Leijonat on voittanut Lauri Marjamäen alaisuudessa vain neljä ottelua. Ruotsin EHT-turnauksesta tuliaisina oli yksi voitto, kaksi tappiota ja läjä kysymyksiä joukkueen pelillisestä suorittamisesta. Turnauksen "huippuna" nähtiin lauantaina masentava 7−1-tappio Tšekille.
Pelaajamateriaali Ruotsin turnauksessa oli korkeintaan keskinkertainen, mutta ei se sentään näin heikko ollut, mitä tulokset ja peli antoivat ymmärtää. Sama trendi on ollut koko kauden: Marjamäki ei ole onnistunut saamaan pelaajistaan parasta irti.
Leijonien pelissä on koko kauden mättäneet samat asiat. Pelin avaaminen omalta alueelta on ollut kauttaaltaan säälittävää räpeltämistä. Se on outoa, sillä Kärpissä totuttiin näkemään monipuolista pelin avaamista pitkine syöttöketjuineen.
Tai toisaalta ehkä juuri se Kärppien aikainen pelitapa onkin ongelma. Lyhyissä maajoukkueturnauksissa ei ole aikaa juurruttaa pelaajien selkärankaan vaativaa pelitapaa.
Maajoukkueturnauksissa homma täytyy pitää varsin yksinkertaisena. Olennaisia asioita ovat, kuinka hyökätään viiveellä, kuinka hyökätään nopeasti ja kuinka toimitaan paineen alla. Pelin perusrakenteissa on ollut käsittämättömiä vajaavaisuuksia. Samaan aikaan on kuitenkin näennäisesti yritetty vaikeita pitkiä syöttöketjuja.
Kun pelin perusrakenteissa on ollut valtavia puutteita, on tullut paljon henkilökohtaisia virheitä. Pelaajat eivät ole tienneet, mitä kentällä tehdä.
Myös Leijonien henkinen kantti on ollut poikkeuksellisen vajaata. Vastuu kaatuu armotta valmennuksen niskaan.
Marjamäki on uuden sukupolven valmentaja, joka sai Kärpissä tehdä pelaajien kanssa pitkäjänteistä työtä. Hänellä oli aikaa tutustua perin pohjin jokaiseen pelaajaan, ja siten hän pystyi tekemään henkistä valmennusta.
Maajoukkueessa ei lähtökohtaisesti ole siihen aikaa. Pelaajien henkiset voimavarat on vain kaivettava jostain lyhyessä ajassa. Siinä valmennus on epäonnistunut. Pelaajat ovat järjestään epäonnistuneet Leijona-paidassa Marjamäen alaisuudessa.
Toisin sanoen Marjamäki ei ole pystynyt vastaamaan maajoukkuepestin tarjoamiin haasteisiin ja ennen kaikkea siihen, kuinka joukkue valmistetaan niin henkisesti kuin taktisesti lyhyisiin turnauksiin.
On myös syytä pohtia sitä, toimiiko valmennustiimi. Etenkin puolustajia peluuttava Waltteri Immonen on suurennuslasin alla, sillä meidän pelin moottori eli puolustajien kiekollinen suorittaminen on ollut luvattoman surkeaa.
Päävalmentaja on kuitenkin aina vastuussa kokonaisuudesta.
