Mielipide

Mikä hiton maalivahtikriisi?

MAAJOUKKUE / Kolumni
Keskustelu Suomen maajoukkueen ympärillä käy kiivaimmillaan, kun MM-turnauksen jatkosarja lähestyy loppuaan. Joukkuetta koskevista spekuloinneista ykkösaiheeksi on noussut Leijonia kuuleman mukaan riivaava pahemman laatuinen kriisi.

Mika Noronen pelasi Ruotsia vastaan kaksi erää upeata jääkiekkoa torjuen kaikki länsinaapurimme viimeistely-yritykset. Ottelussa Suomi oli selvästi altavastaajan roolissa ja Noroselle kertyi torjuntoja huomattavasti enemmän kuin ruotsalaiselle virkaveljelle toisessa päädyssä. Maalivahtimme piti ryhmäämme pelissä mukana ja pystyssä vaikeimpina hetkinä.

Eipä tämäkään riittänyt kaikille. Ottelun toisella erätauolla Yleisradion kisastudion asiantuntijat nostivat esille Suomen ”maalivahtikriisin”, jonka seurauksena heidän mukaansa Fredrik Norrena on Ruotsi-ottelun jälkeen ykkösvahtimme. Ilmeisesti nollapeli tuossa vaihessa oli ”Nortilta” heikko suoritus, kun ei kassari ollut tehopisteitä kerännyt.

Norosella ei ole koko MM-kisojen aikana ollut monien tahojen luottamusta takanaan. Noronen ei ole SM-liigasta tuttu, Noronen ei ole myöskään NHL:stä tuttu, kuka ihmeen Noronen? Torjuntatyylikään ei miellytä, nättiähän sen veskarin pelin pitää olla, tuloksella nyt sitten niin väliä...

Täydellinen luottamus

Sen sijaan yhden herran luottamus on ollut vankkumaton: päävalmentaja Raimo Summanen. Ykkösluotsimme on alusta asti ilmoittanut Norosen aseman olevan päivänselvän. Tuota asemaa ei ole horjuttanut mikään, missään vaiheessa.

Suomi hävisi Slovakialle, entäs sitten? Suomi oli todella paljon vastustajaansa heikompi joukkue tuossa ottelussa - ei edes Patrick Roy olisi pelastanut leijonamiehistöä tappiolta.

Ruotsi-ottelusta Noronen ei saanut kehuja, ei glooriaa, ei suitsutusta. Sitten samat kriisissä elävät nostivat Norrenan ”huippusuorituksensa” myötä Suomen ykköseksi, kun hän oli torjunut Tanskaa vastaan noin kolme pahaa tilannetta.

Suomella on tämän hetken näyttöjen perusteella erittäin hyvä ykkösmaalivahti, Mika Noronen. Nyt Suomella on myös hyvä ja pelaamaan kykenevä kakkosvahti, kun Fredrik Norrena valtasi tuon paikan Jussi Markkasen pelattuaan itsensä haparoinnillaan siitä ulos.

Pitäkää siis kriisinne. Haukkukaa Norosta, jos siihen tarvetta ilmenee - vielä ei Noroselle kuitenkaan kuuluisi kuin kiitosta Suomen varastettua hänen avullaan Ruotsilta tärkeän pisteen. Jos ette pidä Norosesta tai hänen torjuntatyylistään, yrittäkää silti nähdä mitä siellä kaukalossa oikeasti tapahtuu.

» Lähetä palautetta toimitukselle