Mielipide

Marko Sjöblom: Jääkiekon pääsylippuihin lisätään pian kirkollisvero

LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE / Kolumni
Tässä kolumnissa pistän paremmuusjärjestykseen Liiga-seurojen organisoituneen fanitoiminnan.

Pitkät perinteet ja kulttuuri näkyvät aina sekä liike-elämässä että urheilussa, mutta aina ne eivät kulje käsi kädessä. Hermès on maailmanlaajuisesti tunnetumpi brändi kuin Adidas tai Heineken. Kokkolan Hermes tuottaa hyviä maalivahteja. Hermèsin ja äänekkään järjestäytyneen urheilun kannattaminen, eli niin sanottu fanitoiminta, ovat syntyneet kutakuinkin samoihin aikoihin 1800-luvun alussa.

Äänekäs kannattaminen urheilutapahtumissa nähtiin aikanaan rahvaan öykkäröintinä, mutta siitä syntyi fanikulttuuri. Tämä Britanniassa alkunsa saanut perinne näkyy siellä edelleen, eritoten jalkapallossa.

Suhteessa tähän Suomen jääkiekkokatsomoissa istutaan vähän kuin siellä kuuluisassa kirkossa.

Jokaisen seurajohtajan tulisi ymmärtää, mikä pitkäaikainen vaikutus kokonaisuuteen on hyvin organisoidulla faniryhmällä ja sen luomalla periNteellä ja tunnelmalla ottelutapahtumissa.

Onneksi organisoitunut fanitoiminta on kasvanut viime vuosina, sillä muuten lippuihin olisi lisätty jo kirkollisvero. Huhujen mukaan Päivi Räsänen on kaikessa hiljaisuudessa valmistellut asiasta lakiehdotusta. Hänet on myös nähty Hippoksella ja Niiralan Montussa tutkimassa asiaa. Jyväskylässä ja Kuopiossa fanitoiminta on Liigan heikointa.

Mikä ikinä lieneekään tämän takana, on enemmistö vieraskannattajista sitä mieltä, että nämä kaksi ovat surkeimmat paikat vierailla. Ilman kunnon seisomakatsomoita kokonaistunnelma halleissa on usein lattea. Vierasfanipaikat ovat niin ja näin, ja tietyiltä järjestysmiehiltä ovat käyttäytymisen alkeet jääneet lukematta.

Toisessa ääripäässä ovat vastaavasti tällä hetkellä paremmuusjärjestyksessä: Vaasan Red Army, Raumam Boja ja Ilveksen Osasto 41.

Yhteistä näille kolmelle ovat riittävän suuret seisomakatsomot, vaikkei tämä olekaan tae siitä, että fanitoiminta syttyy. Kuparisaaressa omien kapasiteetti on Liigan suurin, 1400 paikkaa. Äijänsuolla ja Hakametsässä noin puolet vähemmän, mutta jokaisessa on tilaa laajentamiselle tarpeen mukaan. Samaan aikaan Turun Nakkikattilan missä tahansa mutkassa ei ole kuin kourallinen mustavalkoisia. Vieraskannattajille parhaat olosuhteet ovat Hakametsässä, jossa SO11- tai Osasto 41 -tilat on varattu vierailijoille.

Siksi ei ole ihme, että näille kolmelle paikkakunnalle tehdään kauden mittaan eniten megamatkoja. HIFK:n viimeviikkoinen megamatka Hakametsän Tappara-otteluun oli erittäin onnistunut. Jos Sport alkaa voittamaan pelejä, on mahdollista, että Kuparisaaresta tulee Liigan vaikein vieraskaukalo Red Armyn perinteen varmasti vain vahvistuessa.

Kärkikolmikkoon on ponnistamassa myös Bluesin hyvin organisoitu BB07. Lukumäärältään mukavasti kasvava ryhmä ilakoi kokonaisuutena Liigan parhaassa hallissa. Espoon Areenalla myös vieraskannattajat tuntevat olevansa tervetulleita. Kolme mielestäni erittäin kiinnostavaa erikoisuutta ovat Kärppien, HIFKn ja Ässien faniryhmät.

Etä-Kärpät on toimiva konsepti, mutta Poromafia ei ymmärrettävästi matkusta muiden lailla. Kamraatit, tai millä tahansa nimellä kulloinkin kulkeva fyrkat rahaksi vaihtava ryhmä, on joskus ollut kotonaan hyvinkin vahva. Nykyisin todellinen vahvuus näkyy lähinnä megamatkoilla, mutta potentiaali on kaikkien tiedossa. Porissa toimivat faniryhmät ja seisomakatsomo ovat saaneet paljon kiitosta muilta faniryhmiltä, mutta muut porilaiset tekevät Porista epämieluisan vieraspaikan.

Organisoituneen fanitoiminnan paremmuusjärjestys kouluarvosanoin, syyskausi 2014:

Red Army (Sport) 10-
Raumam Boja (Lukko) 9+
Osasto 41 (Ilves) 9-
BB07 (Blues) 8+
Poromafia ja Etä-Kärpät (Kärpät) 8
Kamraatit (HIFK) 8-
SO11 (Tappara) 7+
Willimiehet (SaiPa) 7
Ääriliike (Pelicans) 7-
Ässien seisomakatsomo 7-
G-kulma (HPK) 6+
TPS-kannattajat 6-
Musta Verkosto (KalPa) 5+
Hurrikaanisydän (JYP) 5-

Katsomossa ei kenenkään ole pakko huutaa tai näyttää tunteita, mutta ei siitä saa kylähullun leimaakaan. Me emme tarvitse läpsyttimiä tai mitä lie haitarihuiskoja osallistuaksemme faniryhmien kannustuksiin. Jokaisen seurajohtajan tulisi ymmärtää, mikä pitkäaikainen vaikutus kokonaisuuteen on hyvin organisoidulla faniryhmällä ja sen luomalla periteellä ja tunnelmalla ottelutapahtumissa.

Päädyssä huutava fanilauma on urheilussa parasta markkinointia ja sen keskellä on hallin ylivoimaisesti paras tunnelma. Hermès myy kuin häkä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös