitten ja tamperelainen teki kypsillä otteillaan saman tien vaikutuksen joukkueenjohtoon.

Pettisellä on kelvollinen laukaus, mutta rooli painottuu ilman muuta enemmän oman maalin varjeluun. Taklausvoimaa on, ja julmuutta maalin edessä. Pettinen lähti hakemaan tuntumaa pohjoisamerikkalaisen kiekkoiluun jo keväällä, heti Ilveksen pudottua pudotuspeleistä. AHL:n Bridgeport osoittautui varsin menestyksekkääksi joukkueeksi, joten säpinää riitti aina toukokuulle asti. Islanders on viime aikoina sijoittanut kasoittain dollareita myös puolustuksensa vahvistamiseen, joten tunkua kullekin pelipaikalle on riittämiin. Pettisen kausi alkaakin Bridgeportissa, mutta mahdollisuuksien rajoissa NHL:ään nousu kauden aikana toki on.


Toni Dahlman, Ottawa Senators

Vielä reilu vuosi sitten Ottawa oli yksi liigan suomalaisimpia joukkueita. Sitten alkoi tapahtua. Ensin lähti Juha Ylönen, sitten johtoportaasta Jarmo Kekäläinen ja aivan äskettäin myös Sami Salo ja Jani Hurme. Nyt Toni "Nannen veli" Dahlman on yksin Ottawan suomalaisen nuorennusleikkauksen ilmentymä. Dahlmanilla on takanaan vain yksi täysi SM-liigakausi, mutta sen hän pelasi Raimo Helmisen rinnalla läpi niin tyylikkäästi, että heti heltisi valinta vuoden tulokkaaksi. Kekäläinen houkutteli Tonin sitten välittömästi Amerikkaan ja tulipa sielläkin jo ensimmäisellä kaudella tilastoihin 10 NHL-ottelua.

Täydestä kaudesta haaveileminen on yhä hieman utopistista, mutta muutama kymmenen matsia lisää on jo hyvin. Ja sitten se avausmaali. Farmissa homma luisti kuin rasvattu ja Dahlmanista tuli tuolla yksi valmentajan suosikkipelaajista. Lopulta kautta pamahti harmillisesti sotkemaan leuan murtanut kovaa lämätty kiekko. Dahlmanilla on varmasti käyttöä hyvin liikkuvana kahden suunnan laitahyökkääjänä myös Ottawassa, mutta eiköhän AHL:n Grand Rapidsiinkin yhä tule asiaa.


Antero Niittymäki, Philadelphia Flyers

Kauden 1999-2000 SM-liigan paras tulokas teki kesällä odotetun ratkaisun ja lähti TPS-johdon harmiksi NHL-uraa tekemään. Turkulaisten viime kauden maalivahtikaksikko Niittymäki- Fredrik Norrena oli kieltämättä näin jälkeenpäin muisteltuna suorastaan hämmästyttävän kova. Peliaika kaksikon välillä jakautui melko tasaisesti ja molemmille voi myöntää putipuhtaat paperit. Liigan kakkoskautta Niittymäen osalta vaikutti armeija sotkeneen aika pahasti, mutta viime kaudella oikea tatsi löytyi taas. Keväällä hän olikin kovasti taistelemassa jopa MM-kisapaikasta.

Philadelphialla tuntuu todella olevan kovat odotukset Niittymäestä, onhan kokoonpanosta raivattu tilaa miehelle muun muassa Maxime Ouellet'n myynnillä. Alkavalla kaudella ei Niittymäelle vielä uskalla NHL-vastuuta juuri ennakoida, vaan tiedossa lienee oppisopimuskausi farmiliigassa. Flyersilla on juuri nyt tasapainoinen kaksikko Roman Cechmanekissa ja Robert Eschessä. Sopiva maali Niittymäelle voisi olla syrjäyttää Neil Little farmiseuran porttivahdiksi. Sitä kautta voisi NHL:n tuuliakin päästä loukkaantumisten sattuessa haistelemaan.


Janne Laukkanen, Pittsburgh Penguins

Yhdeksättä Pohjois-Amerikan kauttaan aloittava Laukkanen on esimerkki NHL-uran joskus vaatimasta sinnikkyydestä. Ensimmäisinä kausinaan miestä hyppyytettiin aika tavalla farmin ja NHL:n välillä, treidejäkin on tullut muutama ja loukkaantumiset ovat vaivanneet lähes jokaisella kaudella. NHL-kotihalleja on ollut neljä. Silti 400:n ottelun rajapyykistä uupuu enää 12 peliä.

Viime kauden alku meni täysin pipariksi kesähöntsyilyissä särkyneen polven takia, mutta lopulta plakkariin tuli 47 ottelua, ryyditettynä yhdellä kolmen pisteen ja yhdellä kahden maalin ottelulla. Yhteistyö Super-Marion kanssa toimii. Railakkaana avojään taklaajana tunnettu Lelu on nuoren Penguins-puolustuksen kokeneinta kalustoa, miltei verrattavissa isähahmoon. Mittavan NHL-uran ohella kiikkustuoliin jää muisteltavaksi useita arvokisaedustuksia leijonapaidassa. Alkavalla kaudella pelipaikka löytynee ykkös- tai kakkosparista.


Ville Nieminen, Pittsburgh Penguins

Pittsburghin suomalaiset tuntuvat erikoistuneen erikoisiin loukkaantumisiin, sillä Niemisen pojallekin sattui ja tapahtui kesän aikana. Ville nimittäin kompastui mökkilomallaan saunan lasioven läpi ja sai kroppaansa kymmenittäin tikkejä. Onneksi ei käynyt pahemmin. Peliä tapaus ei varmasti haittaa, mutta yksi jännä tapaus tämän väriläiskän tarinassa lisää.

Hyvin kahteen suuntaan pelaavasta Niemisestä tuli jo tulokaskaudellaan viides suomalainen Stanley Cupin voittanut pelaaja. Seuraavalla kaudella seurasi ensimmäinen NHL-siirto Coloradosta Pittsburghiin. Alku uudessa seurassa meni hieman tuntumaa hakiessa, mutta loppukautta kohden alkoi löytyä jo tutumpaa Mansen miestä. Viime kesänä sitten sorvattiin - joistakin päinvastaisista ennusteista huolimatta - jatkosopimus.

Helpolla Nieminen ei cup-voittajaksi päässyt, sillä voittoisaa kautta edelsi kolme työntäyteistä vuotta bussiliiga AHL:ssä. Uurastus palkittiin tehokkaalla pelipaikalla Peter Forsbergin vieressä ja nimellä Kannussa. Penguinsilla on kasassa nuori poikalauma, jossa Niemisen roolina lienee raataa kolmosketjussa itsensä mustelmille ja höpöttää leuka vääränä vastustajat järjiltään.


Jyrki Lumme, Toronto Maple Leafs

Tulee mieleen se vanha margariinimainos ja sitä kautta muunnelma aiheesta Teppo Numminen & Sonja Lumme. Ketkäs siellä NHL:ssä sitten puolustaa, kun Numminen ja Lumme lopettavat? Ai että siis Numminen ja Lumme, lopettavat? Ei kai.

Kun olin aivan pikkupoika, Teppo ja Sonja olivat lähes ainoita Suomen NHL-puolustajia, niiden kurrien, ruuttujen, skrikojen, sinisalojen ja mäkelöiden seassa. Nyt uusi puolustajasukupolvi on noussut liigaan, mutta siellä vain Teppo ja Sonja painavat edelleen. Ja kieltämättä, mielessä on käynyt jo ajatus, että Lumpeen ura ei loputtomiin enää jatku. Nykyisen sopimuksen viimeinen vuosi nimittäin alkaa nyt ja ikää on jo 36. Mutta toisaalta, tuhannen runkosarjapelin rajaan on matkaa vielä 87 peliä.

Lumpeen uralle on mahtunut paljon hienoja saavutuksia Calgaryn olympiahopeasta aina Stanley Cup-finaaliin saakka. Paikka Suomen NHL-pistepörssin vitosena 451 pisteellä on hyvin ansaittu. Vielä joitain vuosia sitten ei ollut lainkaan tavatonta, että Lumme hääri hyökkäysten kärkenä jopa vastustajan maalin takana. Parhaiten mies ehkä tunnetaankin kovalla itseluottamuksella ja hieman erikoisella luistelutyylillä tehdyistä rohkeista nousuista hyökkäyksiä tukemaan. Erinomainen kiekollinen puolustaja, aikanaan.

Sittemmin hasardit lisääntyivät silminnähden ja Lumpeesta oli tuleva uusi mies. Torontossa Jyrki on tehnyt viisaasti ja ollut valmis muuttamaan pelityyliään. Sama uusi Lumme nähtiin myös Salt Lake Cityssä. Ei uhkarohkeita kikkailuja, vaan varmaa peruspeliä. Lähempänä omaa kuin vastustajan maalia ja kiekko omille vaikka rännin kautta. Näillä eväillä Lumme on edelleen NHL-tasoa ja pisteensä hän alistuu tekemään ylivoimapelissä. Joukkueen kokeneimpana puolustajana hänellä lienee edelleen arvonsa Maple Leafsille.


Aki Berg, Toronto Maple Leafs

Vasta 25-vuotias Berg on jo kuuden NHL-kauden veteraani ja yhä tärkeämpi mies Maple Leafs-miehistössä. Siirto Los Angelesista Torontoon lienee yksi parhaista asioista Bergin NHL-uralla. Itseluottamus on hyvällä tasolla, vastuuta tulee säännöllisesti ja riittämiin ja yleisestikin ottaen mies vaikuttaa tyytyväiseltä oloonsa. Seuranakin on vieläpä pääosin voittava joukkue.

Bergin ominta tonttia on ilman muuta oman maalin edusta ja kaukaloiden kulmaukset ja tämän tueksi 11 pistettä on kuta kuinkin riittävä ansio hyökkäyspään työstä. Raision järkäleen viedessä hyökkääjät nurkkiin alkaa hennompi mies helposti vikistä. Varausnumero 3 on saattanut mukanaan tuomilla paineillaan hidastuttaa NHL-uran edistymistä, mutta pikkuhiljaa Berg alkaa olla lähellä sitä tasoa, mitä häneltä on jo kauan odotettu. Pelipaikka Torontossa lienee taattu, minuutteja arvioisin heruvan noin 15 minuuttia ottelu kohti.

» Lähetä palautetta toimitukselle