Mielipide

Mestaruutta ei voiteta jalkakikoilla

LIIGA / Kolumni
Tappara on suistunut loppuottelusarjassa 1-2-tappioasemaan. Kärppien tehoketju Joonas Kemppaisen johdolla on iskenyt maaleja vasemmalta ja oikealta, kun Tappara on sortunut neppailuun. Mestaruudesta taistelevan joukkueen pitää kaivaa peliin enemmän asennetta.

Neljä ja puoli erää sitten Tappara johti loppuottelusarjaa 1-0 ja toista osaottelua 2-0. Mutta sitten iski Kärpät ja siirtyi kuin huomaamatta ottelusarjassa johtoon. 

Näin tärkeitä otteluita ei voiteta hakemalla nättejä maaleja tai jalkakynää

Sarja on kuitenkin pahasti kesken, ja kaikki on vielä mahdollista. Lukkoa vastaan Tappara nousi 1-3-tappioasemasta ottelusarjan voittoon. Kyetäkseen vastaavaan nousuun Tapparan on tehtävä asioita eri tavalla kuin kolmannessa loppuottelussa.

Pian Kärppien johtomaalin jälkeen Tapparan kultakypärä Olli Palola nousi laidalta hyökkäysalueelle, Palolan ja Kärppien maalin välissä oli yksi puolustaja. Mitä tekee tilanteessa Liigan paras maalintekijä, joka oli jo kaksi maalia laukonut ottelun ensimmäisessä erässä?

Laukauksen sijaan Palola yrittää jalkakikalla ohi puolustajasta, mutta menettää kiekon. Potentiaalinen maalintekotilanne viskattiin viemäristä alas. Näin tärkeitä otteluita ei voiteta hakemalla nättejä maaleja tai jalkakynää.

Ottelun kaksi viimeistä minuuttia Tappara haki tasoitusta ilman maalivahtia, viimeisen puoli minuuttia jopa kuudella neljää vastaan. Kirvesrintojen ykkösylivoima jatkettuna Henrik Tömmernesillä sai enimmäkseen pidettyä kiekon hyökkäysalueella, mutta siihen tasoitusmaalin hakeminen jäi.

Ainoa laukaus lähti Antti Erkinjuntin lavasta suoraan Tomi Karhusen syliin. Erkinjuntin kanssa tasoitusta hakivat muun muassa Palola - joka on tehnyt pudotuspeleissä enemmän maaleja kuin Erkinjuntti runkosarjassa - sekä viivalla Tömmernesin lisäksi aina vaarallinen Teemu Aalto.

Hatunnosto Erkinjuntille, että lähti laukomaan. Näissä paikoissa pitää kuitenkin lyödä kiekko ylämummoon - tai pelata maalipaikka todennäköisemmälle maalintekijälle.

Joonas Kemppaisen hyökkäysketju iski kolmannessa loppuottelussa kaikki Kärppien maalit. Tulikuuman kolmikon jokainen jäsen sai nimensä maalintekijäsarakkeeseen.

Maalien lisäksi pudotuspelikevään tehokkain yhdistelmä loi toistuvasti vaarallisia tilanteita ja pelasi aktiivisesti myös puolustussuuntaan. Kaikesta tekemisestä huokui taisteluasenne ja voittamisen halu.

Tappara-pelaajista samanlaista kiimaa näkyi vain Masi Marjamäen pelaamisessa. Räväkkä hyökkääjä ei kiekon kanssa kikkaillut, vaan ajoi röyhkeästi maalille. Kertaalleen Marjamäki jyräsi tieltään myös jämäkän kärppäpakin Lasse Kukkosen.

Puolustuspäässä Tappara-pelaajat taistelevat ja heittäytyvät laukausten eteen. Sama nöyrä asenne pitää ottaa käyttöön myös hyökkäyspäässä, jotta mestaruushaaveet pysyvät hengissä.

Marjamäki näytti jo mallia. Muiden kirvesrintojen on syytä ottaa opiksi. Ja kenties valmennuksen olisi syytä seuraavassa ottelussa hyödyntää viimeistä vaihto-oikeutta ja peluuttaa energistä nelosketjua Marjamäen johdolla Kemppaisen tehoketjua vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös